Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 13. heinäkuuta 2025
Tämä satu kuului vuodenkulkuun, niinkuin syksy ja kevät. Kari ei koskaan antanut hänen huomata kuinka tuo sekä ruumiillinen että hengellinen vaivaantuminen häntä kuihdutti. Hän oli viime aikoina vanhentunut ja laihtunut paljon. Torger sanoi kerran: minä pelkään että kulutat pois terveytesi, Kari? Oh, älä huoli minusta, vastasi hän hymyillen, en vielä päivääkään ole ollut kipeänä.
Jos olisit nähnyt miten kätevästi Torger piteli viulua aina pienestä pahasta asti; jos olisit nähnyt miten lapsellisesti iloinen hän oli aina kun oli tehnyt uuden laulun, ja miten hän kiitti Jumalaa ja miten suopea ja hyvä hän oli; jos olisit kuullut hänen soittavan sunnuntaivirttä minulle niin varmaankin sanoisit että hän on luotu soittoniekaksi, ja silloin et olisi häpäissyt häntä tuolla lailla kuin olet tehnyt.
Tahdotko niin puhun isäni kanssa siitä, että voit olla meillä talvea? kysyi Torger hellästi.
Hän luki hänelle raamattua, niin usein kuin vaan sai jouto-aikaa, ja valitsi aina lempeimmät paikat. Erittäinkin hän luki Johanneksen kirjeitä. Ja sitte hän puhui Torgerille Jumalan suuresta rakkaudesta syntisiä kohtaan. Torger huokasi ja vastasi: ne sanat eivät ole minua varten. Mutta aina häntä halutti kuulla Karin lukevan, ja väliin hän pyysikin häntä sitä tekemään.
Hän kysyi tahdonko matkustaa hänen kanssansa ulkomaille oppimaan; hän lupasi kustantaa koko matkan. Kari kalpeni. Sehän vaan ei liene mahdollista. On kyllä, siitä saat olla varma, siliä minä olen nero, jonka pitää päästä eteenpäin, sanoi hän, vaikka olen melkein liian vanha. Sen minä kyllä ennen tiesin, Torger, että sinussa on jotakin erinomaista.
Mutta hänpä sai irti, hän; hän ikäänkuin aukasi tien kaikelle sille raskaalle, mikä oli minussa, ja minä tulen sen oppimaan, minä myös. Minun mielestäni sinä, Torger, olet hyvä semmoisenasi. Ei, näetkös, minusta pitää tulla parempi, minusta pitää tulla niin hyvä, että itse pappi lähtee tanssimaan kuullessansa minun polskojani. Sillä tiedätkö mitä hän sanoi, Kari? No?
Ei kukaan uskaltanut olla ensimmäinen liikkumaan. Olisi kuullut neulan putoamisen lattialle. Silloin hypähti Torger pystyyn penkiltä. Hei, tuokaa tänne ryyppy! huusi hän ja yksi vielä ja yksi iso vielä, jolla nielasen papin. Jos minun nyt pitää olla piru, niin tulen myöskin soittamaan sen saatanan hyvästi. Sen sanottuaan hän otti viulun, pani pään kallelleen, silmät kiinni ja rupesi soittamaan.
Täällä sinun kaltaisesi mies ei voi kauemmin olla, ja minä hoidan torppaa sill'aikaa. Raskaampaa matkaa kuin Torger nyt kulki, oli hän harvoin kulkenut. Asian laita oli semmoinen, että kun hän oli kotona pirtissänsä ja Karin seurassa, tunsi hän itsensä taas vapaaksi ja onnelliseksi. Karin vahva usko ja tyyni olento vahvisti häntä. Mutta kun hän jäi yksinään, tulivat papin sanat hänen perässänsä.
Hänellä näytti olevan kiire, kun hän sauva kädessä astui Karia kohti. Hän hiljensi kulkuaan päästyänsä vyöryn ääreen, seisahtui ja katsoi kerran tyttöön päin; sitten hän veti saappaat jalastansa ja kulki varpaillaan kivien yli. Hän istuutui vähän matkaa tytöstä. Istutko siinä yksin? sanoi hän. Kari kääntyi. Oletko tullut kotiin? sanoi hän vaan. Olen kyllä, vastasi Torger.
Kun ajatus oli eleimmällään, täytyi hänen mennä kaapin luo, ottaa esille ja laskea killinki killingiltä kuinka kassa karttui. Olisipa melkein luullut että isäpuolen nylkyri luonto oli häneenkin tarttunut. Torger oli miltei tykkänään jättänyt pojan Karin huostaan. Hän tiesi että Jon siten oli hyvässä turvassa, vaikka Kari opettikin häntä viulua käsittelemään.
Päivän Sana
Muut Etsivät