Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 13. heinäkuuta 2025
Torger ei milloinkaan nauranut niin herttaisesti, kuin Karin ryhtyessä soittamaan. Hän oli näet päättänyt opetella soittamaan hänkin, ja siis oli Torgerin häntä opettaminen, mutta hänen sormensa olivat niin kankeat. Hänen täytyi pian siitä luopua, vaan oppi kumminkin sen verran, että tiesi näppimykset ja soitti joitakuita pieniä lauluja. Tätä tekivät nämä kaksi kahden kesken.
Toiset ovat olleet taitavia puunleikkaajia. Heidän suvustaan syntyy niin viimein kuvanveistäjä. Toiset ovat soittoniekka-sukuja, ja niin edeskäsin. Se, josta tässä tahdon puhua, oli tällaista soittaja-sukua, ja hänen nimensä oli Torger. Hänen isänsä nimi oli Jon, ja hän oli paras soittoniekka koko siinä kyläkunnassa; mutta hän ei koskaan käynyt kyläkunta-rajan ulkopuolella viuluineen.
Vanha Jon hymyili, ajatteli nuoruuttansa ja liikutteli päätänsä pojan soiton tahdin mukaan; häntä ilahutti nähdä nuoren kotkan siipien kasvavan. Torger sai nyt seurata isäänsä tämän soittomatkoilla, ja silloin istuivat he molemmat laskien yhdessä viululeikkiänsä. Torger ei ollut vähäinen mies mielestänsä, kun ihmiset alkoivat sanoa: "poika pätee kohta, kuule Jon!"
Torger arveli kaikissa tapauksissa löytävänsä tien, mutta vaikka hän yhä käveli ja käveli, ei hän kuitenkaan tullut ihmis-asunnoille. Torger huomasi ettei ollut muuta varaa, kuin asettua yöksi tunturille ja kärsivällisesti odottaa, kunnes sumu haihtuisi. Hyvä eväspussi hänellä oli ja valkeata voi hän tehdä katajiin. Sitten hän istui ja odotti.
Kari oli lukenut niin paljon ja oli niin kummallisen järkevä ja tiedokas, jotta voi kertoa hänelle niin paljon ja saada hänet ajattelemaan monenmoista, joka sitte tuli näkyviin niissä lauluissa, joita hän teki. Ja lisäksi oli Karilla se varma usko, että Torger oli maailman paras soittoniekka, ja sekös antoi Torgerille rohkeutta. Pari vuotta elivät nyt nämä kaksi kuin linnut oksalla.
Kari, minä olen ollut hullu, minä olen elänyt hukka elämää, vieläköhän on aika kääntyä? Kari ei vastannut, hän vaan itki. Nyt hänkin uskoi ettei Torgerilla voinut olla pitkä aika jälellä. Hän vaan toivoi kirjettä Jonilta, ennenkuin Torger ennättäisi kuolla; Jon oli nyt se, joka voi enimmin vaikuttaa Torgeriin. Monta päivää makasi Torger liikkumatta.
Sinä joit liiaksi eilen, Torger, sanoi Karin, kaataen hänelle kahvia. Niin tein, Kari. Se on pahin, mitä voit tehdä. Muistanet kai mitä isäsi sanoi? Kyllä minä sen muistan, vaan en ollut omassa vallassani. Mitä joutavia, minä kyllä puhun papin kanssa siitä. Ethän vain mene papin puheille? Menen kyllä, nyt hän kerran saapi kuulla totuuden. Oh, Kari!
Kun Torger oli päässyt matkalle Karin kanssa, sanoi hän: nyt minä olen soittoni soittanut, Kari, nyt on poikani sitä alottava. Nyt minulla ei ole muuta tehtävää kuin että laskeun kuolemaan. Kolme vuotta oli Jon koulussa ulkomaalla. Hänen vanhempansa saivat häneltä usein kirjeitä, ja silloin oli juhlapäivä tuossa pienessä pirtissä kosken yläpuolella.
Vaarallinen tauti kulki pitäjässä, ja Jon meni sen mukana. Torger ja Kari olivat hänen luonansa pikku pojan kanssa, ja vanha Jon kuoli iloisena ja tyytyväisenä. Hänen vaimoonsa, joka uskollisesti oli hoitanut häntä viimeiseen asti, tarttui tauti, ja kuukauden kuluttua seurasi hän miestänsä.
Se on itsestään selvä, meidän täytyy häntä auttaa. Meillä on 50 taalaria säästöpankin kirjassa seisovaa, ai kuinka? Niin on. Jospa antaisimme ne hänelle! Minä en niitä tarvitse ja Niin, minä olen ajatellut samaa, keskeytti häntä Kari. Niin, tehdään se, huudahti Torger iloisesti.
Päivän Sana
Muut Etsivät