Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. kesäkuuta 2025
Hän tunnusteli nyt kuitenkin sopivalla tavalla päässeensä osalliseksi keskusteluihin ja aikoi säilyttää paikkansa. »Saat sinä odottaa syksyyn», virkahti Valee, joka tahtoi nyt jo saada asian loppuun. Siikalahden Mikko samalla rykäisi, kakasi kurkkuansa ja pani piippuunsa »porvarin kasakoita».
»Miksi niin?» nauroi Valee. »Noo ... kumpikin haluaa, mikäli mahdollista, toistansa petkuttaa.» »Hm. Minä pahoin pelkään, että siitä Stoltista tehdään kunnan esimies.» »Stoltistako?» »Niin, ne ovat niin kummallisia ja monihyväisiä ne pitäjän miehet.» »Jos isä eläis, niin kyllä se varmaankin jyryn nostaisi siitä puuhasta.
Mutta Valee ei puhunut siitä mitään, jäi vain istumaan ikäänkuin ei olisi mistään tietänyt ja Santra ei tullut sanoneeksi hänelle uutta suhdettaan, johon oli Ellan kanssa joutunut eikä käskenyt pois. Nyt Santra vasta joutui tuskalliseen tilaan. Omatunto soimasi siitä, että kihlattuna oli vielä laskenut toisen viereensä.
Asui taloansa kunnollisesti ja tuli hyvin toimeen. Setä oli suuri leikinlaskija, kävi melkein joka päivä Laitalassa ja kehuskeli Valeelle väliin yhtä ja väliin toista tyttöä, ja neuvoi tätä jo naimaan menemään. Siitä sitä leikkiä kesti, jopa setä usein hyökkäsi äidinkin kimppuun ja uhkasi laittaa tälle sulhasia, ellei Valee kiiruhtaisi, ja sanoi ettei hän jaksa iänkaiken häitä odottaa.
Hän oli jo aikaisemmin parikin kertaa kilpailijoilta valloittanut Santran. Tyttö oli usein ajatellut Valeeta, mutta kun ei tämä ollut osoittanut erityisempää taipumusta kulkea täälläpäin eikä ollut osoittanut suurempaa lähestymisen halua, oli suhde jäänyt kapaloonsa. Nyt Valee tuli. Ihan varmaan on huhu siitä, että minä olen kihloissa, jo ehtinyt sinne, ajatteli Santra.
Valeen äiti oli pikkuinen körttiläismuori, joka silloin kun seuroissa kävi, istui hiljaa hiiskumatta, kun jotkut toiset hoihkasivat, meni yhtä hiljaa kotiinsa eikä pitänyt sinne päästyään rippiä kotiväelle. Vaikka Valee oli isäntä olevinaan, näytti siltä kuin isännyys olisi ollut vain muodon vuoksi, sillä muori se oikeastaan johti. Kylässä asui myöskin Valeen setä, Mäkilahden Matti, kirpeä mies.
»Olisihan sitä asiaa vähin. Eikö äiti jo siellä mitään sanonut?» »Ei sanonut. Arveli vain, kun kysyin, että on se Valee jo siksi iso, että taitaa itsekin puhua. Mutta mikä ihminen tämä on, joka täällä istuu?» Matti astui lähemmäksi Santraa, joka paeten kyyristyi yhä lähemmäksi seinää. Valeeta nauratti. »Tytärihmisiähän tämä onkin.
Kaikki tuntevat itsensä kuin turvallisemmiksi: ovatpa nuo sentään kelpo rauhanvartijat! Iloinen mieli pääsee heti valloittamaan väet. Valee on usein uteliaisuuden esineenä, sillä on monta, jotka eivät ole häntä tunteneet. Naiset tutkistelevat: Onkin siinä jotakin, on kokoa, on ryhtiä vartalossa, mies on komea.
Kamalasti kiljuen tämä potkaisi, horjui, kaatui pitkin pituuttaan pöydälle. Vielä kaatuessaan puukkoaan päämaaliin kurotti, mutta se ei osunut. Pöytään vain sitkahti ja vajosi syvälle. Puukko on jo Mäkilahden Matilla, miehiä makaa Esan päällä pöydällä kiinni pidellen. Melu on valtava. Ovensuussa jo tiedetään, että Valee on rintaansa puukon saanut. Pöytäin välissä ihmisiä tunkeilee ahdingossa...
Jokainen meni. Ryhdyttiin työhön niin hiljaa, ettei kukaan puhunut mitään. Valee peräili seppää, joka vitkalleen nousi ylös, puisteli lumia itsestään ja istui jälleen kivelle. Kun hän jonkun ajan kuluttua meni sinne, löysi hän tämän itkemästä. »No, mitä nyt?» kysyi Valee. »Minä vaan tässä, että köyhyys ei ole mikään ilo. Jos mulla olisi sellainen ruoka kuin sinulla, niin et sinä minua heittelisi.»
Päivän Sana
Muut Etsivät