Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. lokakuuta 2025
Hän antoi merkin Valerialle, jolle herttua Guntaris oli parhaansa mukaan selostanut keskustelun latinankielellä. Valeria nousi jalona, vaatimattoman ylväänä istuimeltaan. Hän oli pukeutunut valkoiseen, pitkään, laahukselliseen roomalais-kreikkalaiseen pukuun, jota kiinnitti kultavyö ja olkapäällä solki.
Ei, Julius! Minun täytyy tietää, että sinä olet Valerian luona voikaa hyvin!" Sillä aikaa kun Valeria goottilaisen saattojoukon ja useimpien orjien kanssa ajoi täyttä laukkaa Napoliin vievää tietä pitkin, riensi Valerius kilvellä ja miekalla varustettuna sekä puolikymmentä orjaa mukanaan huvilan puutarhan kautta solalle, joka oli aivan lähellä hänen tilustensa rajaa.
"Minua ilahduttaa, että saan kukistetuksi suuren taistelujen järjestäjän Narseksen hänen omilla keinoillaan. "Minä menen tähän taisteluun kuin juhlaan. "Sinun on sen vuoksi koristettava kypäräni, ratsuni ja keihääni kukkaköynnöksin ja nauhoin." "Kukkaköynnöksin ja nauhoin. "Siten koristetaan vain uhreja." "Ja voittajia, Valeria."
Umpeen kasvaneeseen puistoon, missä villiruusut ja viiniköynnökset melkein peittivät korkean kiviristin ja syvälle vajonneen hautakiven, ilmestyi pian parhaasta mustasta marmorista hakattu muistokivi, jossa oli kirjoitus "Mirjam Valeria." Napolissa ei kukaan voinut selittää sen merkitystä.
"Enkä minä koskaan hänestä", huusi Totila tarttuen Valerian oikeaan käteen. Nuoret seisoivat siinä kuun kirkkaassa valossa vanhuksen edessä pystypäisinä ja päättäväisinä. Heidän jaloista piirteistään ja vartaloistaan kuvastui tällä hetkellä pyhä innostus. Ryhmä oli niin kaunis, että vihastuneen isän sydän alkoi heltyä. "Valeria, lapseni!" "Oi, isäni!
Maantietä myöten hän ei enää olisi päässytkään Roomaan, sillä Paduksen sillan luona tapahtuneen Totilan voiton jälkeen koko Tuscia ja Valeria olivat joutuneet goottien käsiin, linnoittamattomat paikat ja kaupungit, joissa ei ollut voimakasta bysanttilaista varusväkeä, järjestään.
Kun hän pääsi luolaan, hiipi vaalea haamu esille patsaan takaa. "Valeria, kaunis ruusuni", huudahti Totila syleillen tulisesti rakastettuaan, joka hiljaa vastusteli hänen kiivaita mielenilmauksiaan. "Päästä, päästä, rakkaani", kuiskasi Valeria koettaen irroittautua hänen syleilystään. "En, armaani, en päästä sinua. Kuinka kauan, kuinka tuskallisesti olen sinua kaivannut.
"Valeria on omani", vastasi kuningas kiivaasti, "omani nyt ja ikuisesti." Silloin korsikalainen päästi tuskan ja tukahdutetun raivon huudahduksen iskien hurjasti molemmat kätensä otsaansa vasten. Sitten hän heittäytyi teltassa olevalle vuoteelle, heitteli päätään sinne tänne päänalaisella ja puuskutti kuumeisesti. Vähän aikaa Totila katseli häntä ihmeissään ja ääneti.
Neitonen laskeutui marmoriportaita ja aikoi mennä sisään sypressien ja muurin välissä olevaa kapeaa polkua pitkin. Samassa tulija, joka oli tuntenut hänen valkopukuisen vartalonsa, astui äkkiä hänen eteensä. Häntä itseään tuskin voi tuntea, sillä hän oli pimeän puolella. Tulija oli korsikalainen. Valeria pelästyi. Hän tunsi tämän miehen intohimoisen luonteen ja oli aina häntä pelännyt.
Hän oli puettuna lumivalkoiseen vaippaan, jota kultainen solki kiinnitti vasemmalla olkapäällä. Tummanruskeaan, pehmeästi aaltoilevaan tukkaan oli palmikoitu ohut murattiköynnös. Hän oli tuttavamme Valeria. Täällä, näiden syrjäisten, vahvojen muurien sisällä oli hän saanut turvapaikan, kun hänen isänsä talo Napolissa oli luhistunut.
Päivän Sana
Muut Etsivät