Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. kesäkuuta 2025
Mutta sepä hänenkin elementtinsä herätti. »Mennään!» Alkoivat juosta veräjälle. Kaihoten antoivat toiset tilaa, toiset riensivät perään. Kahden puolen veräjää vielä seisoskeltiin ja kerskaillen piiskattiin kangilla maata ja aitoja; joskus kyläläiset jo veräjällekin iskun antoivat. Valee ja Heikki hyppäsivät veräjän yli.
Painostava mieliala, joka kumpaakin rasitti, ei poistunut koko yhdessäolon aikana. Mutta kun Valee jätteli hyvästi, virkkoi kirkonvartija: »Sinäkin vanhenet... Vanhana katsellaan monta asiaa toisilla silmillä kuin nuorena.»
Mieltymyksellä tyydyttiin siihen. Pappi lupasi vielä kirjoittaa kirjeen mukaan, jossa hän puolestaan selittää asiaintilaa. Valee ei ollut kokouksessa, mutta hänen alttiutensa tunnettiin, tiedettiin, että hän lähtee. Ja seuraavana päivänä olivat he matkalla. Monesti teki mieli taipaleella ottaa rekeen uupuvia kerjäläisiä ja kulettaa niitä ihmisten ilmoille.
Valee ei ollut sillä tavalla kuin nyt tullut ennen ajatelleeksi näiden ihmisten kohtaloa. Hän kyllä oli säälinyt ja uhrannut aikaa ja vaivaa heidän puutteensa poistamiseksi. Mutta sen tehtyään oli hän tuntenut sydämessään hyvin täytetyn velvollisuuden tuottamaa rauhaisaa tyydytystä. Nyt oli aivan toisin.
Kun he sinne kokoontuivat, pääsivät kamariin, saivat kuulla, mitä heillä tehdään, mitä varten heitä oli kutsuttu, pojatpa vasta innostuivat. Valee kasvoi heidän silmissään yhtäkkiä jättiläiseksi. He olisivat tapelleet tämän erinomaisen urhoollisen teon puolesta vaikka koko rykmenttiä vastaan. Santran kanssa useimmat olivat tuttuja.
Santra oikein säpsähti ja Valee katseli tuikeasti: kun äidin nyt siinä pitää juosta, ajatteli, vaikka tämä vasta kolmatta kertaa huoneessa kävi. Nyt oli juuri oltu pääsemäisillään hupaiseen juttuun, niin tuleepas! Valee aikoi jo kysyä, että mitä se äiti nyt täällä? kun muori samassa loi pitkän, syvän katseen heihin kumpaiseenkin, laski tuomansa juomatuopin pöydälle ja lähti samaa päätä ulos.
Nähtävästi he alkoivat käsittää, että se todellakin olisi hyvin mahdollista. »Joka ei paikalla mene työhön, niin jumalauta! minä näytän, että minä saan tottelemaan.» Useimmat alkoivat hajota sanaa sanomatta. »Minä en sinua pelkää!» vakuutti seppä uudelleen. Silloin Valee otti hänen kauluksestaan ja huitaisi ruoskana lumihankeen, mihin seppä upposi melkein näkymättömiin. »Kuka myöskään ei mene?»
Valee huohotti kovasti, sillä hänen oli vaikea saada kuohunutta luontoansa asettumaan. Se onnistui kuitenkin, jopa siihen määrään, että jo saattoi taas maltillisesti puhua: »Vai on teillä kapinavehkeet!» »Jauhomäärää ei saa vähentää.» »Te ymmärrätte sen, ettei se ole yksin minun eikä teidän päätettävissä.
»Kuuleppas», sanoi hän jo ennen kuin Valee ehti ääreenkään, »meidän täytyy vähentää jauhoannokset jo tänäpäivänä.» »Todellako?» Valee oikein säpsähti. Mutta sitten hän alkoi panna jyrkästi vastaan ja kertoi mitä siellä tänäpäivänä oli tapahtunut. Kirkonvartija nauroi. Hän oli kyllä monesti saanut sellaista kokea, mutta hän antoi *selkään*, sanoi hän. Ne vihasivat häntä, mutta viis siitä.
Tieltä, joka meni pääty-ikkunan ohitse, kuului taas raskas astunta ja yskiminen. Se havautti Jannen katsomaan. Varpulan Valee siellä tuli vainiolta pitkä riihitakki yllään. Yhtäkkiä tapasi Janne itsensä ajatuksissaan matkimassa äskeistä vaimonsa lausetta: »Jumala elää vielä.» Ja samassa kun hän sen keksi, johtui mieleen ajatus: »Mitähän se siellä kamarissa mahtaa tehdä?
Päivän Sana
Muut Etsivät