United States or Martinique ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vain tältä uudelta pohjalta oli seurustelu mahdollinen heidän välillään, ei muulta. Sitä tahtoi Johannes hänelle töykeillä sanoillaan huomauttaa. Signe oli arastunut ja käynyt hyvin totiseksi. Hän käänsi päänsä syrjään ja katsoi alas. Seurasi hetken vaitiolo, jonka aikana Johanneksen katse ei väistynyt hänen kasvoiltaan. Tuo nainen oli siis ollut hänen nuoruutensa armastettu!
Hän tiesi epäilemättä, kuinka asian laita oli. Seurasi vaitiolo, jonka kestäessä kaikkia vaivasi sama levoton ajatus. Herttua sen äkkiä lausui julki: »Mitähän kuningatar tästä sanonee?» »Ehkä on hänen majesteetinsa ilmoittanut siitä hänelle», arveli Boscovitsh vavisten.
Tuon onnettoman taistelun jälkeen Hutteria ja hänen tovereitansa vastaan oli vangilla huonot päivät. Eräänä aamuna kokoontui villien koko seurue hänen ympärilleen ja yleinen vaitiolo, syvän hiljaisuutensa tähden sitä uhkaavampi, vallitsi.
Taas seurasi vakava vaitiolo, mutta Husula otti kanteleensa ja rupesi laulamaan: Voi, Herra Jumala armosi suo, Vie meitä pois pahan vallasta, Sinulle jokainen tuskansa tuo, Sinun on valta ja kunnia. Omiin ajatuksiinsa vaipuneina ei ollut kukaan huomannut vanhaa miestä, joka hiipivin askelin oli tullut metsästä, aikoen laulun kestäessä kulkea heidän ohitsensa leiriin.
CORIOLANUS (tarttuu Volumnian molempiin käsiin; hetken vaitiolo.)
Nyt loppui jo tyysti tyyneys tään, ohi sihteerin silmien luurangon käsi nyt ojentui: »Olen ystäväsi.» Tuli hiljaisuus, tuli vaitiolo. Mut säiky ei sihteeri, ei ole nolo, kynän nostaa hän kyllä ja katsoo kättä luusormista, mutta peljästymättä, käsvartta pitkin jo katseensa kulkee, hän hirviön silmihin katsoa julkee, tuon tutkia kiireestä kantapäihin.
Koko joukko oli työntäytynyt tupaan... Ja nyt huomasivat he jo Antinkin, joka imi piippuaan oven pielessä rahtilaisjoukon takana. Se oli ällistys! Ensi aluksi eivät tulijat voineet puhua, paitsi tyrmistynyt Kenonen kirosi ja sanoi: »Voi taivaallinen! Ihalaisen syötävähän se on täällä!» Seurasi sitte vaitiolo. Antti vain mulautti silmiänsä. Ilmassa oli ukkosta, oikeata Liperin ukkosta.
Jos pääsi ja järkesi siis joskus myöntäisi persoonallisen Jumalan...? Silloin lupaisin minä uskoa Häneen ikäni kaiken. Se olisi merkki siis, jonka pitäisit pätevänä todistuksena myöskin minun jumaluudestani? Epäilemättä, jos voit tehdä tuon ihmeen minussa. Sillä sitä ei ole kukaan voinut vielä. Seurasi lyhyt vaitiolo. Hänen katseensa ei päästänyt minua hetkeksikään.
Pian kuului suurelta hiekoitetulta pihalta, missä kellojen kilinällä ilmoitettiin vieraiden tulo, hovivaunujen raskas kolina: lähetystöä hotellista noutamaan lähetetyt vaunut palasivat takaisin. Sitten lyötiin vaunujen ovet kiinni ja pylväs-eteisen ja salin matoilla kuului askelia, joihin sekausi kunnioittavan puheen humua. Seurasi pitkä vaitiolo.
KERTTU: Lappi oli lumonnut sinut. Silloin minä tunsin, että elämä pakeni minusta ja sen sijaan tuli jotakin outoa, jota minä en tiedä vielä, mitä se on. Se on suuri kuin yö ja korkea kuin Kotavuori. Mutta miksi eivät mitkään tähdet tuiki siellä? Vaitiolo. SINIKKA: Isä! Mistä olet saanut tuon lakin? SINIKKA: Miksi pidät sitä päässäsi? Anna, minä otan sen pois. LALLI: Ei, ei.