United States or Guatemala ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän ei ymmärrä, että on ihmissieluja, jotka eivät tyydy pieniin maailmoihin, pieniin hyviintöihin ja jokapäiväisiin ystävyydentunteisiin, jotka janoavat suuria töitä ja suurta rakkautta, kansan rakkautta, koko maailman rakkautta! Semmoinen suuri sielu oli Snellman, ja se juuri erottaa hänet niin paljon korkeammalle kaikkia muita. Eemil ei ole koskaan ymmärtänyt Snellmania eikä innostusta.
Myöskään hän ei tyydy istumaan enää puistolammikon reunalla. Hän tahtoo mennä oikean meren rantaan. Vielä vähemmän hän tyytyy katselemaan lammenpinnasta kuvajaisia omaa tai muiden, se seikka on vielä selittämättä : hän tahtoo nähdä oikeita ihmisiä. Tämä on tosiasia. Nämä ovat neuvottelun edellytykset. Ymmärrän, että hän pyrkii totuuteen.
Yksi niistä, Osmia papaveris, ei tyydy kukilta vaatimaan tarpeellista leipää ja viiniä, vaan se leikkelee unikukan terälehdistä suuria purppurakaistaleita koristaaksensa niillä kuninkaallisesti tyttäriensä palatsin.
Eikä ole hyvä olla siellä, missä on, eikä kukaan tyydy siihen, minkä pivossaan pitää ja omistaa. Hän lauloi ihmis-onnesta, joka on pyhää pyrkimystä, ja ihmisheimosta, joka tahtoo nousta jumaliin. Hän lauloi Kohtalosta, joka on kaikkeuden voimien yhteistulos, ja graniitista niinkuin vanhimmasta veljestään.
"No wain noin wiidenkolmatta pennin ... sopiihan sekin ajanwietteeksi", sanoi Rommander. "Eikö hiidessä ... sehän on liian halpaa ... markan ... wähempään en tyydy", selitti Lewenius. "Olkoon menneeksi yhtähän se on, woitin minä wähän tai paljon, minä sitä kumminkin woitan", sanoi Rommander.
Näät kuulijan ei mieli tyydy eikä hän usko esimerkkiin, jonka juuret on tuntemattomat ja piilotetut, ei epäselviin todistuksiin myöskään.» Kahdeksastoista laulu Nyt itseksensä pyhä sielu nautti sanoistaan; omastani nautin minä, suloisen sekoittaen katkeralla. Ja Nainen, joka Luojan luo mua johti, nyt virkkoi: »Muuta mieti, muista, olen lähellä kaiken väärän keventäjää.»
Vaiko itken itseäni, kohtaloni kolkkoutta, ett'en ole kentän kukka taikka kaisla kotirannan, kun en kurja kumminkana oloihini onnen tyydy, mutta turhia uneksin. Oisin ehkä niinkuin tuossa kumppalini kunnokkaampi, joll'ei lahjoilta parempi: käypi tietä tarvottua, syöpi ennen syötettyä, hän on kullan kiltti lapsi, työhöns itse tyytyväinen.
Epäilemättä tämä kontinuiteetti hetkestä toiseen näöltään muuttuu: mutta miksi emme yksinkertaisesti tyydy merkitsemään, että kokonaisuus on muuttunut? Mistä johtuu vastustamaton taipumus muovailla annettu liikkuva kontinuiteetti toiselta puolen säilyviksi esineiksi, toiselta näiden paikallisiksi liikkeiksi?
Pakoittavat minua tahallaan tekemään jotain hurjaa. Eikä olekaan enää kaukana siitä. Saavat sitten olla mielissään. MARTHA. Elkää, hyvä Maiju, puhuko noin yhtäkaikki. Se on ihan syntiä. MAIJU. Vaan minäpä en tämmöiseen elämään tyydy, en! MARTHA. Menenkö avaamaan? MAIJU. Katsokaa ensin, kuka siellä on. Herra Rastas. Laskenko sisään? MAIJU. Laskekaa kaiken mokomin.
Kyösti, pitempi, katsoi kolkosti eteensä. «Kuulkaa, kuinka ankarasti ukko jyrisee; nyt on oikein Jumalan ilma!« «Ilma! Se on minun mieleeni. Kuta julmempi, sitä parempi! Nyt ei ainakaan kukaan kuule meitä. No, mitä mietit? Viisisataa riksiä ja aika oivallinen torpanmaa Kärmälän vainion takana; viisi tynnyrinalaa niittyä, kymmenen tynnyrinalaa peltoa. Hullu, ellet siihen tyydy!«