Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. heinäkuuta 2025
Nähtävästi hänkin jo oli saanut tiedon Lygian katoamisesta ja riensi kuulemaan uutisia Actelta, arvellen, että hänen oli helpompi kuin Auluksen päästä Acten puheille. Kun hän näki Vinitiuksen, käänsi hän häneen kauniit, kalpeat kasvonsa ja virkkoi: "Marcus, suokoon sinulle Jumala anteeksi sen vääryyden, minkä olet tehnyt meille ja Lygialle."
Mutta unctuariumissa kääntyi Vinitiuksen huomio toisaalle, sillä siellä odotti kylpijöitä joukko erinomaisen kauniita orjattaria. Kaksi heistä, mustia neekerityttöjä, jotka olivat kuin ihanat, mustasta puusta veistetyt kuvapatsaat, alkoi sivellä heidän ruumistaan hyvänhajuisilla Arabian voiteilla.
Hänen kulkunsa oli sentään miltei pelkkää tuuppautumista tungoksen läpi, sillä ihmisiä ja ajopelejä lappoi lappamistaan kaupungista. Kaupunki oli aivan Vinitiuksen silmien edessä, ja liekit ympäröivät sitä joka taholta... Tuli- ja savumeri henki hirveää kuumuutta ja liekkien pauke ja räiskyntä voitti ihmisten voihkeen. NELJ
"Caesar ei pidä heistä." "Ja Senecan." "Senecan neuvosta olisi seuraus, että Caesar menettelisi aivan päinvastoin." Lygian kasvoille nousi heleä puna. "Ja Vinitiuksen." "Häntä en tunne." "Hän on Petroniuksen sukulainen ja hiljan palannut Armeniasta." "Luuletko että Nero pitää hänestä?" "Kaikki pitävät Vinitiuksesta." "Luuletko että hän suostuisi ajamaan asiaasi?" "Kyllä."
Sitäpaitsi katseli hän Vinitiuksen kohtaloa ikäänkuin jotakin murhenäytelmää. Hän eli yhä siinä toivossa, että Vinitius oli ehtinyt paikalle ennen pretorianeja tai että hän ainakin oli vapauttanut Lygian. Hän kaipasi kuitenkin varmuutta, sillä hän arvasi, että Palatinuksella ilmaantuisi kaikenkaltaisia kysymyksiä, joiden vastaamiseen oli hyvä valmistua.
Pietari tiesi tulevat asiat, epäilemättä hän siis edeltäkäsin oli tietänyt tämän tulipalonkin ja tietysti hän niin ollen oli johdattanut kristityt pois kaupungista, varsinkin Lygian, jota hän rakasti kuin omaa lastaan. Toivo Vinitiuksen sydämessä kasvoi kasvamistaan. Hän arveli, että jos he ovat paenneet kaupungista, niin heidät varmaan voi tavata Bovillassa tai tiellä.
Samassa hän huomasi Vinitiuksen, painoi alas päänsä ja kätki kiireesti kasvonsa papyruksensa taakse. Mutta Vinitius sivelsi kädellä otsaansa ja luuli yhä näkevänsä unta. Kantotuolissa istui Chilon.
Sitten hän kääntyi Vinitiuksen puoleen ja jatkoi: "epäilemättä neito palvelee samaa jumaluutta kuin siveä, jalo roomatar Pomponia. Olen myöskin kuullut, että Pomponia oli kutsuttu kotituomioistuimen eteen vastaamaan joidenkin vieraiden jumalien palvelemisesta. En kuitenkaan saanut hänen palvelijoiltaan tietää, mitä jumalia ne ovat ja miksi niiden tunnustajia sanotaan.
Mutta Actekin oli lapsen luona, ja hän sai kauan odottaa, sillä Acte palasi asuntoonsa vasta puolenpäivän aikaan. Hän oli väsynyt ja kalpea, ja kun hän näki Vinitiuksen, kalpeni hän vieläkin enemmän. "Acte," virkkoi Vinitius, tarttui hänen käteensä ja veti hänet keskelle atriumia, "missä Lygia on?" "Samaa minä juuri aioin kysyä sinulta," vastasi kreikatar, katsellen häntä soimaavasti.
Mielenliikutus sai Vinitiuksen kalpenemaan, mutta keskellä intohimojensa tuskallista taistelua hän tunsi, että tuo olento on hänelle rakkain ja kallein ja että sen rinnalla koko muu maailma on arvoton. Alussa hän oli himonnut häntä, nyt hän oli ruvennut rakastamaan häntä kaikesta sydämestään.
Päivän Sana
Muut Etsivät