Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. lokakuuta 2025
Maria liikahti, kääri tumman vaatteen ympärilleen, astui hänen luokseen, nojasi tuokion aikaa hänen olkaansa vasten katsahti loistavin silmin hänen tummiinsa tarttui hänen käteensä ja pani sen päänsä päälle. Minä siunaan sinua! kuului Adelsvärdin huulilta. Silloin Maria juoksi nopeasti taaksepäin, puiden väliin kotia kohti. Adelsvärd ei seurannut. Eikä piirtänyt.
Vihdoin hän nähtävästi löysi jotain ja virkkoi: "Auttaisikohan se keino, jota Ellen Key suosittaa niille, jotka tahtovat uskoa istuvansa viheriäisessä laaksossa, se nimittäin, että asettuu huppuun viheriäisen vaatteen alle. Arvelen että jos tarpeeksi kauvan istuu siinä, voisi ehkä saada syntymään viheriäisen laaksotunnelman." Tuohan nyt kerrankin oli järkevää puhetta!
Nyt hän kantaa itse tyttöä, ja heidän kanssaan kulkee Katja ja Simonson, ja minun sijastani Vera. Kryiltsof sanoi jotain, jota ei saattanut kuulla, osoittaen Maria Pavlovnaan, ja rypistäen silmiänsä, nähtävästi pidättäen yskää, pudisti päätänsä. Nehljudof lähensi päänsä kuullakseen. Silloin Kryiltsof selvitti suunsa vaatteen alta ja kuiskasi: Nyt on paljon parempi. Kunhan ei vaan vilustuisi.
Vaan eihän niistä herrasväen käynneistä ollut useinkaan apua. Kävivät ilman aikojaan katsomassa, pistivät lantin jonkun lapsen kouraan tai jakoivat namusia. Eipä sillä että se olisi köyhänkään lapsen suu tuohesta, vaan tarpeellisempaa olisi muu apu ruuan tai vaatteen puolesta.
Silloin oli yht'äkkiä kuin valistava ajatus olisi tunkenut hänen sieluunsa ja vetänyt säteen jälkeensä hänen väsyneihin silmiinsä. Hän kumartui rivakasti lapsen yli, otti vaatteen ja peitti sen pienet kädet, katseli ympärilleen huoneessa, ja oli seuraavassa silmänräpäyksessä poissa. Ulkona naapurin talon kohdalla hän pysähtyi ja kolkutti ikkunalle.
Mustan vaatteen päällä heiluu myöskin valkoisia, nauhamaisia esineitä, kantoliinat. Kaksitoista siistiä talonpoikaista miestä kantaa paareja. He ovat seurakunnan, vieläpä koko pitäjän etevimpiä isäntiä, käsissä valkoiset hansikkaat. Kohta heidän peräsään kävelee tyhjinä myöskin kaksitoista samanlaista miestä, net ovat varakantajat.
Lossimiehillä oli kuitenkin keinonsa, heittivät vaatteen pään yli, ja kun ruuna luuli häntä pois vietävän ja tallin kynnyksen yli astutettavan, olikin hänet astutettu proomuun ja sidottu lujasti tuhtoon kiinni. Hän tointui pian, pörhisti kerran korvansa ja alkoi sitten syödä. Minä en niin pian tointunut.
Ei ota mitään maksua vaivoistaan, mutta ruuan ja vaatteen ottaa, kun annetaan, ja evästä konttiinsa pitemmille taipalille. Ei hän viihdy kauan paikassaan, katoo pitkiksikin ajoiksi, mutta kun palaa, on, niinkuin olisi ollut kaiken aikaa talossa, elänyt yhdessä mukana, ja tietäisi, mitä on tapahtunut ja mitä tarvitaan.
"Lupaako päivä hyvää?" kysyin, sill'aikaa kun umpimähkään puolipimeässä etsin kadonnutta pyyhinliinaa. "Puolessa tunnissa on kaste ruohosta haihtunut ja karja ulkona heinikoilla. Joutukaa Kuta, joutukaa!" Ja kumartuen maahan kumppalini ojensi minulle hukassa olleen vaatteen, jonka hänen terävä silmänsä vaivatta oli keksinyt.
"Sitten Itävallan Leopold", vastasi Richard, "heti on näkevä kuinka paljon arvoa Englannin Richard antaa hänen lipulleen ja vaatimuksilleen". Näin sanoen hän tempaisi lipunvarren maasta, taittoi sen palasiksi, heitti vaatteen maahan ja pani jalkansa sen päälle. "Näin", sanoi hän, "minä kohtelen Itävallan lippua onko teidän saksalaisessa ritaristossanne ketään, joka tohtii tekoani moittia?"
Päivän Sana
Muut Etsivät