Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. heinäkuuta 2025
Vinitiuksen ja Chilonin olisi ainoastaan varustettava aseita mukaansa sekä otettava matkaan pari luotettavaa, väkevää miestä, joten he tarpeen vaatiessa voisivat olla suojana. Vinitius tunnusti Chilonin ehdotukset täysin oikeiksi, ja koska hänen mieleensä samassa muistui Petroniuksen neuvo, käski hän paikalla orjia kutsumaan luokseen Crotonin.
"Maailma ja Csesar ovat toistensa arvoiset! Mutta ei tätä kauaa kestä." Jutellessaan olivat he saapuneet Vinitiuksen talolle, jossa iloinen illallinen heitä odotti. Vinitius kääntyi vielä kerran Petroniuksen puoleen ja toisti: "Ei, rakkaani, maailman täytyy uudestisyntyä." "Emme me sitä synnytä uudestaan," vastasi Petronius.
Hän työnsi luotaan hunnutetun naisen ja virkkoi: "Ole kuka olet, minä rakastan toista enkä huoli sinusta." Mutta nainen korotti päätään hänen puoleensa. "Nosta huntua!" Samassa alkoivat likeiset myrttipensaat kahista ja nainen katosi kuin unennäkö. Ainoastaan hänen naurunsa helisi vielä outona ja ikäänkuin pahaa ennustaen. Petronius seisahtui Vinitiuksen eteen.
"Acte," huusi hän epätoivoissaan, "kuulitko Vinitiuksen sanovan, että Caesar oli luvannut minut hänelle ja että hän tänä iltana lähettäisi orjansa noutamaan minut luokseen?" "Kuulin," vastasi Acte. Hän oikaisi käsivarsiaan ja vaikeni. Lygian epätoivo ei herättänyt hänessä vastakaikua.
Hän nosti luisevat kätensä ja heristeli niitä polvistuvien päiden päällä, pelotonna ja armotonna katsellen silmiin kuolemaa, joka odotti kaikkia näitä tuomittuja. Hänen vaiettuaan alkoi kuulua huutoja: »Katukaamme syntejämme!» Sitten oli taasen aivan hiljaista. Ei kuulunut muuta kuin lasten itku ja käsien läiske, kun onnettomat löivät rintoihinsa. Vinitiuksen suonissa tuntui veri jähmettyvän.
Brittien kuningas Callicratus esimerkiksi oli vankina ollessaan saanut Klaudiukselta kaikki tarpeensa ja vapaasti asunut kaupungissa. Mutta mieskohtaisten kärsimysten kostaminen oli Vinitiuksen, kuten kaikkien muittenkin, käsityksen mukaan oikeutettu, jopa välttämätön. Koston jättäminen sikseen soti kokonaan hänen luontoaan vastaan.
Chilon oli valkea kuin vaate, ja pitkin hänen jalkojaan kierteli verisäikeitä, jättäen merkkejä atriumin mosaikkiin. Hän oli kuitenkin tajuissaan, lankesi polvilleen, ojensi käsivartensa Vinitiuksen puoleen ja puhkesi puhumaan: "Kiitän sinua, herra! Olet suuri ja armollinen!"
"Minä uskon Jumalaan, joka on yksi, vanhurskas ja kaikkivaltias," vastasi Aulus Plautiuksen vaimo. "Hän uskoo Jumalaan, joka on yksi, kaikkivaltias ja vanhurskas," toisteli Petronius, istuessaan kantotuolissa kahdenkesken Vinitiuksen kanssa. "Jos hänen Jumalansa on kaikkivaltias, niin hän on elämän ja kuoleman herra; jos hän taas on vanhurskas, niin hän oikeudenmukaisesti antaa ihmisten kuolla.
Vinitiuksen päähän ei edes pälkähtänyt ajatus, että joku nähtyään Lygian saattaisi olla himoitsematta häntä. Hillittömyys, joka hänen suvussaan oli perinnöllinen, sai hänet tällä hetkellä raivoamaan pillastuneen hevosen lailla ja vei häneltä kaiken mielenmaltin. "Päällikkö," huusi hän särkyneellä äänellä, "lähde kotiin ja odota siellä minua.
"Siinä tapauksessa saat pitää kiirettä, sillä Vaskiparta ei viivyttele matkaansa. Kuolemantuomio voi yllättää sinut Antiumistakin." Vinitius ei enää kuunnellut. Hänet oli vallannut yksi ainoa ajatus: hän tahtoi nähdä Lygian, ja mietti vain millä keinoin. Silloin sattui onnellinen tapaus, joka raivasi tieltä kaikki esteet: seuraavana aamuna tuli Chilon odottamatta Vinitiuksen luo.
Päivän Sana
Muut Etsivät