United States or Japan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Iltaa kului. Pieni Heikki oli syötetty ja jälleen nukkunut; Lauri oli jo aikaa tullut saunasta ja laskeunut vuoteeseen; torpan katossa paloi valkea, jonka valossa Anna ja Loviisa kehräsivät.
Hän liittää jalkansa yhteen, arvioi välimatkan, tekee hypyn ja putoaa suoraan kuningattaren vuoteeseen. Mutta kaikeksi onnettomuudeksi oli edellisenä päivänä hänen ollessaan metsällä suuren metsäsian torahammas haavoittanut häntä jalkaan, ja, mikä vielä pahempi, haava ei ollut mitenkään sidottu.
Teidän kärsivällisyytenne! Mutta eikö minulla sitten ole ollut kärsivällisyyttä, minulla, joka kaikkina näinä iankaikkisen pitkinä vuosina olen saanut tappelemalla hankkia teiltä milloin leipäpalasen, milloin halkosylyyksen, milloin olkia vuoteeseen tuolle suurelle miehelle, jota te olette täällä kiduttaneet?
Tuo nainen leimaama häpeän, niin oli kuin sisar läheinen samaan suruun luotu ja kuolemaan. Hän eikö huokaissut nukkuissaan saman painon alla yhteisen? Ja aivan hiljaa vuoteeseen hän vaipui tyttösen vierehen. Niin liki he toistaan lepäsivät että hengityksensä yhtyivät. Marie avas silmänsä sävähtäin: »Miten kummallista ma unta näin!
Hän oli hyvin kasvatettu, ehkä siksi liian kokematon ja herkkä tunnelmille. Keskikesän aurinko paistoi heleänä Esplanaadin kadun puoleisesta ikkunasta nukkuvan vuoteeseen. Alhaalta kuului issikkarattaiden kolinaa. Ja avonaisesta ikkunasta helähti lintujen viserrystä. Tämä tuntui melkein maalaiselta. Olihan Helsinki pietarilaisten mielestä kesähuvilakaupunki.
Hän peittäytyy vuoteeseen ... ja soittopeli sylissä alkaa hän soitella jotakin alakuloista ... mitään laulua tavoittelematta ... verkalleen vain harmonikan kureita edestakaisin vedellen. Huone on koko lailla lämmennyt... Parta on ajettu... Ja tukka on kaunis. Pitäisi ... pitäisipä olla jälleen ... nainen.
Niin nukkumaan, toisti Viija. Taitaa olla parasta. Hiljaisena ja hitaasti painuivat he siihen samaan vuoteeseen, jossa niin monesti ennen olivat nauraa rekattaneet ja telmineet kaikki vaatteet ylös alaisin ja itsensä väsyksiin.
Epävarmuuden kummitus oli vainonnut 19:nnen vuosisadan ihmistä askel askeleelta, se oli hänen kanssaan istunut pöydässä, hänen kanssaan noussut vuoteeseen ja kuiskannut hänelle: "Tee sinä työtä kuinka paljon tahansa, nouse ani varhain ylös ja raada myöhäiseen iltaan, ole viekas ryöväri tai rehellinen palvelija et sittenkään koskaan voi olla varma asemastasi.
Vähän ajan perästä ei Mai näyttänyt välittävän edes toisten lasten leikeistä, hän istui liikkumattomana ja tuijotti eteensä ilmeettömin, samein silmin. Kun Dora koetteli hänen käsiään, olivat ne jääkylmät. "Etkö tahdo mennä maata, lapseni?" kysyi hän. "Kyllä, kiitos", vastasi Mai, "olen niin väsynyt ... niin väsynyt..." Dora soitti Maria, joka riisui Main ja pani hänet vuoteeseen.
Pikku tyttö oli yhä vielä vaiti, kun hän oli päässyt vuoteeseen, sulki hän silmänsä ja makasi pitkän aikaa liikkumattomana, kalpeana. Sitten hän avasi pari kertaa hitaasti silmäluomensa ja katseli ympärilleen huoneessa, ikäänkuin etsien jotain. "Tahdotko jotain etsitkö jotain?" kuiskasi Dora. "En", vastasi Mai ja sulki jälleen silmänsä. Dora huokasi syvään ja raskaasti.