United States or El Salvador ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kerran tämä tapahtui kaksi päivää tämän kertomuksen alussa kuvatun iltaman jälkeen ja viikkoa ennen tapahtumaa, johon pysähdyimme kerran Lisaveta Ivanovna, istuessaan ikkunan luona ompelupuiden ääressä, sattumalta katsahti kadulle ja näki nuoren insinöörin, joka seisoi liikkumatonna ja katsella tuijotti hänen ikkunaansa.
Ja hiukset nousivat pystyyn. Hetkisen he seisoivat kuin maahan naulattuina sanomattoman kauhun vallassa. Aivan heidän päänsä päällä, harmaan hongan valtavalle kaltevalle haaralle kyyristyneenä makasi pantteri ja tuijotti heihin kiinteällä kiihtyvällä katseella. He näkivät sen pistävän ulos kyntensä ja painavan ne lujasti kaarnaan.
Risto kummasteli, että nyt kaikki oli niin hiljaista; ei kuulunut sahaamista, ei höyläämistä, ei veljensä iloista lauluakaan. Jaakko istui lavitsalla ja katsoa tuijotti sahalastuihin lattialla; sanaakaan sanomatta nyykähdytti hän päätään tulijalle. Risto sytytti sikarinsa ja istahti mahonkipölkylle, ajatuksissaan silmäillen lakierattuja saappaitaan.
Se on arvotonta, raukkamaista, inhoittavaa!... Tästä hetkestä saakka tulee minun halveksia teitä, herra kreivi, ja minä kiroan sen päivän, jolloin sydämeni lähestyi teitä... Niin, Karl Gustaf, se on... Vuolaat kyyneleet tukehuttivat sanat hänen huulillaan. Kreivi tuijotti mustalaisnaiseen mykkänä hämmästyksestä ja säikähdyksestä.
Georg istui eräänä aamuna alakuloisena pöydän ääressä, miettiväinen pää kätten varassa, ja katseli pienistä akkunaruuduista avaraan mailmaan. Kaikki sykähti, kaikki eli, kaikki kukoisti. Linnut lauloivat oksilla, perhoset liitelivät kukasta kukkaan, mutta Georg ei huomannut luonnon vireää tointa; hän ei tarkastellut lintusia, perhosia, kuoriaisia, kukkasia ja niiden kukoistusta, hän ajatteli kohtaloansa ja tuijotti tyhjin silmin siniseen avaruuteen. Moni tuskallinen huokaus pääsi hänen huuliltaan, ja vähä väliä pudisti hän hyvin surullisena ja alakuloisena murheellista päätään.
Milloinkaan ei hänen sydämensä ollut tuntenut näin kovaa liikutusta ei milloinkaan. Se väänteli läpi hänen sisustensa kuin tahtoisi päästä irti hänen ruumiistaan. Pikku Maria tuijotti häneen ymmällä. Juuri se, ettei lapsi mitenkään kyennyt ymmärtämään hänen vääntelevää tuskaansa juuri se pani hänet tuntemaan surun ja häpeän epätoivoa.
Hän katseli tuijotti kauan valkeesen ja pudisti tavan-takaa päätänsä, kunnes hän viimein sammutti valkean ja sanoi itsekseen: "minä en ole taitanut itseäni auttaa enkä minä myös voi auttaa muitakaan". Sillä aikaa Lents oli kävellyt kotiinpäin. Hän käveli hiljaksuten. Hän oli niin väsyksissä, että hänen täytyi istahtaa kiviläjälle tien viereen.
Tuo jättiläinen kumartui raskaasti alas ja asettaen suuren kätensä lapsen kohoilevalle rinnalle vastasi hän: Minä luulen, että kuolontaistelu on jo alkanut. Liisa tarttui kiihkoisesti hänen käteensä ja tuijotti hänen silmiinsä: Eihän se ole totta!
Peilistä tuijotti häntä vastaan kalvakka mies, jolla oli vaelluksen ja ristiriitojen viivat kulmillaan ja silmäin alla leveät, tummanharmaat juovat, niinkuin sinetit nimikirjotuksen alla. »Onko se mahdollista?» huudahti hän, tuntien veren jähmettyvän suonissaan. »Onko se ihmeellistä?» vastasi peili kylmällä äänellä. Mies peilissä yhä tuijotti tummine juovineen.
Ester katseli pää pyörällä ympärilleen ja jo huomasi hän leikkitoverinsa, tuon pitkäsäärisen rehtorinluokkalaisen, joka hämmästyksestä vieläkin hengästyneenä tuijotti häneen sisaren olan yli. Näethän nyt, Ringblom, sanoi hän, ja riemuitseva, vaikkakin vielä raukea uhka ilmaantui hänen vaaleanpunaisille huulilleen, sanoinhan minä sinulle, raukka, ettet ikinä saisi minua kiinni!