Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. heinäkuuta 2025
Ja vaikka en olisikaan mitään nähnyt, pitäisihän kuitenkin tietää, ettei Vilho täällä sanomalehtien tähden aamusta varhain iltaan myöhään oleskele. Ha, ha, ha, ylös alasin se näkyy sinulla olevankin, ha, ha, ha! MARI. Kuinka sinä saatat olla noin häijy, setä! BLOM. Olenko minä häijy, vaikka olen sinulle hankkinut niin oivallisen ja sievän sulhonkin?
Kun hän astui huoneesen, istuivat äiti ja Vilho pöydän ääressä, palavan lampun valossa verkkoja parsien. Tämä kaunis hiljaisen perhe-elämän kuva kävi Leon sydämelle, ja hänen mielensä synkistyi, kun hän itsekseen sanoi: "tämä ilta on isoksi aikaa oleva viimeinen, jona sinä saat istua heidän vieressään." Ankara, tuima viha syntyi hänen sydämessään sitä miestä vastaan, jonka pohjaton kullan-himo pakoitti häntä lähtemään tämän pikkuisen perheen helmoista ulos maailmaan, kenties kovaan kuolemaankin. Mutta pian haihtui hänen vihansa, ja jonkunlainen jalo ylpeys saattoi hänen sydämensä keveämmin tykkimään, vuodattaessaan sitä vakuutusta häneen, että hän aina olisi valmis ilolla kärsimään kaikki äitinsä rauhaa ja onnea varten. Tämä tieto antoi myöskin hänelle voimaa astua iloisen-näköisenä sisään huoneesen.
Vilho, pidäppäs varalta, ett'ei vieraita aluksia pääse meidän kulkureitillemme, sill'aikaa kuin minä kiipeen ylös mastonkoppiin keksimään uusia maita. Olisipa häpeä, jos tällä lyhyellä lupa-ajallamme olisin unhoittanut kapuamisen, niin ett'en pääsisi tämän muurin päälle, joka ei suinkaan ole erin korkea!"
VILHO.
Vaikka nyt vainoojat näkisivät meidän pujahtavan pensas-aidan aukosta ulos, olisivat he kuitenkin epätiedossa, olemmeko juosseet pitkin muuria oikealle vai vasemmalle, ja kuluttaisivat sillä lailla aikaa, joka sinun ehdoituksesi mukaan ei suinkaan tapahtuisi." Vilho suostui kumppalinsa tuumaan ja molemmat kävivät kiivaasti työhön käsiksi.
Ja itse olen kaikkeen syynä. Oi surkeutta, oi kauheata onnettomuutta, jota varmaankaan en kantaa voi! Vilho. Blom. Mainio herra, tuo! Ei tinkinyt eikä kysellyt edeltäpäin työpalkkaa, niinkuin muutamat nykyaikaan ovat tavakseen ottaneet. No mitä nyt, kuinka sinä noin surkealta näytät, poikaseni? Hyvästi nyt, setä kulta! BLOM. Mitä aiot? Eikö sinun pitänyt syömän aamiaista täällä?
Töin tuskin oli Vilho tehokkaimmalla herätys-keinolla nenään nipistämisellä, saanut kumppalinsa valveille, niin eräs henkilö, jonka lähenevät askeleet suurta hälinää nostamatta kuuluivat pimeässä, jo oli saapunut torniin. Täysin heränneenä ei Donner liikkunut paikaltaan, vaan kaappasi sivullansa olevan raskaan rautakangen ja tarttui lujasti siihen.
Sanat kuuluivat: »Mitäs minä itseäni surulliseks heitän, kyllä minä pienet surut ilollani peitän» j. n. e. Laulaja kulki metsässä ja kokoili kuivia risuja isoon kelkkaan. Metsässä kuului myös toinen ääni. Puunhakkuu siellä kajahteli; mutta pian se vaikeni, ja muutaman hetken perästä sanoi iloinen ääni: »Hyvää päivää, Anni!» »Kah, Vilho!
Saanko muiskun sulta?" Minä heille vastaelen: "niinkuin märkä palaa. Turhaan mua hulivilit kullaksensa halaa." En ma huoli pojista, en heidän kihloistansa. Mut jos tulee Vilho, niin ..... niin karkaan kaulahansa. Ystävän' on kaukana, ei taida tänne joutaa. Mont' on maata välillä; ken hänet sieltä noutaa? Häntä ajatellessa, oi, kuinka neula luistaa!
Mitä vielä, kun en sitä kerran himon pakosta tee, vaan ainoastaan koetellakseni itseäni. Mutta jos sattuisi joku tulemaan? Eikös mitä, tuossa tuokiossa se on tehty. Noh, olkoon menneeksi! Vilho. Janne. JANNE. Onko herra sulhainen nähnyt täällä mestarin nuuskarasiaa? VILHO. Mestarinko nuuskarasiaa? E-e-ei, en minä muista sitä nähneeni. JANNE. Kummallista! Hän sanoi jättäneensä sen tänne pöydälle.
Päivän Sana
Muut Etsivät