Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. kesäkuuta 2025
Ilta kului verkalleen. Pieni seinäkello tikutti tasaisesti ja hiljaa, kerta kuului ohitse rientävän, tavarajunan vihellys. Tuvassa kävi kaikki hiljaisemmaksi ja hiljaisemmaksi; vihdoin kuulin kuinka porstuan ovi pantiin säppiin, ja kohta uinaili kammioni takana isossa tuvassa talonväki päivän työstä.
Vai uinahtaako elämämme kuolemassa taas siihen tiedottomuuden ja tunnottomuuden hämärään, missä se ennen syntymistä uinaili? Mistä saan vastauksen? Esteri, jouluk. 25 p. Olen siis pitänyt joulua oman kattoni alla. Kuinka hauskaa, vaan kuinka ikävää samalla! He eivät olleet veisaamassa kanssamme jouluvirsiä, mutta varmaan niillä tuolla ylhäällä on paljon ihanampi joulu kuin meillä täällä alhaalla.
Jumaluusoppi uinaili kuihtuneilla laakereillaan; klassilliset tutkimukset eivät olleet vielä päässeet oikein selviämään vanhanaikaisesta pedanttimaisuudesta, historia tonki Mooseksen kirjoja; lakitiede oli kuollutta ulkolukua, lääketiede syntymätön sikiö. Tieteiden kentällä vallitsi filosofia, kemia, kasvitiede, niinkuin jo ennen on kerrottu.
Niin suurta onnea ei Elsa voinut uskoa tapahtuvaksi itselleen, vaan sitä hän kuitenkin kaipaili ja haaveili. Hän uinaili ja ajatteli ikuista kesää, ruskottavaa iltaa, jolloin hän istuisi jossakin synkässä metsässä ja tulisi joku kaunis poika, joka rakastuisi häneen...
Sara uinaili levottomasti kalliiden silkkisten verhojen takana, jotka olivat poimuihin lasketut hänen ympärilleen. Alabasterista tehty öljylamppu, riippuen katon lehdityskuvausten keskellä, valaisi huonetta himmeästi ja puoleksi avattu ikkuna laski rullakartiinien läpitse kamariin viileätä ilmaa, joka oli kokonansa täytetty aloen ja magnolien väkevillä lemuilla.
Hän päästi kätensä vaipumaan kasvoiltaan ja tuijotti hämmentynein katsein ympärilleen. Kuutamo uinaili vaaleilla kentillä, ainoastaan puut, joiden alla hän istui, kurottelivat synkkiä ja uhkaavia varjojaan tämän hymyilevän rauhan kuvan kehykseen. Valittava huuto, kuin lapsen itku, kuului etäältä.
Siinä kytki hän hevoset puuhun ja aukaisi rautaportin, joka kahden taivaankantta kannattavan Atlas-patsaan välistä johti aukeaan linnanpihaan. Vanha herraskartano uinaili levossa. Kaikkialla oli pimeätä ja hiljaista. Vain yhdestä ikkunasta tuikki valoa.
Ilta tuli, ja lapset pöytänsä äärestä huudahtivat ihastuksesta, sillä nyt oli heidän kylänsä valmis ja havunoksia oli siinä puina. Ja aviopuolisojen liikutetut katseet harhailivat ulos ikkunasta kuuran kristallipeitteen alla nukkuvaan satoon, ja palasivat sitten viimeksi syntyneen kehtoon, jossa myöskin toivo uinaili.
Hän valvoi myöhäiseen lukien jotakin romaania, josta hän ei kuitenkaan ymmärtänyt sanaakaan. Ja maata pantuaan uinaili hän kauan mieluisissa mietteissä muistellen Tuiraa, millainen hän oli siellä häissä ja täällä heillä käydessä. Pitääköhän Tuira hänestä, tutkisteli hän ja mietti mitenkähän hän pitää. Hänestä tuntui niin kummalliselle sitä ajatella. Hauskalle tuntui ajatella, kun Tuira taas tulee.
Sotapäällikön ja hallitsijan nero, joka uinaili tässä vaaleaverisessä nuorukaisessa ja jonka vain muutamat, kuten Teoderik ja Teja, olivat aavistaneet, vaikka he eivät olleet osanneet antaa sille kyllin suurta arvoa, kehittyi nyt äkkiä, kun se oli saanut mahdollisuuden kehittyä.
Päivän Sana
Muut Etsivät