Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 31. toukokuuta 2025
Minä tahtoisin mieluisemmin jonkun aikaa pitää häntä runoilijain seurassa onnellisena loistavissa toiveissa ja kauniissa unelmissa, luoden itsellensä jonkun sankari-esikuvan, jonka hän pitäisi silmäinsä edessä lippuna mennessänsä miehenä maailmaan. On kahdellaisia ajatuskouluja luonteen muodostamista varten realisia ja idealisia.
Gerda ei ensi hämmästyksissään poikansa kohdattua ollut huomannut, että toinenkin henkilö oli huoneessa. Hän luuli, että poika oli tullut yksin tervehtimään häntä ja vanhuksia. Nyt seisoi Leonard hänen edessään. Luja vaimo, joka niin monet kerrat päivien ja öitten unelmissa oli tämän kohtauksen nähnyt, joutui aivan liikutuksiin kuin unelma oli muuttunut todellisuudeksi, mutta hän hillitsi itsensä.
Vilho lähti, vaikka hän kummasteli, ett'ei Leo jo eilen illalla pannut verkkoja järjestykseen, jota hän ei milloinkaan muutoin laimin lyönyt. Mutta sillä aikaa kirjoitti Leo muutamia sanoja paperi-palaselle viimeisiksi terveisiksi äidille pani sen poimuihin, ja pisti sen vyöhönsä, antaakseen sitä Vilholle, että tämä, kotiin-päästyään, jättäisi sen äidille. Sitten hänkin meni. Mutta sen suojan kohdalla, jossa hänen äitinsä makasi, kenties par'aikaa onnellisissa unelmissa ja varmaan aavistamatta, ett'ei hän pitkään, pitkään aikaan saisi nähdä poikaansa, pysähtyi hän, ja kallisti korvaansa ovea vastaan, voidakseen paremmin kuunnella.
Impi itkemämme, olit sorja; Eipä juomahan nyt poika norja Jääne kaunolähteelles, kun sieltä Huokuu muistelmas vaan murhemieltä. Kun sä vielä kuljit hettehillä, Istujoit' ol' kukkais-vieremillä; Usein paimen toivon hurmoksissa Siell' ol' kaiken päivää unelmissa. Riemun ääni, hehku joka kiihtyi, Lähteelläs kuin kotonansa viihtyi; Minkä eespäin juoksi vesi raikas, Laulut soi ja huilun ääni kaikas.
Siinä seisoo neito nuori Unelmissa autuaiss', Muistelevi hetkee armast', Kosk' hän kultaans' vihitään. Astelee hän onnellisna, Vaeltaja vastaan käy, Häitä neito kyselevi, Miksi torninkello soi. »Sentään soipi torninkello, Että kuoli nuorukain, Poika komeest' kartanosta, Joka kaukaa siintää tuoll'.»
Mutta Horn oli jo poissa, Martinov istui kauan synkissä unelmissa. Elämä on raskasta ja karkeaa työtä. Pitikö hänen nyt tänä päivänä kadottaa kaikki, Helena ja vanha ystävänsä! Huh, minä vihaan nuoruutta! mitä enemmän meidän loistomme hälvenee, sitä enemmän lisäytyy sen kukoistus. Mitä minä korsi korrelta vaivalloisesti kokoon, ottaa se kerrassaan.
He erkanivat; Alfhild meni kotiin epäselvissä, iloisissa unelmissa; mutta Leiv juoksi mäkiä ylös niin ylpeänä ja väkevänä, että luuli voittavansa koko maailman. Seuraavana päivänä pyysi Leiv isältänsä matkarahoja Amerikaan. Vanha Åsbjörn säpsähti. Hän oli luullut että poika hänestä piti; mutta että hän oli noin kyllästynyt kotiin, sitä hän ei koskaan olisi ajatellut, ja se koski häneen kipeästi.
Mut linnun laulu ei huolta poista, Vaan siitä melkein se yltyykin. Ja unelmissa ei mailma loista, Vaikk' kuinka lintunen laulaiskin. Voi, kuinka kurjaksi kaikki muuttuu, Ja parahimmatki turmeltuu! Kyll' aikaans' syystäkin nyt jo suuttuu, Kun linnun laulukin huonontuu! Vanhus. Lepoa vanhus itsellesi suo. Mit' auttaa sua raataminen tuo?"
Päivän Sana
Muut Etsivät