Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. lokakuuta 2025
Yön synkimpinä hetkinä, kun katujen häly oli vaijennut ja vain kuunsäteet loistivat, hän hiipi sydämensä temppelin Ionen talon edustalle ja kunnioitti lemmittyään maansa ihanaan tapaan. Hänen ovensa hän koristi rikkain kukkakiehkuroin, joissa jokainen kukka huokui suloista intohimoa.
Sääskien hyrinä kuului, yön lepakot kiertelivät teltojen ympäri, torvet raikkuivat kaikilta kulmilta, aurinko oli laskenut, sabbati oli alkanut. Paja oli vaijennut, valkea sammunut, hevosten korskunta ja miesten hyörinä herjennyt. Syvä, äkkinen, kaikkialle leviävä äänettömyys painui mahtavaan armeijaan.
Tyyni oli järvi yöllä, kun lyhdyt jo olivat sammuneet kartanon pihalla, kun päiväinen tohina ja sen myrsky oli jo vaijennut ja kentät seisoivat tyhjinä, pihan koivut hyljättyinä, lehvät riipuksissa, kenttien tyhjyyttä ihmetellen. Tyyni oli lahden pinta ja äänetön oli yö. Sorsat vaan mulskahteli kahilikkojen hämärässä.
"Ja mitä ... mitä ... tekemistä minulla ... on tuon seikan kanssa, mitä se minuun kuuluu?" kuiskasi Gabrielle epävarmasti, kun pastori oli vaijennut ja yhä istui partaansa sivellen ja lattiaan tuijottaen.
Vaan ehdoksi panen sen, että kaiken eromme ajan olemme aivan kuin kuolleet toisillemme, kirjevaihtoon ei saa ryhtyä kummaltakaan puolen; koetuksen tulee olla läpeensä täydellisen..." "Ja tahdot minua vastaamaan nyt heti", kuiskasi Gabrielle, kun Robert oli vaijennut ja, vihdoin liikutuksen valtaamana, istahti tuolille ja peitti kasvot käsiinsä.
Nyt kun hän oli tullut Nehljudofin eteen olisi hän tahtonut puolustaa itseänsä tämän edessä sitä väärää syytöstä vastaan, jonka Nehljudofkin oli varmaan saanut kuulla. Mutta ruvettuaan puolusteleimaan, hän oli huomannut, ettei Nehljudof usko, vaan että hänen puolustuksensa ainoastaan vahvistavat Nehljudofia hänen epäluuloissaan, ja kyyneleet olivat tulleet hänen kurkkuunsa ja hän oli vaijennut.
Aamu-yö oli jo käsissä; tähtien säkenöivä tuike alkoi himmetä, heikko valojuova taivaan rannalla ilmaisi aamun koitteen lähestyvän. Robert oli äkkiä vaijennut ja väsyneenä ummistanut silmänsä ja nojannut päänsä taaksepäin. Ihmeellinen hohde hänen kasvoiltaan sammui ja sen sijaan esiintyi hänen piirteissään sairauden ja kuoleman leima.
Miksi siis ihmiskunnan tuskaa lisätä? Miksi taas paljastaa uusi tuskan elämä? Sitä olen ajatellut, ja olen vaijennut. Mutta omatuntoni ei suo minulle rauhaa. Se vaatii minulta uhria. Se vaatii minulta syyn sovitusta. Enkö voi sovittaa rikostani elämäni työllä? Enkö voi tyynnyttää omaatuntoani tekemällä hyvää, täyttämällä velvollisuuteni?
Ja siihen hän kohta nukkuikin pois elämästä. Vasta sitten ajattelin minä hänen sanojensa merkitystä ja ymmärsin sen. Häpeä, tuska ja autuus yhtaikaa kaatoivat minut lyyhyksiin. Hän oli kuollut siihen luuloon, että minä tiesin hänen rakastaneen minua ja että minä vain hänen sieluansa ajatellen olin vaijennut!
Mielissä vielä värähteli iloinen surina, joka tuskin oli vaijennut, päivällisaterian loisto väikkyi puhujain mielikuvituksessa kirkkaana pohjana, jota vastaan kuoleman ja ijankaikkisuuden kysymykset esiintyivät kuin suuret, synkät, mutta samalla salaperäisen viehättävät varjot.
Päivän Sana
Muut Etsivät