Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. heinäkuuta 2025
Vihdoin tulin alas ja tiheään viidakkoon hukkuivat jälkeni niin hyvin, että piru itse olisi niitä saanut turhaan vainuta. Tiedäthän, että salametsästys on elämäni runollinen puoli. En olisi niin vanha kettu, kuin olen, jos sellaisessa metsässä minun kiinni olisivat saaneet." Ja Troussecaille nauroi sydämmen pohjasta. "Hyvä vaan", Villon sanoi; "entä ruoka ... ja yösija?"
Sitten hän juuri kuin nämä astuivat hänen ohitsensa, huokasi kääntyen tietä kohden: "Siis hän ei vielä tänäänkään tule!" "Hänkö, jota vartootte?" Villon kysäsi. "Niin!" Fridolin melkein kuin ajatuksissaan vastasi, "niin, veli Starck." Runoilija säpsähti äkkiä. Se oli munkin nimi, jonka luo Ludovik XI hänen lähetti. "Veli Starck!" hän huudahti. "Hän ei siis ole enää täällä." "Valitettavasti ei."
"Minkä palveluksen? puhukaa!" Villon kertoi tapauksen, mutta niin ylen kainolla tavalla, että Troussecaille siitä vihdoin suuttui ja alkoi nyt vuorostaan kertoa, paljastaakseen koko totuuden. Kiihkeä ja tulinen liikutus paisutti nuoren herttuan rintaa, innosti hänen nerokkaita kasvojansa.
Vielä enemmänkin! hän on kenties ainoa ihminen tässä takaperoisessa mailmassa, joka teitä oikein ymmärtää, sire, ja joka teitä rakastaa." "Rakastat minua! sinäkö?" Ludovik IX huudahti. "Ja mistä aiasta alkaen." "Siitä alkain kuin hallitukseen tulitte", Villon vakaasti lausui.
Ei Lothringissa eikä Sveitsissä ole sinua unohdettu. Ja täälläkin olet saanut vastaan-ottaa rakkauden osoitteita. Nämä nuoret vapaa-ehtoiset, jotka sinua vartioivat ... aseenkantaja Gerard ja uusi ystäväsi Villon, jonka silmäys sinulle sanoo: elä hyvässä toivossa!" "Niin, eläkää hyvässä toivossa!" runoilija kertoi. "Minä tiedän erään, joka vielä tänään puhuu teidän puolestanne kuninkaalle.
Sillä hetkellä, jolloin Villon saatettiin sisään, tämä valtio-istuin seisoi tyhjänä.
Vaan aatteleppas, jos eivät suostuisikkaan vaihettamaan?" "Mitä vielä! minulla on kultaa, joka heidät hyvällä saa siihen taipumaan ... ja rautaa, joka tarvittaessa heitä siihen pakoittaa." Näin sanoen, Villon pyöritteli takkinsa alla tupessa olevaa pientä tikaria. Troussecaille'lla oli takkinsa alla yhtäläinen todistus-kappale.
Muutaman sekunnin Villon häntä katseli äänetönnä. Se oli juuri sama mies, jonka hän oli nähnyt Bern'in tuomiokirkon portailla. Se oli juuri sama karkea ja luonteva, tulinen ja lempeä olento tuolla pitkällä, vaalealla parralla, ja noilla silmillä, joista niin omituinen tuli säteili.
Ja hän kohotti herttuan verisen pään yli rautaan puetun kantapäänsä. Mutta Villon kiirehti paikalle ja sanoi: "Malttakaa! ei ole tapana lyödä vihollista, joka jo makaa maassa! Minä kiellän teitä Ranskanmaan nimessä!" Samana iltana Campobasso näki herttuan narrin tulevan hänen puheillensa. "Teidän Ylhäisyytenne, minulla ei enää ole isäntää, ettekö tahtoisi ottaa minua luoksenne?"
He ojensivat kätensä hänelle yhteiseen syleilykseen ja kaikki neljä yhdessä langettivat yhteen ääneen tuomionsa tällä huudella: "Kuolema Campobasso'lle! kuolema!" Oli jäljellä Villon, Starck ja Kilian, jotka vielä eivät olleet lausuntoansa antaneet.
Päivän Sana
Muut Etsivät