Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. kesäkuuta 2025
Ja kuitenkin hän tunsi, ettei voisi jättää asiata näin, vaan että hänen täytyi vastustaa. Hän punehtui ja vuoroon vaaleni ja oli juuri alkamassa puhetta, kun Pietari Gerasimovitsh, tähän asti vaiettuansa, nähtävästi suuttuneena esimiehen opettavaan ääneen, yhtäkkiä alkoi tätä vastustaa ja puhua juuri sitä samaa, mitä Nehljudofkin oli tahtonut sanoa.
Kyllä kai Heluna on jo poikinut, vai mitä luulet isä?» »Vähättelen.» »Mitä?» »Olkoon kun on tai ei, sama minulle on.» »Vaan eipäs ole rouva käynyt kymmentä markkaa hakemassa», hyvitteli emäntä ja katseli Nikkilää ja Elsaa vuoroon hyväntuulisena.
Setä Juho tuli nyt oikein sairaaksi ja silmin nähtävä oli, ettei hänen loppunsa ollut kaukana. Sairasta hoidettiin hyvästi jos, hyvästi, eikä valkea sammunut koskaan öillä hänen sairashuoneestansa. Sairaan vaimo ja eräs piika valvoivat vuoroon yöt päivät hänen vuoteensa vieressä.
Mutta sitä hetkeä ei näyttänyt tulevan, sairas vuoroon houraili rajusti, vuoroon makasi raukeana kuin kuollut. Lääkäri käydessään pudisti aina arveluttavammin päätään, kunnes viimein julisti varmasti tuomionsa. Oli vain hetken kysymys enää. »Tunnetko minua?» kysyi neiti Smarin kerran, kun oli vuorostaan istumassa sairasvuoteen ääressä ja näki Esterin katsovan häntä pitkään.
Hän ei siitä sen enempää välittänyt, vaan kun Yrjö sanoa toimitti hänelle, että täällä on käynyt vieraita, niin katsoi hän kysyvästi Liisaan ja äitiin, jotka näyttivät hämmentyneiltä, kun asia, jonka he olivat päättäneet salata, paljastui niin arvaamatta. »Ketä täällä on käynyt?» »Montinin Jori herra», vastasi äiti jonkun hetken mietittyään. Elsa katsoi pitkään vuoroon Liisaa ja vuoroon äitiä.
»Seitsemänkymmentä viisi markkaa», huudettiin. »Seitsemänkymmentä.» »Kuusikymmentä yhdeksän.» »Viisikymmentä.» Ei kuulunut enää huutoa ja vasara naksahti pöytään. Vapisten oli Yrjö seisonut tuolilla, silmäillyt vuoroon sitä herraa, jolla vasara oli, ja vuoroon Liisaa silmiin ja hellittämättä pitänyt hameesta. Nyt tuli iso mies, mustapartainen, suu somasti naurussa ja kädet ojeissa.
»Nyt minä pääsin selville!» huusi hän. »Sehän on ollut Taavetin rouva!» ja Miina istahti nauramaan lyöden käsiä polviinsa. Neiti Smarin ja Esteri kummastuneina katsoivat vuoroon toisiaan vuoroin Miinaa ymmärtämättä mitä siinä oli naurettavaa. Miina viimein sai sanotuksi: »Kaikki on ollut valetta!» »Hän valehteleeko? huudahti Esteri.
Tämä otti nyt aapisen, asetti sen eteensä niin kauvas kun kädet ulottuivat, katsoi siihen vuoroon lasien yli, vuoroon niiden alitse, päätänsä sen mukaan keikistäen tai kumartaen ja puheli kuin itsekseen, viisaana: »Paholainenkohan niitä nyt reistovaa kun eivät näytä!» Herrajesta miten Anna Doroteeakin nyt tarkkasi miestänsä! Totisesti oli se nyt oikea kirkkoväärti.
Dorthe sitävastoin tulistui joka kerta kuin tuo vääräuskoinen pappi tai tuo pyylevä rouva alkoi saarnansa, ja luki sekä latinaksi että saksaksi vuoroin rukouksia vuoroon kirouksia, josta tavallisesti oli seurauksena se, että hänet pariksi päiväksi pistettiin putkaan, kunnes ikävä neiti Reginan luo hänet jälleen lauhdutti. Ja niin kului puoli vuotta neiti Reginan vankeuden aikaa.
Mene sinä Hermanni, anna noitten isompien olla. En minäkään tiedä koko kirjavasua, missä lienee. Hemmo katseli vuoroon kutakin juttelijata, että kuka heistä liikahtaisi ja sanoi viimein: Kyllä siitä ei tule mitään ... kun te ilkiätte olla tuollaisia. Jos pitäänee minun lähteä, sanoi äiti. Elä mene; Hermanni joutaa mennä ja sen pitää mennä.
Päivän Sana
Muut Etsivät