Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. kesäkuuta 2025
Ei hän minusta niin kovin ujo ole ... hiukan arka vain.
Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että mitään ei puuttunut tästä viehättävästä kodista, mutta olipa muuan pieni, ujo maalaisrouva, joka muutamana iltana oli niin rohkea, että uskalsi lausua täällä kaivattavan lapsenlurittelua. Rouva parka! Semmoista suunnatonta tulee lausumaan! Vaan hänhän olikin maalta ja päälle päätteeksi papin rouva.
Samassa kuului iloinen nauru, ja ovessa, joka oli mennyt raolleen, näimme Feden tirkistävän, yhtä suloisen näköisenä kuin ennenkin. Kor punastui ja silmänsä loistivat kuin lähteen pinta, jota auringon säteet valaisevat; hän kavahti ylös istualtaan, mutta oli liian ujo menemään ovea avaamaan. "Puhuitte salaisuuksia", sanoi Fede hieman nyreissään, paikaltaan liikahtamatta.
"Varjelkoon! Mitä ajattelettekaan? Minäkö sallisin sellaisen äärettömän uhrauksen teiltä. Ei, en milloinkaan, kaunis ujo!
Kuinka olet kasvanut suureksi ja kauniiksi siitä kuin viimeksi kotona kävin! Muistatko? ELINA: Minä muistan. OLAVI: Ja kuinka kaunis ruusu sinun suortuvissasi ruskottaa! Sallitko? ELINA painaa päänsä alas ujostuen. KARPALAINEN: Hän tahtoi tulla jo portille ja tarjota sen herra maisterille. Mutta hän oli liian ujo, hän ei uskaltanut. OLAVI: Kuinka? Olemmehan me vanhoja leikkitovereita. Hyi, Elina!
Oli kuin silloin alkaisi uudestaan polttaa arpea, joka uurtautui hänen alahuulensa poikki ikäänkuin tuon suudelman polttomerkkinä, ainoan suudelman, jonka nainen oli konsanaan painanut hänen huulilleen, sillä hänen ujo, synkkä ulkonäkönsä oli iät kaiket pitänyt naiset hänestä loitolla.
Pian seisoimme, Musti ja minä, vanhan herran huoneessa. Minä seisoin oven suussa, huivi näpissä, mutta Musti ei enää ollut niin ujo, sillä hän oli vanhempi minua, vaan rohkeasti kävi peremmä ja aivan käskemättä istahti vanhan herran kirjoituspöydän eteen. Siinä hän hyvän aikaa katseli kirjoittavaa vanhaa herraa, sitte taas minua ja niin aina vuorotellen meitä molempia.
Samassa huomasi hän toisella puolen vieraan upseerin, joka häntä säälien katseli, ja heti valahti hänen kalpeille kasvoilleen mitä helein puna. Arkana kuin ujo lapsi kätki hän oitis päänsä sisarensa helmaan.
Useinkaan ei ihminen lapsena eikä vielä kasvavanakaan ollut yksinäinen, mutta jouduttuaan uusiin olosuhteisiin ja uusiin piireihin hän tunsi itsensä sellaiseksi, ja samalla hän oli myöskin ujo, avuton, liian herkkä, epävarma. Tämän lisäksi tuli vielä epäluuloisuus uuden ympäristön ihmisiä kohtaan ja itseluottamuksen puute, mikä on aina arkailevan olemuksen elättävä juuri.
"Kuuden vuoden vanha," vastasi tyttö; sillä minä olin niin ujo ja pelko, ett'en sanaakaan saanut suustani. "Hän on vähäinen kaunis poika, ja surkuteltava se on, poika parka, kuin on äitinsä kadottanut," sanoi emäntä lempeällä äänellä. "Oh ja! poika on jotenkin nätti; mutta hyvä se oli että äiti kuoli, muutoin olisimme senkin kohta saanneet pitäjälle."
Päivän Sana
Muut Etsivät