Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. kesäkuuta 2025
Santra hiukan säpsähti, sillä nyt tuntui, kuin Valeekin olisi *vartija*. Kun Valee sanoi jotakin, rupesi Santra itkemään. »Mutta mikä sinun on, Santra? Vai joko?...» Valeen teki mieli kysyä, joko Santra katuu. Mutta yht'äkkiä hän pelästyi: jos Santra sanoisi katuvansa? Sitä ei hän tahtoisi kuulla. Hän estäisi millä keinoin tahansa, ettei Santra saisi sitä sanoa.
Ja kun he astuivat takaisin kamariin, ei Valee saattanut olla puolileikillään huomauttamatta: »Mutta kyllä teillä on kova luonto.» Vähään aikaan ei kirkonvartija vastannut mitään, panihan vain kessuja piippuunsa.
Kun oli jo näin pitkälle ehditty toimeentulostakin huolehtia, äkkäsi muuan kysyä, että onko se Valee täällä kulkenutkaan? Jaa'a, sepä olikin pykälä: ei kukaan tiennyt. Vasta kun yksi tuli syrjemmältä ja sai kuulla, mistä oli kysymys, kertoi: »No on se ollut!» »Mistä tiedät?» Kyllä hän sen sanoi tietävänsä, että ainakin pari kolme kertaa oli ollut, mutta ei huolinut sanoa enempää muka.
Ja on sitä hänellä, Valkolaisellakin, syksyllä, jahka tässä nyt vaan ehtii asiat oikein järjestää. »Kyllä minä tarvitsen nyt ... pitää jauhojakin ostaa, ja kun ne rukiitkin varastettiin.» »No et sinä sillä paljoa jauhoja osta», sanoi Valee. »Mistä tämä Juhokaan nyt rahoja ottaa, eikä ole tässä muillakaan käsillä. Et sinä sitä kuitenkaan hakemukseen saa panna.»
Kun sai Valeen käsiinsä, puhkesi tälle sanomaan, joko: »Voi surkiaa, mitä sinä teit!» taikka: »Olisithan sinä nyt saanut ihmisten lailla.» Useimmiten Valee naurahti, eikä virkkanut mitään. Mutta näki kyllä, että hänelläkin oli mietittävää. Santra ei toisilla kerroilla enää yrittänytkään puhetta.
Hautalan Janne kyllä olisi lähetetty, mutta tämä arveli, että kun hänellä on joidenkin asiain vuoksi kuvernöörin luona vähän huono maine, taitaisi olla parasta lähettää sinne mies, jolle ei kuvernöörillä olisi mitään vanhoja kalavelkoja. Varpulan Valee ei ollut kyllin hyvä puheniekka, että olisi voinut asiain todellisen laidan saada selvitetyksi sillä tavalla, että apua lähtisi ahtaastakin.
Niin hän tekikin. Valee istui syrjässä ujostellen ja vaiti niin kauan kuin se tapahtui. Mutta sitten hän ihastuksesta räjähti nauramaan. Mieli oli niin kiihottunut, että naurun perästä alkoivat kohta kyyneleet vuotaa, joita pyyhkien ja hämillään ollen koetti huolellisesti salata. Kun oli tyynnytty, johtui puhe itsestään järkeviin asioihin.
Iloinen oli miesten katse ja keskustellessa helähtelivät äänet niinkuin helähtelee eheän, varman talonpojan ääni silloin kun hän tuntee ettei tarvitse kumartaa muita kuin Jumalaa. »Katsos», huomautti Valee, »Siikalahden Mikko se häärii nytkin tuolla oluttehtaan kentällä.» »Usein näkyy kapteenikin siellä käyvän. Minä vaan ihmettelen sitä, ettei niille jo ole tullut suurempaa riitaa.»
Valee, joka miehen oli heittänyt, seisoi punoittavana ja kiukusta hehkuvana eteisen ovella. »Niinpä täällä heitellään miehiä kuin tallukkaita», virkahti Hautalainen ja jäi rappusten eteen katselemaan Ahlströmiä, josko tuo nousisi. »Mene tiehesi, lurjus!» ärjyi Valee. Ahlström alkoi sovitella jäseniään ylös nousua varten ja näkyi olevan oikein aika juovuksissa.
Sitten emäntä alkoi uudestaan jaksattaa, että kun eivät muutamat kelvottomat saattaneet asiaansa ihmisten lailla toimittaa, kun tuollaisen kamalan kolttosen tekevät... Hän ei ollut osannut aavistaakaan, että se olisi ollut Valee... Jos sen olisi tiennyt, niin ei hänellä olisi ollut mitään sitä vastaan, ettei Laitalaan emännäksi mennä olisi saanut...
Päivän Sana
Muut Etsivät