United States or Svalbard and Jan Mayen ? Vote for the TOP Country of the Week !
Minä en vielä rohjennut määrätä sille nimeä, mutta onnellisuutta, onnellisuutta määrättömyyteen asti, siinä se, jota minä halusin, johon minä pyrin... Mutta vene yhä kiiti eteenpäin, ja ehättäjä-ukko istui ja uinaili, nojautuen eteenpäin airoja vastaan.
Tämä oli heille antanut jonkun jumalallisen tunnussanan, joka kuului: "Excelsior!" Tuo muukalainen sana antoi kunnioituksen ainetta, juuri sentähden, ett'eivät he sit' ymmärtäneet. Kolkkona talv'yönä kasvoi metelöitsevä joukkio. Kulkiessa porokyläin sivutse suurentui joukkio yhtämittaa, kuni kieriävä lumipallo nädällä lumella. Mutta Kautokeino uinaili jäässä, lumipeittoisessa rauhassa.
Mutta se ei tajunnut vähintäkään tästä komeudesta, se vain uinaili aivan samalla tavalla kuin uinailee mikä hyvänsä ryysyinen mökkiläisen lapsi. Vanhemmat nimittivät häntä "ainoisekseen", hänellä kun ei vielä ollut mitään oikeaa nimeä. Mutta muutamain viikkojen päästä tuli nimikysymyskin päivän polttavimmaksi.
He ikäänkuin nyt vasta tutustuivat jälleen keskenään ja jokin omituinen hyvätuuli tapasi heidät: he olivat nyt kuin kotonaan täällä Johanneksen väliaikaisessa pikku pappilassa. Yksi huone oli vielä katsomatta. Ja se oli kaikkein jännittävintä, sillä siellä uinaili Johanneksen puolenvuotias pienokainen, Aarne. No ja nyt, sanoi mamma, lähestyen varpaillaan tämän huoneen ovea, nyt tulee pääasia.
Hän rupesi itkemään, polveusi ja koetti kiittää Luojaa, vaan ei hän sen enempää voinut ajatella ja sanoa kuin: "lapseni". Vihdoin hän hyppäsi seisoalleen, tarttui mustaan kissaan, joka uinaili pankolla, sulki sen syliinsä, pyöri ympäri kuin väkkärä, itki ja nauroi.
Sitten kilistettiin vielä kerran. Françoise ja Dominique eivät olleet kuulleet mitään; he olivat hiljaa tarttuneet toistensa käsiin penkin takana, niin ett'ei kukaan huomannut, ja tämä teki heidät niin onnellisiksi ja tyytyväisiksi, että he istuivat siinä aivan hiljaa ja katselivat pimeään. Kuinka lauhkea ja ihana yö! Kylä molemmin puolin valkoista maantietä uinaili, tyynesti kuin lapsi.
Hän suuteli äidin ohuita huulia ja kalvenneita poskia mitä hän ei ollut tehnyt sen jälkeen kun äidin sylissä paitaressuna uinaili. Matti vei äidin alas ja pakotti hänet puoliväkisin sänkyyn lepäämään. Itse lähti hän oitis kirkonkylän kauppiaaseen ja toi sieltä kotiin jauhomaton. Sillä aikaa oli äiti jo noussut ylös.
Usein hän asettui Robertin vuoteen taakse katselemaan kun hän uinaili; useasti pastori huomasi hänen seisovan ovella väännellen käsiään ja koetellen pidättää nyyhkytystä, vaan hän vetäytyi takaisin, pelokkaan näköisenä ja sanoi: "en ... en ... ei vielä ... en tiedä ... en voi", heti kuin pastori totisena ja melkein ankaralla äänellä kysyi häneltä: "miksi ette mene hänen luokseen?"
Tuolla olkivuoteella uinaili pienoinen hento olento puhtaissa kapaloissa, äitiä luokseen odotellen. Nyt vasta huomasi onneton äiti, mitä on maailma, nyt käsitti hän kuinka yksin hän oli täällä, kun toinen häneltä turvaa, suojaa oli vaatimassa.
Ajaja ei huomannut sitä, sillä hän alkoi reessään hiljaisesti väräjävällä äänellä laulaa: »Herraa hyvää kiittäkäät, iloisest' ylistäkäät!» Helmikuun sunnuntai-illan hämärä alkoi hiipiä tupaan. Hermanni koetti kirjansa kera siirtyä lähemmäksi ikkunaa, voidakseen jatkaa. Emäntä istui takkakivellä nojaten muurinpieleen ja uinaili. Suuri, harmaa kissa kehräsi sylissä.