Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. heinäkuuta 2025
Veri karkasi Vinitiuksen päähän. Vielä kerran pani kiusaus koko hänen olentonsa vapisemaan. Niin! siinä oli keino ja vihdoinkin varma keino. Kun hän kerran on saanut Lygian haltuunsa, niin kuka uskaltaisi hänet häneltä ryöstää? Kun hän vain on saanut hänet rakastajattarekseen, niin mikä hänellä muu on edessä kuin ikipäiviksi jäädä hänen omakseen? Hiiteen kaikki opit.
Vinitiuksen kasvot vääntyivät vihasta ja tuskasta, ja hänen kuristetusta kurkustaan tunkeutui käheä ääni. "Niin," lausui Petronius, "sentähden kehoitan sinua luopumaan siitä tuumasta. Sinä sulkisit kaikki pelastuksen tiet!" Vinitius koetti hillitä mielenkuohuaan ja sivalsi kädellään otsaansa, joka oli kylmässä hiessä. "Ei, ei!" sanoi hän sitten. "Olen kristitty."
Hän oli puhunut kristinopin totuuksia Eurytiuksen kanssa, hän oli joen rannalla selittänyt niitä Urbanukselle, hän oli ollut mukana Ostrianumissa ja nähnyt kaikki, mitä siellä tapahtui mutta kuitenkaan hän ei voinut löytää vastausta siihen kysymykseen. Samoin oli Vinitiuksen laita.
Petronius lausui: "Eunike, jumalattareni, käske valmistaa seppeleet päähämme ja ateria." Euniken mentyä kääntyi hän Vinitiuksen puoleen: "Olisin tahtonut vapauttaa hänet, mutta arvaapa mitä hän vastasi minulle: »mieluummin olen sinun orjattarenasi, kuin Caesarin vaimona.» Eikä tahtonut suostua. Silloin vapautin hänet hänen tietämättään.
Heidän ajatuksensa kulkivat todella aivan rinnan, ikäänkuin he joka päivä pitkän aikaa olisivat vaihtaneet niitä. Lygiakaan ei toivonut eikä ikävöinyt mitään muuta kuin elämää haudan tuolla puolen. Kuolema tuotti hänelle pelastuksen hirveistä vankilanmuureista, Caesarin ja Tigellinuksen käsistä; kuolema tuotti hänelle vapautuksen ja yhdisti hänet ja Vinitiuksen.
"Toisen kerran kerrot minulle koko jutun," puhui Glaucus, "sillä nyt meidän täytyy ajatella haavoitettua." Ja näin sanottuaan alkoi hän sitoa Vinitiuksen käsivartta. Crispus kostutti vedellä hänen kasvojaan, mutta siitä huolimatta oli tuska niin kova, että hän vähäväliä meni tainnoksiin.
Mutta seuraavana päivänä Chrysothemis nähtävästi oli unhoittanut koko loukkauksen, koska hän tuli Vinitiuksen kotiin käymään ja taasen vei hänet kanssaan Via Appialle. Illallista hän vielä söi Vinitiuksen luona ja siinä tilaisuudessa hän tunnusti perinpohjin kyllästyneensä sekä Petroniukseen että hänen luutunsoittajaansa, joten hänen sydämensä nyt taas oli vapaa.
Vinitiuksen mieleen muistui kuitenkin, että Linuksen talon ympärillä oli puutarha, jonka takana, Tiberin puolella, oli rakentamaton ala. Se häntä hiukan rauhoitti. Olihan tuli saattanut pysähtyä tuon tyhjän kentän laitaan.
Lygia painui suutelemaan Vinitiuksen kättä kuuliaisuutensa merkiksi ja lausui: "Sinun kotilietesi on minun kotilieteni." Samassa häntä sentään rupesi hävettämään, että hän oli lausunut sanat, jotka morsian roomalaisen tavan mukaan lausui vasta häissä. Hänen poskensa alkoivat hehkua ja hän seisoi siinä tulen valossa pää alas painuneena, hämillään ja peläten, että hänen sanansa tulkittaisiin väärin.
Kun Vinitiuksen kirje tuli, oli Petronius Cumaessa. Hän oli nimittäin seurannut muita augustianeja, kun he Caesarin perässä olivat rientäneet sinne. Hänen ja Tigellinuksen monivuotinen taistelu likeni loppuaan. Petronius tiesi, että hänen täytyi kaatua, ja ymmärsi syyt siihen.
Päivän Sana
Muut Etsivät