United States or Guatemala ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja mitkä toiveet heidän elämätään ovat tukeneet.» Mitä enemmän hän ajatteli matkastaan ja matkansa tarkoituksesta, sitä enemmän seiviämistään selvisi, että oli Jumalan sallima eleen muuttaminen Vaaralaan ja Hannan pääseminen lapsuutensa kotiin. Siinä viihtyy hän monta kertaa paremmin kuin Tannilan yksinäisyydessä.
Mutta, hyvä äiti, minä en voinut silloin siihen vastata, ennenkun sain ajatella, vaan nyt kyllä voin sanoa jotakin. Onko sinulla todellakin siitä raskas mieli?» »Eikö tuo liene osaksi siitäkin», virkoi Hanna tyynesti, »ja paljokopa tuolle toisinaan pitänee, mutta paraneepahan siitä taas, kun on aikansa pahana... No, mitä siitä Vaaralaan muuttamisesta sitten olet ajatellut?»
Tämän huomasi Anttikin ja tahtoi tietää syytä, mikä se on tullut, mutta sai vaan vastauksen: »En tiedä itsekään.» Antti tuli levottomaksi, luuli, että hän on sen sillä vaikuttanut, kun päivällä ei antanut minkäänlaista vastausta vaimonsa esitykseen Vaaralaan muuttamisesta: »Onko sinulla siitä paha mieli, kun et päivällä saanut minulta vastausta siihen Vaaralaan menemistuumaasi.
Ja vaikka mielen pohjalla tuntuikin yhä syvä kammo Vaaralaan muuttamisesta, niin tuntui se aivan välttämättömältä sinne tuleminen; hyvä vaan, että Jukke ja Topias rupeavat hoitamaan yhdessä tätäkin Tannilaa ja hyvä, ettei ajatukset tahtoneet taipuakaan tekemään selkoa sen asian vähäpätöisemmistä puolista. »Se arvo, pitäisivätkö minua vertaisenaan tai miniän tai mieronkiertolaisen vertaisena, on yhdentekevä.
Sen hän kyllä saa tietää, etten minä vastakaan Antista rupea uskomaan senlaisia juttuja», ajatteli Hanna ja mieleen vakautui Vaaralaan muuttaminen, mitä pikemmin sitä parempi. Ei kuitenkaan aikonut vasta aluksi Jukelle sitä ruveta puhumaan. Jukke siitä tulisi vaan ylpeämmäksi ja toisekseen mikäpä sinne nyt oli niin kiirekään, kun isä oli kotona. Antti perheineen muuttaa Vaaralaan.
Nyt ei muuta kuin tätä näytetään nimismiehelle, niin sen täytyy paikalla Antti vangita, kaksilla kahleilla vangita ja kolmen vankikulettajan saattamana lähettää linnaan, jossa se pannaan kaulastaan, jaloistaan ja käsistään kiini. Niin ne kuuluvat elinkautisia vankia pitävän kuvaili mielessään Jukke. Kuvaili hän myöskin Vaaralaan isännäksi pääsemistä.
Mutta kiertyipä mieleen sekin aika, miten Siirin kanssa vihillä seisotaan. Oikein pelottavalta tuntui sen onnen suuruus, mutta suloiselta se toivo kuitenkin tuntui ja kuvaili mielessään, miten tuolla isolla ruunikolla Antin ruunikkoa hän ajatteli ihan omanaan tulla kuhnastaan Vaaralaan hääkartanoon ja miten luokin ottajat usahtavat portin pielestä vastaan ja luokkiin käsiksi.
Vaan sen puheen johdosta se kuitenkin tuntui olevan, vaikka ei tiennyt oikein minkä tähden se oli. Vaikkapa hän oli jo ennen mieleensä painanut Vaaralaan menemisen, mutta ei hän siitäkään huolinut, vaikkapa ei tulisikaan sinne menoa.
Sanan puhumatta lähtikin Jukke kotiinsa, kun pääsi vaan syömästä. »Tukkilaiset ovat tukkilaisia, ei niistä liian pahasti saata puhua eikä uskoa kukaan», ajatteli Jukke kävellessään Vaaralaan, ja hyvälle tuntui, kun Hanna näkyi uskovan sen, mitä hän äsken viskutteli. Ja mielessä näkyi vaan outo kuva siitä Antin perheen keskinäisestä vilpittömyydestä, mikä on nykyään vallitsemassa.
»Senhän minä uskon», mukautti Antti. »Ja tällä tavalla ajatellen se homma ei ole kuin paljasta hyvää ja minun puolestani on se päätetty, että kun sinä et luule voivasi hoitaa tätä kotia, niin mennään Vaaralaan.»