Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 8. toukokuuta 2025
"Hän tahtoi minut tekemään päivänvarjonsa entistä huonommaksi, mutta minä en huolinut totella hänen tyhmiä neuvojaan. Sitten hän suuttui ja lupasi viedä sen Aarnelle...?" "Kuka se Aarne on?" "Uusi puotipoika... Mutta hän tulikin takaisin kiittämään minua ja sanomaan, että se on hyväksi laitettu... Nyt minun on nälkä.
Hän olisi voinut tulla puolen tunnin perästä takaisin, mutta hän ei tahtonut, sillä hän on niin ylpeä." "Sinä olisit voinut mennä pyytämään puodista Aarnea kanssasi." "En minä huoli Aarnesta mihinkään kanssani." "Miksi et huoli? Onhan Aarne hyvä poika." "Semmoinen hyvä; ei riitele koskaan kanssani, myöntää kaikki. Mutta ylpeä Josu onkin jo tuolla." Topias ja Josu olivat tulleet portille.
Ai, tietääkös mamma, niitä on niin paljon, ei mamma ehdi kaikkia puhdistaa. Minä jään myös tänne, sanoi Alina ja istui maahan vastapäätä mammaa levittäen esiliinan polviensa yli. Aarne, Johannes, Mari, jonka Alina oli tuonut myöskin mukaan ja joka oli melkein kaikista iloisin tästä sieniretkestä, ja Henrik menivät koppineen metsään.
Ja korottaen ääntänsä hän jatkoi tavu tavulta: Minä sanon, että eihän se voi olla sattuma, että minä ja Alina olemme tulleet yhteen! Se tahtoo sanoa: kaikki mikä nyt muodostaa minun elämäni, sehän olisi silloin vaan sattuma: Alina, Aarne ! Ja taas Johannes katsoi heihin, vastausta odottaen. Hän vihdoin kiivastui, ja hänen hermokkaat silmänsä tällöin vielä enemmän pyöristyivät.
Varsin kuin yläpuolisessa maailmassa luettiin nämä siellä ennusihmeitten joukkoon. Mutta palatakseni taas kertomukseeni. Aarne oli nyt päässyt niin lähelle että se ulottui minuun räpyttelevillä siivillänsä ja iski terävällä nokallansa jalkojani eikä siis enään salannut missä aikeessa se minua vainosi.
He ikäänkuin nyt vasta tutustuivat jälleen keskenään ja jokin omituinen hyvätuuli tapasi heidät: he olivat nyt kuin kotonaan täällä Johanneksen väliaikaisessa pikku pappilassa. Yksi huone oli vielä katsomatta. Ja se oli kaikkein jännittävintä, sillä siellä uinaili Johanneksen puolenvuotias pienokainen, Aarne. No ja nyt, sanoi mamma, lähestyen varpaillaan tämän huoneen ovea, nyt tulee pääasia.
Mutta ensimmäisen tulistuksen hälvettyä ja tultuani täysille tunnoilleni jälleen, täytyi minun hymyillä tälle tuhmuudelleni. Minä en vielä ollut tullut ihan selville siitä, missä aikeissa tämä aarne minua ahdisti, tekikö se sen ystävänä taikka vihollisena taikka ehkä mikä oli luultavinta ainoasti uteliaisuudesta saadakseen hyvin katsella minua.
Hän tarttui oven kahvaan ja odotti että kaikki ensin saapuivat oven luo. Silloin hän sen juhlallisena avasi. Mutta siellä seisoi Alina käsi toisen puolen kahvassa. Aarne nukkuu, sanoi hän lyhyesti, ja pani oven melkein heidän nenänsä edestä kiinni. Henrik ja Uuno menivät, tietämättä mitä tehdä ja mitä sanoa, edellä takaisin kuistille. Mutta mamma ja Johannes jäivät saliin.
Minä sain sittemmin tietää että ne merkitsivät harvinaista apinaa, kun he minun ruumiinrakennukseeni ja pukuuni nähden pitivät minua semmoisena eläimenä, ulkomuodoltani vähän erilainen kuin ne marakatit, joita siinä maassa löytyi. Toiset pitivät minun maankuoren asujamena, jonka aarne oli tuonut tänne alas, mitä kiertotähden aikakirjat kertoivat ennenkin tapahtuneen.
Päivän Sana
Muut Etsivät