United States or Vietnam ? Vote for the TOP Country of the Week !
Se täytyy sekottaa toiseen nesteeseen, ja Glaukus saa vain seurauksista tuta, mitä on niellyt.» »Se ei siis millään lailla eroa tästä vedestä?» »Ei, se on yhtä välkkyvän väritöntä. Katso, kuinka kirkkaalta se näyttää! Se on kuin kuunsäteitten liuosta. Välkkyvä juoma! Kuinka sinun kristallikalvosi läpi kuultaakaan minun onneni!» »Ja miten se on suljettu?» »Pienellä tulpalla vain.
Se sattui silloin tällöin noina kirkkaina, syksyisinä päivinä, kun kirjavat rannat kohosivat kangastaen vedestä ja etäiset salmet kuvastuivat tyyninä pintoina. Mutta ne olivat surunsekaisia nekin retket ja alakuloisia, niinkuin olisi meillä kummallakin ollut aavistus lähenevästä erosta. Talvi tuli tavallista aikaisemmin. Ja eräänä sateisena lokakuun lauantaina nostatin minä hänet maalle.
Ei mikään seikka hänen elämässään tahi tavoissaan voinut antaa aavistusta, mistä semmoinen mielettömyys johtui. Hän oli saatu ylös vedestä puolikuolleena.
"Helgolanti on meren keskellä ikään kuin jauhokokkare kattilassa, ja kaikki, mitä on meressä, mitä sieltä tulee taikka siihen menee, sitä meidän isäntämme ei voi kärsiä. Hän on siinä suhteessa niinkuin Juutalaiset, jotka arvelevat, ett'ei vedestä ole mitään hyötyä.
Virtahevot ovat venheellä kulkijoille vaaralliset, sillä jos sellainen elävä nostaa ruumistansa vedestä, kykenee se samalla nostamaan seljässänsä venheen, jossa kymmenkunta miestä soutaa, kaataen sen kumoon; onpa usein niinkin äreä, että hyökkää ihmisten kimppuun, varsinkin jos se on ärsytetty jollain tavoin.
Mimosien luo päästyäni, näin että niin isä kuin tytärkin olivat ihmeellisesti virkistyneet vedestä, jota Ula oli heille hankkinut, kuin myöskin ruo'asta, joka oli valmiina juuri kuin vartavasten.
Mut katso, kaikkialta nyt heitä kohoaa: Vedestä, manteresta; jo täynnä heit' on maa. Puun-oksilla he liikkuu ja nauraa, irvistää, Ja joka pensahasta hänehen tirkistää. Ritari kauhistuupi ja valjuks vaalenee, Hän miekan poies heittää ja kauas pakenee. Hän kauan vielä kulki, niin kansa tarinoi, Keräillen armon leipää, min miero hälle soi. B. F. Godenhjelm. Birger Jarlin linna.
Aioin juuri sukeltaa hänen jälkeensä, kun oikealla sivullani kohosi vedestä kätönen ja pitkät mustat hiukset. Salaman nopeudella tartuin hukkuvan käteen ja hiuksiin molemmin käsin, joka temppu itsenikin saattoi upoksiin. Mutta muutaman silmänräpäyksen kuluttua olin taasen pinnalla taakkoineni.
Taloja ja moskeoja, vuoria ja metsiä nousi vedestä ja joka puolelta kuului ihmisääniä ja melua. Kuninkaallisen linnan ikkunoista katselivat palvelijat ulos, ja kaikkialla oli elämää ja liikettä, niinkuin suuressa kaupungissa ainakin. Silloin astui kuningatar jälleen temppeliin. Olen totellut käskyäsi, sanoi hän. Ja nyt, armas opettajani, ei mikään enää voi sinua häiritä, eikä estää parantumistasi.
Laivan siivet pieksivät merta, häiriten sen sikeää unta, ja aluksen taakse ulottui silmän siintämättömiin suorana vakona pitkä vaahtoava jälki, iso vaalea juova, jossa vesi kuohui kuin poreileva samppanja. Yht'äkkiä ponnahti ylös vedestä keulan puolella, vain muutaman sylen päässä laivasta, iso delfiini eli pyöriäinen ja katosi jälleen pää edellä sukelluksiin.