Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. lokakuuta 2025
Johannes oli henkisesti ja melkeinpä ruumiillisestikin lopussa näinä aikoina. Hän ei tiennyt eteensä eikä taakse. Elämä oli kadottanut hänelle merkityksensä. Ja hän saattoi istua tuntikaudet työpöytänsä ääressä mitään tekemättä, mitään ajattelematta, tylsänä, idioottisena, kuitenkin suunnattomasti tästä alennustilastaan kärsivänä, kylmät kyyneleet silmissään.
Ainoa, joka vielä joskus sai hänet hymyilemään ja puhumaan muutaman sanan, oli Pölkkypuron pieni Sanna. Sannalle ei Risto koskaan ollut osoittanut nurjamielisyyttä. Ja kun Sanna istui Siken vuoteen ääressä ja lauleli, saattoi Risto tuntikaudet katsoa tuijottaa häneen. Viikot vierivät. Keväinen aurinko valmistelihe taittamaan talven valtaa.
Sen haudan lähellä puun juurella, jossa vanhempani lepäsivät jota olin katsellut kummallisella sääliväisyydellä, kun se oli vaan isäni hauta, ja jonka partaalla olin seisonut aivan hyljättynä, kun se avattiin kauniille äidilleni ja hänen pikku lapsellensa sen haudan lähellä, jota Peggotyn oma, uskollinen huoli aina siitä saakka oli pitänyt siivottuna ja kukkatarhan kaltaisena, käyskelin tuntikaudet.
Kuten viime vuosien monena levottomana, tuskallisena yönä ennen, niin nytkin uni häntä pakeni. Tuntikaudet hän istui kirjoituspöytänsä ääressä, kasvot käsien välissä, taikka käveli edestakasin pitkin lattiaa tukahuttaakseen yhä rajummaksi käyvän rauhattomuuden.
Olen tuntikaudet häntä katsellut akkunastani, olen katsellut silmäni sokeaksi, tullut pian hulluksi." "Mitä kaikkia ajattelet, Aleksis?" "Enkä ajattele enää mitään, koko ajatukseni on seisattunut. Nyt arwelen ampua läpi aiwoni, jos et käy minua auttamaan." "Minäkö auttamaan sinua?" "Juuri sinä, auttamaan minua.
Näin päivät kuluivat ja Helena riutui riutumistaan, puhuen yhä vähemmän, viimeisissä ajatuksissaan lausuen milloin puolison milloin veljensä nimeä. Nyt Helena alkoi hourailla. Hänen ajatuksensa palasivat jälleen hänen onnelliseen tyttöytensä aikaan. Taas hän hyöri Cineaan kanssa kotinsa armaissa oloissa taikka istui ja puhui tuntikaudet platanipuitten alla.
Usein seisoi hän akkunan edessä huulet suljettuina ja hautuumaalle päin katsellen tuntikaudet.
Tuntikaudet näki heidät siellä polvillaan penkereiden keskellä, jossa likasivat hameensa ja kätensä pannessaan istukkaita multaan, johon ensin sormellaan pistelivät reikiä. Paul kasvoi suureksi; hän oli nyt jo viidentoista vuoden vanha.
Kun Labeo oli lähtenyt, hän jäi jälille ja painui kamalimpaan pelkoon. Käsivarret ristiin laskettuina hän käveli levottomasti tuntikaudet edestakaisin, koettaen turhaan keksiä jotakin keinoa, jolla hän vapauttaisi vangit. Kun hän ei pystynyt mitään ajattelemaan eikä myöskään jaksanut tuskaansa kantaa, hän viimein nousi hevosensa selkään ja ratsasti Romaa kohden.
Jos he toisillaan näkivät jotakin uutta ja kuosinmukaista, niin hänkös sai seisoa tuntikaudet toisien uteliasten neitien edessä, jotka kilvan kyselivät, kuinka tuo noin soma ja mukava kuosi on syntynyt, ja mitenkä tuo ja tuo vaate on kudottu, joka on niin kaunista ja sievää.
Päivän Sana
Muut Etsivät