Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. heinäkuuta 2025
François Villon oli tehnyt tarkkoja havainnoita kaikesta, mikä saattoi koskea Ludovik kuningasta.
"Tailleverd!" oli Gringonnaux huudahtanut. "Rosvomme!" kuningas sanoi. "Ei, sire ... François Villon, runoilijanne", tämä vastasi langeten polvillensa. Ja, kun Ludovik XI häntä yhä katseli, eikä näyttänyt tuntevan häntä, hän lisäsi: "Villon ma olen, ja siitä voin kerskailla: Pariisissa synnyin, Pontoise'n likimailla; Vaan jos oisi kaulani paulaa vailla, En tietäisikkään, että..."
"Minä otan tämän luvan sitä suuremmalla ilolla vastaan", Villon vastasi, "koska te'en teille suuremman hyödyn tuolla alhaalla. Tätä tietä pitkin ei ainakaan kukaan teitä seuraa. Ei kukaan ... niinkauan kuin minä elän!" Näiden sanojen lausunnossa oli jotakin niin innokasta, niin hehkuvan ritarillista, että se näytti pakolaiseen syvästi koskevan.
Kun François Villon taasen tuli tuntoihinsa, tahi oikeammin sanoen heräsi, hänen silmänsä, vielä tylsinä ja kuumeesta uupuneina, kääntyivät hiljakseen paikasta toiseen. Hän oli pitkänään matalalla vuoteella, pienessä kammiossa, jota muutama talvi-auringon vaalea säde tunki valaisemaan. Hänen silmiänsä kuitenkin häikäisi; hän sulki ne, koettaen ko'ota ajatuksiansa. Tähän aikaan vuodesta St.
"Niin, minä tiedän sen", Villon mutisi, "itse kuningas on minulle kertonut koko tapauksen." "Ennenkun hän antoi minun mennä", veli Starck jatkoi, "hän kyseli nimeäni ja kotikylääni. Minä lähdin, mielissäni, kun niin hyvällä kaupalla pääsin. Muutaman kuukauden vasta olin ollut naimisissa. Vaimoani jumaloitsin. Olin vaan kahdenkymmenen vuotias, elämä oli niin suloista!"
Bernhard'in jyrkkiä rinteitä alas. Niitä oli noin viisi-toista miestä: Saint-Pierre'n asukkaat, veli Starck, Bartolomeo, Fridolin, Villon ja Troussecaille.
"Burgundi!... Aivan oikein, meidän täytyy sen läpi kulkea ... ja se ei suinkaan ole hauskin osa toimestamme." "Vai niin! näyttää siltä kuin Burgundilaiset eivät olisi ystäviämme." Säälivällä hymyllä Villon katseli Troussecaille'a ja laskien kätensä tämän olkapäälle hän sanoi: "Martti ystäväni, sinun luottava alamaisuutesi todella ansaitsee, ett'en sinua kohtaan enää ole umpimielinen.
Harva mies siihen aikaan, nerokkaimpienkaan joukossa, olisi sen ymmärtänyt. Villon oli runoilija, filosofi; hän mietti mielessään: "Se on läänitys-valta, ritari-aate, vanha aika, joka taistelee uutta aikaa vastaan. Toimettomuus työtä vastaan, etu-oikeus oikeutta vastaan, ylhäisö alhaisoa vastaan, sortaja sorrettua vastaan, mennyt aika tulevaisuutta vastaan!
Teillehän oikeastaan tämä kunnia on tuleva. Tehkää se nyt, jos suvaitsette." Oli jo taasen lähdetty liikkeelle. Nuorukainen tiedusteli silmillään muiden vaeltajain mieltä. Villon, jota nuoren miehen hauska olento viehätti, laski kätensä hänen olkapäällensä ja vastasi: "Kuinka tarinan laita on, ystäväni? Meitä huvittaisi kuulla se teidän suustanne." Fridolin ei antanut itseään kahdesti pyytää.
"No sitten", Villon vastasi, "ett'ei hänen kauemmin tarvitse vartoa, tahtoisitteko minulle heti paikalla sanoa, mistä voin mennä häntä etsimään?" Jalo vanhus painoi alas päänsä, joka oli yhtä valkea, kuin tunturin huippu, jolla luostari seisoi.
Päivän Sana
Muut Etsivät