Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. kesäkuuta 2025
Muorin mielestä oli selvä asia, että ensimmäinen tehtävä on mennä koettamaan sopia Järvelän haltijain kanssa. Vaikka ei Valee silloin, kun yritykseen ryhtyi, ollut ensinkään ajatellut sitä, oli vain otaksunut, että se menee itsestään, huomasi hän nyt, että se saattoikin olla hyvin vastuksellinen tehtävä.
Kun se oli saatu, ei vetävä akkaliuta tahtonut saada kuormaa liikkeelle. Aiottiin vähentääkin sitä, mutta Valee kielsi ja huusi noille istuskeleville miehille: »Tulkaa vetämään kuormaa ... seppäkin, väkevä mies!» »Ei ole kiirettä!» vastasi seppä. Valee otti sen tavalliseksi leikkipuheeksi eikä välittänyt siitä sen enempää.
He olivat olleet hyviä ystäviä Ahlströmin kanssa, sillä miehellä oli hyvä järki ja paljon tietoja ja hänen oli tapana käydä täällä lukemassa »Turun Sanomia». Kirjoissa ei sillä ollut mitään sorkkia, maine oli kaikin puolin puhdas. Selvällä päällä ollessa hauska, puoleensa vetävä mies. Mutta juovuksissa ei sitä viitsi kärsiä kukaan, kaikkein vähimmin hän, Valee.
Mutta onni, että saattoi todella jotain tehdä lähimmäistensä huutavan kurjuuden lieventämiseksi, vaikutti niin hellyttävästä sydämessä, että Valee sulki vaimon syliinsä ja purki tälle tämänpäiväisten ristiriitaisten tunteitten tuottaman tuskan kärsimykset ja huolet. Nimismies Grönberg oli joutunut tarttuvaan poltetautiin sairasvuoteelle.
Vielä jaettiin kullekin olkileipä, jossa oli hiukan suurustakin, mutta siinä liikutellessa ne melkein käsiin hajosivat. Muutamia pitkämatkaisempia jäi taloon yöksi, toisia meni muihin naapureihin, toiset taas koteihinsa. Valee oli katsellut ihmetellen sitä kylmyyttä, jota kirkonvartija osoitti, sekä myöskin sitä, että murina niin hälveni ja kätkeytyi sydämiin.
Siitä puhuttiin jo ikään kuin se olisi ollut Mikon oma, ja naiset ehtivät pelkäämään, että miten se leskiparka tulee saamaan eläkkeensä, ei ainakaan muuten kuin riitelemällä. Mutta toiseltakin puolen oltiin puuhassa. Eräänä päivänä meni Varpulan Valee Hautalaan ja sanoi Matille: »Sinun pitää huutaa se Märkäsen talo.»
Mikko ajatteli: »Laiskoja syötetään tyhjän päälle», ja johtui siitä kyselemään, että missä Valee on, kun ei työmaalla näy? Suutari tiesi tämän menneen kylässä käymään. Mikon ajatus jatkui: »Luottamusmiehiä ollaan ja pitkin kyliä vaan kuletaan piiputellen ja loritellen...» »Paljonko jauhoja te nyt saatte päivässä?» »Puolen naulaa.» »No elääkö sillä?»
Julmuutta sellaista, mikä ilmeni rengin kerskauksessa, ei Valee ollut ennen kuullut. Hän jäi pitkäksi, aikaa äänetönnä tuijottamaan poikaan. Ensimmäinen tajuttava käsite, joka hänessä heräsi, oli se, että hänen teki mielensä antaa sille hyvästi selkään. Sanaakaan sanomatta otti hän rekensä pihalle. »Se olikin vanha äijä ... sääret kuin piipunvarret.
Oli niissä monessa muussakin ollut miestä aikoinaan, ja nyt ne pelkäsivät hänen, yhden miehen kovaa sanaa! Toisissa oloissa se olisi saattanut itsekkäisyyden ja mieltymyksen tunteita herättää, nyt se herätti tuskallista ahdistusta. Valee ei muistanut milloinkaan olleensa sillä tavalla raskasmielinen kuin tänään.
»Minähän olen sen sulle sanonut sata kertaa, että minä en ole koskaan nähnyt kirjoittamisen taidolla tehtävän muuta kuin vehkeiltävän ja juoniteltavan!» ärjäisi isäntä, ja jatkoi vielä perään: »Mitä sinäkin ja Varpulan Valee nyt teette taidollanne, kun ei teillä ole tilaisuutta vehkeilyyn ja juonitteluun, mitä jo?» »Noo, ei sitä nyt vielä tiedä, vaikka joskus elämässä tarvitsisi.»
Päivän Sana
Muut Etsivät