Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. heinäkuuta 2025
Nero oli harmistunut ja äreä, sillä näytelmä oli loppunut aivan toisin kuin hän oli toivonut. Alussa hän ei tahtonut edes katsoa Petroniukseen, mutta Petronius likeni häntä kylmäverisesti ja vapaana, kuten »arbiter elegantiarumin» sopi. "Tiedätkö, jumalallinen," virkkoi hän, "mikä ajatus mieleeni juolahti?
Hetkisen perästä hän katsahti Petroniukseen ja virkkoi: "Niin! taidat olla oikeassa! Mutta sopiiko minun ylistää omaa hyvyyttäni?" "Eihän sinun tarvitse mainita omaa nimeäsi. Joka roomalainen arvaa ilmankin kenestä on kysymys, ja Roomasta leviää tieto pitkin koko maailmaa." "Oletko varma, että siitä pidetään Akaiassa?" "Kautta Polluxin!" huudahti Petronius.
Eikö sinulla siellä togasi poimuissa ole veistä? Ehkä pistät minut kuoliaaksi! Neuvoisin sinua sentään odottamaan pari päivää, sillä veisivät sinut vankeuteen, ja Lygia saisi sillaikaa olla sinun talossasi ikävissään." He vaikenivat molemmat. Jonkun aikaa Vinitius miettivästi silmäili Petroniukseen; sitten hän puhui: "Katso minuun.
Tottumuksesta katsahteli Nero kuitenkin Petroniukseen, saadakseen tietää arbiterin mielipidettä, mutta Petronius vaikeni itsepintaisesti eikä vastannut mitään ennenkuin Caesar nimenomaan kysyi. "Minä olen sitä mieltä, herra," virkkoi hän silloin, "että kymmenentuhatta alastonta tyttöä tekee heikomman vaikutuksen kuin yksi ainoa."
Päinvastoin hän loi Petroniukseen kiitollisen katseen, mutta oli kuitenkin olevinaan pahalla tuulella ja mutisi: "Kirottu kohtalo, joka määräsi minut elämään tuollaisen runoilijan aikalaisena. Olisin saattanut saada sijan ihmisten muistossa ja Parnassilla, mutta nyt olen tuomittu sammumaan, kuten kynttiläkruunun valo himmenee auringon rinnalla."
Nuori, erinomaisen kaunis kreikkalainen nimeltä Pytagoras sama, jonka kanssa Nero myöhemmin, ollessaan jo puoleksi mielipuolena, kaikella muotoa tahtoi pakottaa pappeja vihkimään itsensä, jopa kaikilla tavanmukaisilla juhlamenoilla heittäytyi polvilleen hänen eteensä. Mutta Nero katseli levottomana Petroniukseen, jonka kiitos aina oli ollut hänelle tärkein.
Petronius tunsi hänet, vaikkei hän seurustellutkaan Plautiusten talossa, sillä hän oli nähnyt hänet Antistian, Rubelius Plautuksen tyttären luona, samaten kuin Senecan ja Polion taloissa. Tuon naisen surulliset, lempeät kasvot, hänen jalomuotoinen vartalonsa, hänen liikkeensä ja sanansa, kaikki hänessä teki Petroniukseen omituisen vaikutuksen.
Mutta seuraavana päivänä Chrysothemis nähtävästi oli unhoittanut koko loukkauksen, koska hän tuli Vinitiuksen kotiin käymään ja taasen vei hänet kanssaan Via Appialle. Illallista hän vielä söi Vinitiuksen luona ja siinä tilaisuudessa hän tunnusti perinpohjin kyllästyneensä sekä Petroniukseen että hänen luutunsoittajaansa, joten hänen sydämensä nyt taas oli vapaa.
Häntä ei ensinkään miellyttänyt, että Caesar tänään oli päättänyt lukea uuden laulunsa sillä kiistakentällä hän nimittäin ei pystynyt kilpailemaan Petroniuksen kanssa. Lukiessaan Nero vaistomaisesti, vanhan totutun tavan mukaan, käänsi katseensa Petroniukseen, tarkasti katsellen, mitä hänen silmistään näkisi.
Vinitius pysähtyi hetkeksi ja katsahti Petroniukseen oudosti, ikäänkuin ei hän koskaan olisi häntä nähnyt. Sitten hän taasen jatkoi kävelyään. Saattoi nähdä, että hän tukahdutti tunteenpurkauksen. Vihdoin oman voimattomuuden tunne, suru, kiukku ja voittamaton kaiho pusersi hänen silmiinsä kaksi kyyneltä, ja ne vaikuttivat Petroniukseen voimakkaammin kuin kaunopuheisimmatkaan sanat.
Päivän Sana
Muut Etsivät