Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. heinäkuuta 2025
Minäkään en ole mitään saanut selville. Ja kuitenkin olen oikein koettanut. Väliin nukkuessansa hän sopertaa yhtä nimeä. Naisen nimeä luullakseni. Sitä ei oikein voi kuulla. Monta tuntia hän väliin istuu paikallaan, uneksien tiesi mitä, silmillään tuijottaen, ja, omituista kyllä, aina samaan suuntaan, Bern'iä kohden." "Bern'iä?" Villon hämmästyen kertoi.
Sitten hän lausui: "Minä vastaan vaan sille, joka voi minulle näyttää jonkun merkin tarkoituksiensa todisteeksi." Villon nosti kätensä lampun valoon ja osoitti liljakukkaa rautasormuksen kannassa. "Hyvä on", johtaja heti lausui, "minä tiedän, kuka teidät lähettää. Hetki on tullut, eikö niin? Starck parka! hän on sitä varronnut jo kauan aikaa... Hän tulee varmaankin hyvin iloiseksi!"
Jolanda astui runoilijan luo ja ojensi hänelle kätensä. Tukahuttaen ilohuudon, tämä nosti sen huulillensa. Sitten herttuatar lähtiessään pois huoneesta sanoi: "Tulkaa takaisin huomenna, François Villon: Renato, Lothringin herttua teitä vartoo." Jonkun minuutin runoilija vielä makasi liikkumatonna, silmät innosta säihkyvinä, kasvot kyyneleiden vallassa ja hymy huulilla.
"Berniläisiä! ystäviä!" useat äänet huusivat. "Hiljaa!" Villon mutisi, "annattehan juuri ystävällisen varoituksen noille mässääjille." Tähän saakka ei linnassa ollut mitään häiriön merkkiä näkynyt. Kuunneltiin, katseltiin, ... ei mitään vielä. Eikä kuitenkaan oltu aivan kaukana kukkulan juurelta: enintäin muutaman sadan askeleen päässä.
Sinä, François ystäväni, kaaduit köyteen... Ja maltas! Täällä on juuri toinen uhri, tuo nelijalkainen, joka rientää ansaan ... hip!..." Koriseva huudahdus kuului; sitten jonkun eläimen kaatuminen kellastuneiden lehtien päälle. Troussecaille katosi hetkeksi ja tuli takaisin, kainalossa upea jänis, jolta hän katkaisi kaulan. Villon oli noussut pystyyn.
Ja kauppias hieroi tytyväisenä käsiänsä. "Suuri Jumala!" Villon huudahti, "kun kohtaa kauppiaan, joka on niin tytyväinen, että hän tytymystään vielä muillekin julistaa, tietääpä silloin jotain uutta nähneensä." "Olkoon vaan", vieras sanoi; "vaan toisin puhuminen olisi kiittämättömyyttä hänen Majesteettiansa kuningasta kohtaan.
Jos hän tänä iltana herää, hän saa kunnian syödä iltaista meidän kanssamme; sillä iloiset iltaiset, totta Jumaliste, pidämmekin! Olivier, minä tahdon, että kutsutaan muutamia rehellisiä porvareita ... ja muutamia maireita porvari-tyttöjä ... muun muassa Gillonne ja Passe-Filon ... sinä kuulet tahtoni!..." Villon ei saanut kunniaa olla saapuvilla näissä kuninkaallisissa kemuissa.
Noin parikymmentä ratsumiestä lähti linnasta ja ratsasti mäkeä alas mitä uhkaavimmilla liikkeillä. Etupäässä ritari, epäilemättä sama, joka oli Troussecaille'n hoidosta päässyt karkuun. Vähääkään vaalenematta, kun hän tämän havaitsi, Villon päin vastoin näytti ihastuneelta. "Taistelua!" hän huudahti.
Samassa kätkeytyen pensaiden alle, samoin kuin Villon toisella puolen tietä, hän viittasi tätä laskemaan köyttä maan tasalle, mutta pitämään siitä lujasti kiinni. Nyt oli aika. Molemmat ritarit jo lähenivät tien käänteessä. Troussecaille antoi merkin, köysi nousi ylös ja tuli äkkiä jänteesen. Ensimäinen hevonen kaatui nurin niskoin, heittäen miehensä pari askelelta eteenpäin.
Oi! voisinpa vannoa, että ainakin hän on rakastunut." "Mutta kenestä oikeastaan puhut, Troussecaille?" "No! sauvani kautta sen vannon! tietysti tuosta nuoresta herrasta, joka seisoo tuolla alhaalla, juuri hänen tiellänsä ja tarjoo hänelle pyhää vettä. Totta tosiaan! sepä on kummallista ... luulen hänet tuntevani. Entä sinä?" François Villon voi tuskin olla huudahtamatta hämmästyksestä.
Päivän Sana
Muut Etsivät