Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. heinäkuuta 2025
Mutta Lygia itse ajatteli: kotiväet eivät saa tietää mitään hänen olinpaikastaan, ei Pomponiakaan... Hän kyllä karkaa, mutta ei Vinitiuksen talosta, vaan jo matkalla sinne. Juovuspäissään Vinitius tuli kertoneeksi, että hän illalla lähettää orjansa häntä noutamaan. Varmaankaan ei hän selvänä olisi ilmoittanut sitä.
He astuivat lehtimajan ohitse, joka oli tiheän murattiköynnöksen peitossa, ja likenivät paikkaa, jossa Ursus, surmattuaan Crotonin, oli karannut Vinitiuksen kimppuun. "Tässä," huudahti nuorukainen, "olisin kuollut, jollet sinä olisi minua pelastanut." "
Kuten ukkonen tai maanjäristys saattoi kaataa nurin temppelin, niin onnettomuuskin saattoi hävittää ihmiselämän, mutta sellaisenaan se oli kokoonpantu yksinkertaisista, sopusointuisista viivoista, jotka eivät millään lailla olleet sekaisin. Vinitiuksen sanoissa piili jotakin uutta, ja ensi kerran Petronius näki edessään henkisiä solmuja, joita ei kukaan vielä ollut osannut aukaista.
Petronius oli tasainen mies, ja Chilon saattoi olla varma, että hän ainakin antaisi hänen puhua asiansa loppuun asti. Sitäpaitsi Petronius, joka tunsi tapauksen alusta alkaen, varmaan helpommin uskoisi Chilonin syyttömyyteen kuin prefektit. Ennenkuin Chilon kuitenkaan läksi tallustelemaan Petroniuksen luo, täytyi varmaan tietää, miten Vinitiuksen oli käynyt, ja sitä ei Chilon tietänyt.
Hänessä eli rajaton voima, ja hän oli vakuutettu, että kun hän vain omin silmin saa nähdä Lygian, niin eivät kaikki koko maailman kristityt eikä itse Caesarkaan saata häntä riistää häneltä. Vinitiuksen lempeä mieliala rohkaisi Chilonia, ja hän korotti äänensä ja rupesi antamaan neuvoja.
He eivät saattaneet hakea turvaa Auluksen talosta, koska he siten yllyttäisivät Caesarin vihan sitä vastaan. Mutta ei hän liioin saattanut jäädä Caesarin eikä Vinitiuksen haltuun. Ursuksen täytyi saattaa hänet pois kaupungista ja kätkeä jonnekin, jonne ei Vinitius eivätkä hänen palvelijansa löydä.
Hän ei mene Vinitiuksen luo, mieluummin hän täällä kantaa puita hypocaustumiin kuin on siellä ensimmäisenä palvelijana. Hän ei tahdo! Hän ei voi! Hän rukoilee, että herra häntä armahtaisi. Herra antaa vaikkapa ruoskia häntä joka päivä, kunhan vain ei lähetä pois talostaan. Tyttö vapisi kuin lehti. Hänen mielensä oli kuohuksissa, hän pelkäsi ja ojensi tuskallisesti käsiään herransa puoleen.
Hetkisen perästä Petronius nosti kaunista päätään ja kääntyi Vinitiuksen puoleen: "Koeta nyt ajatella: mitä ovat tämän rinnalla sinun surkeat kristittysi? Ja jollet ymmärrä eroa, niin lähde vain suoraa päätä heidän luokseen... Mutta kyllä tämä näky sinut parantaa."
Hän kirjoitti muutamia sanoja pienelle vahataululle ja ojensi sen Petroniukselle, joka paikalla lupasi toimittaa sen Vinitiuksen talolle. Sitten he läksivät sisempään pilaripihaan, istuutuivat marmoripenkille ja rupesivat juttelemaan. Kultatukkainen Eunike ja Iras työnsivät heidän jalkojensa alle pronssiset jakkarat ja nostivat penkin eteen pienen pöydän.
Jos Lygia olisi tahtonut paeta kaupungista, niin kyllä olisi löytynyt vartioita, jotka itse olisivat auttaneet häntä salaa katoamaan. Tällä hetkellä kiitti Vinitius hartaasti kaikkia jumalia, ettei niin ollut käynyt. Päästyään asumattomilta kentiltä muurien taakse rupesi kristittyjen joukko hajoamaan. Silloin täytyi Vinitiuksen seurata Lygiaa edempää ja varovaisemmin, jottei herättäisi huomiota.
Päivän Sana
Muut Etsivät