Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. heinäkuuta 2025
Neiti oli kyllä kaunis, tai ainakin hyvin maukkaasti puettu, mutta hänellä oli Henrikin mielestä aivan liian paksut huulet. Juu, juu, sanoi Henrik katsellen valokuvaa. Mitäs sanot? No mitäs muuta kuin onnea vaan! Milloin sinä häneen tutustuit? Oikein hävettää vastata, ainoastaan pari kuukautta sitten. Sinä rakastuit paikalla? Ihan paikalla näin että siinä se on minun. Mitäs kummaa siinä on!
Joku taskuihin jäänyt paperilappu, johon oli asioita kirjoitettu, oli hänelle paljoa tärkeämpi! Henrik viivytteli antamasta valokuvaa pois, ja kun Uuno sen otti ja tähtäillen sopivaa rakoa lompakossa, lennätti kahden kirjeen väliin, pisti povitaskuunsa, ja kohta sen perään huusi pitkää haukotusta, niin Henrikin tuli valokuvaa ikävä.
Niin, tietysti, mitäpä siinä olisi muuta voinut ollakaan? Ellei vihaa ja ylenkatsetta? Sannin valokuvaa hän koetti katsella. Mutta se täytyi samassa panna pois jälleen, sillä sydäntä niin kirveli, poltti ja pakahdutti. Laatikkoonsa hän sen pani kätköön, syvälle kaikkien muistojen alle. Kipeästi silloinkin vihlaisi, kun joku Sannin nimeä mainitsi.
Kotia tultuaan Esteri istahti pöydän ääreen Laurin valokuvaa tuijottamaan, puristaen nyrkeillä ohimoitaan. »Minä en sinua sittenkään rakasta. Hyvä Jumala, minkä vuoksi en? Minkä vuoksi? Se on vain petosta, kauheaa petosta!»
"Tarkoitan olevanne rehellinen kuvernöörin rouva; muuten en sanokaan hyväntahtoinen rouva! ja sitte pudisteli hän ruskean, paksun tukkansa otsalle. "Mitään valokuvaa en Teistä kotilaisista tarvitse, sillä illalla maatessani kuvailen aina olevani kotona.
Vanhan kaupungin kuva oli muistossani niin tuoreena ja selväpiirteisenä, ettei todellinen kaupunki voinut sitä syrjäyttää, vaan taisteli sen kanssa, joten milloin toinen milloin toinen niistä tuntui unelmalta. Kaikki, mitä näin, sekottui mielikuvituksessani yhdeksi kuten kaksi samalle levylle päällekkäin otettua valokuvaa. Vihdoin jouduin takaisin samalle ovelle, josta olin tullut ulos.
Samana hetkenä, jolloin salaperäisyys Eugenin ensimäisestä rakkaudesta hävisi, hävisi hänen kasvoiltaan syvä ja sydämellinen ilme. "Vai niin oliko se hän?" huudahti hän jokapäiväisellä äänellä, joka loukkasi Eugenia. "Eikö sinusta näytä siltä, kuin hän olisi voinut herättää syvää rakkautta?" kysyi Eugen. He kääntyivät molemmat katsomaan valokuvaa, joka oli salin pöydällä.
"Kas että se noin muistelee meitä, sillä on kai hänellä ollut suuri vaiva säilyttää tätä valokuvaa kokonaista viisi vuotta kaikissa hänen monissa vaiheissaan," ajatteli Henrik. Sitten hän vaipui hetkeksi tarkastelemaan itseänsä valokuvasta. Hänestä hän näytti vähän itserakkaalta siinä: tuskin näkyvät viikset, leuka taakse vedettynä, että syntyi pieni toinen leuka.
Niin, näes, minä olen siellä Viipurissa ollut suomenkielen opettajana kolmelle impyelle, sanoi hän puoleksi piloilla, ja yksi niistä on tämä. Olisitko uskonut: minä! Mutta sanoppas nyt sinä, miksi aijot ruveta, kun et rupeekkaan opettajaksi? Henrik katseli yhä valokuvaa ja ihmetteli, ettei Uuno siitä sen enempää välittänyt.
Kenties hänen haluttaisi näyttää sinulle vaimonsa valokuvaa tai pienen kymmenvuotiaansa pyöreällä lapsen käsialalla kirjoitettua kirjettä, jonka hän tänään sai. Hänen silmänsä vettyvät vain niitä ajatellessaankin.
Päivän Sana
Muut Etsivät