United States or Algeria ? Vote for the TOP Country of the Week !
Värsy värsyltä luisti edes takaisin kärriksestä kärrikseen matkueen eteenpäin rientäessä. Puol'päivän ajoissa tuli kuu näkyviin Tenojoen toisella puolella. Se valeli seudulle hiljaista, juhlivaa valoansa. Olga ajatteli tuota muinoista kesäpäivää Varangin-tunturilla ja nääs: André sattui ajattelemaan juuri samaa. Mutt'ei kumpikaan tuost' ilmoittanut toisellensa.
Siinä asemassa rupesi hän laulaa rallattamaan renkutustansa, samassa jalallaan polkea rompottaen kovasti lattiaan. Laulun ensimäinen värsy kuului: "Elsa-herran hame on kuin Yhden-veitsen tuppi, Elsa itse ihmiseksi Juuri niinkuin pukki. Mamselli on mahtava ja..." "Nytkö olen mamselli ja ensin olin herra? Ihmeellisen äkkinäinen muutos!" keskeytti hänet Elsa.
Joka värsy maksaa hänelle enemmän työtä ja vaivaa, kuin jos hän kantaisi raskaimpaa taakkaa rannasta. Ponnistus on hänen hämmentyneen mielensä asettava, niin että hän pian kykenee käsittää, mikä hänen syntinsä oikein on. Ja sanat toivoakseni antavat hänen levottomalle sydän-raiskallensa rauhaa."
Eikä sekään olisi niin suurena haittana, vaan kun vielä sen ohessa useinki laulellaan niin sekavasti, että yksiä sanoja ja paikkoja milloin vedetään yhteen, konsa toiseen lauluun, niin viiteen, kuuteenki toisinansa; taikka kun yksiä lauluja lauletaan niin eritapaisesti, että pian joka toinen värsy on erinkaltainen.
Kun yksi värsy oli veisattu, tuli vallesmanni itse tuvan ovelle ja huusi tiuskaten: Asianomaiset sisään! Mutta ei vieläkään kukaan liikahtanut lähtemään. Vastaukseksi alettiin vielä toinen värssy ja veisuu tarttui porstuassa ja pihallakin olijoihin. Vasta sen loputtua alkoivat miehet verkalleen siirtyä käräjätupaan.
No sitte veisataan virrestä 'Veteen hukkuneiden virsi', ensimmäinen, kolmas ja viides värsy, julisti Nikodemus, otti sylen suustansa kämmeneensä, pisti sen pöydän alle ja nousi veisaamaan. Hän veisasi hartaasti, tehtävänsä juhlallisuuden tajuten. Joskus vetää hojotti hän virttä ummessa silmin, pitäen isoa virsikirjaa molemmin käsin niin kaukana kuin kädet ylettyivät.
»No, naapuri, mitäs arvelet? Eikö hän saata olla tyytyväinen?» »No, kyllä», sanoi Witt. »Tuon 'asti kuoloon' sinä varmaan olet lukenut jostain kirjasta?» »Ei, naapuri! Silloin se ei olisi jäänyt mieleeni. Näetkös, kun minä ja eukkoni olimme morsiuspari, annoin minä hänelle kerran hunajakakun, johon oli kiinnitetty muuan värsy, jossa oli nämä sanat.
Se sisälsi perinpohjaisen kertomuksen kaikista ansioista ja urhotöistä, joita laiva Arethusa, missä oli tykkiä neljä kahdeksatta, oli osoittanut; jokainen värsy loppui pitkäveteisiin heikkonevalla ja vapisevalla äänellä laulettuihin kertomasanoihin "A-a rethu u usan kan kannella".
"Te, unilukkari, pidätte huolta, että värsy saarnatoimen jälkeen veisataan, jollei pastori lähde kasukassa alttarille tavallisella ajalla." Saarnavirren viimeiset sanat kuuluivat jo kirkosta, ja unilukkari avasi oven. Provasti astui juhlallisesti saarnastuoliin, niin kuin hän oli käynyt alttarin eteen ja niinkuin hänen tapansa oli kaikissa virkatoimissa.
Eukko ei tätä oikein tajunnut. Lähti kumminkin mukaan, saadakseen asiasta selon. Tuvassa vallitsi heidän tullessaan kuolon hiljaisuus. Ukko istui kalpeana, mutta tyynenä saunapuvussaan, eukko vanha hiljaista itkua tihersi. Virren värsy oli valmiiksi etsitty, ja sitä nyt piti vieraan eukon ruveta veisaamaan.