Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. syyskuuta 2025
Hän oli vaskisissa vaatteissa kantapäästä aina kiireesen asti ja vyöllä riippui vaskinen kirves, jonka terä oli kynnen suuruinen. Heikki aikoi juuri tehdä likempää tuttavuutta tämän merkillisen uroon kanssa, kun samassa Ahtikin lopetti soittamisen ja valmisteli itseään matkaa jatkamaan. Tämän huomattuaan, lähestyi Vellamo Heikkiä, ja puhutteli häntä lempeästi.
Kun linnunpesäin kuletusaika on tullut, laitetaan juhlia ja uhria vuorihengille, joita näissä luolissa luullaan asuvan. Pienissä uhrimaljoissa tarjotaan niille kukkia ja hedelmiä, lihaa ja vihanneksia, joita sinne tänne vuorelle asetetaan. Vellamo veden emäntä on tässä etenkin tärkeä.
»Ja jos nähnyt Vellamon sa olet, poika parka, silloin tuli turmasi, tok' ällös olko arka! Käydään tuota katsomahan, mittyinen on herja.» Käytiin, nähtiin Vellamo, mi kaitsi vetten karjaa. »Houkka, houritko vai onko järjessäsi vikaa? Talon rouva itse on se, apuhun nyt pikaa!» Juoksi, joutui mylläri, jo venehessä souti virran vievän saarehen, pois Anja-rouvan nouti.
Pikku mies heti sieppasi kanteleen olkapäälleen ja samosi sen kanssa kauas pois. Ahti otti Heikin taaskin käsivarrelleen lähteäkseen hänen kanssaan jälleen matkalle, mutta Vellamo koki heitä siitä estellä. »Maltas», sanoi hän, »enhän ole vielä näyttänyt poikaselle aarre- aittani komeutta».
Morsian oli pyörtynyt, Vellamo koki häntä turhaan henkiin herätellä. Vieraat vilistivät tiehensä, yksi sinne, toinen tänne, tritoonit turvautuivat torviinsa, meripedot muihin puhaltimiinsa, ja koko pidot päättyivät sanoin kuvaamattomaan sekasortoon, josta koko Ahdin linna huojahteli.
Vedet kuumat silmistä tippuu, ei kuulu kuin huokaus, ja kantelon kieliltä hiljaa soi hukkuvan parahdus. Epätoivoinen, yhä etsin, yhä huuleni humisee... O, laupias Jumala, auta, mun järkeni pimenee! Taas haaveet koskena kuohuu, runot kuplina kumpuaa, ja veen yli vellamo nostaa käsivarttansa valkeaa. Te näättekö katseensa kauniin? Ah, pois minut päästäkää!
Vellamo silloin viittasi eräälle neitoselleen, ihanalle Aallottarelle, joka heti kiirehti esiin, ojensi valkoisen hohtavat käsivartensa ja irroitti kaksi aaltoa toisistaan, joten järven mutainen pohja tuli näkyviin. Tähän aukeamaan riensi nyt koko seurue, ja varovaisuudesta Heikkiä kohtaan ei Aallotar sulkenutkaan oveansa, vaan antoi aaltojen seisoa toisistaan eroitettuina.
Se maa oli kaunis kuin luode ja vuoksi, mut tulleet kun emme toinen toisemme luoksi, se meni kuin mereen, kuin Vellamo vereen, jätti jäljelle vain sydänhelkkeensä hereen. Jos sieltä se nousee uudestansa, niin täällä on uusi ja vapaa kansa, mi ei mene pilalle pikkumaisuudesta, vaan nauttii ja loistaa uskosta uudesta.
Päivän Sana
Muut Etsivät