Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. kesäkuuta 2025
Tuon miehen tuolla," hän osoitti sormellaan huoneesensa, "ei pidä vielä saaman tietoa salaisuudestamme me olemme sitä paitsi kadottaneet toivomme ankkurin, kun teidän korkeutenne kääntyy meistä, poljetuista ja sorretuista raukoista. Minä olen nytkin vavissut pelosta, että jokainen kiivaammin tahi korkeammin lausuttu sana tunkeutusi hänen korviinsa.
"Miten tahansa", vastasi Mikko Ikonen ja puristi sydämellisesti sulhasen kättä, "miten tahansa, Erkki, niin me kiitämme sinua siitä mitä sinä olet tehnyt, ja toivomme ettei kätesi väsy karkoittamaan tuota kamalaa vihollista, joka saattaa meille niin paljon häiriötä". "Niin kauvan kuin se minulla on tallella, on se myös väsymätön puolustaja", vastasi Erkki.
Marianne hymyili kyyneleet silmissä, ja akvarelli vapisi hieman hänen käsissään. "Rakkaat lemmikkini! Rakas poikani, rakas pojanpoikani! Nuo rakkaat pikku olennot ovat taaskin tehneet minut äidiksi ja isoäidiksi! Ah, nuo kaksi ovat meidän lohdutuksemme, he ovat parantaneet haavat, heitä saamme me kiittää siitä, että meidän toivomme ja rohkeutemme on uudestaan herännyt." Ja se olikin totta.
Meidän täytyy ymmärtää toisiamme. Maallinen toivomme on haihtunut, sentähden täytyy meidän etsiä katoavaisuuden raunioista se mikä on ijankaikkista, rakentaaksemme tälle perustukselle uutta.
Maria toipui nyt tajuntaan. Taivaan Herra, me olemme hukassa! huusi hän. Ei vielä, vastasi Aadolf, asettaen kaatuneen re'en anturoilleen ja nosti Marian rekeen. Mutta turha oli yrittää saada hevonen liikkeelle. Aadolf lausui: Pidä kädestäni kiinni, Maria! Me murtaumme kinosten läpi. Kenties tapaamme läheltä ihmisasunnon, johon voimme pelastua. Onko se ainoa toivomme?
"Minä uskon," jatkoi Lyyli, "että Jumala täyttää meidän toivomme, koska se on puhtaan rakkauden vaikuttama ja että äitini, jos hän vielä eläisi, antaisi meille siunauksensa." "Niin," vastasi Hannes, "tässä äitisi haudalle olemme siis vannoneet toisillemme ikuisen uskollisuuden valat. Tästä eteenpäin tahdon elää sinulle, olla sinun suojeliasi, sen minkä voin.
Näiden ajattelijain edessä näyttää sielu kuiskaavan: »On olemassa parempi keino kuin tämä työläs toisilta oppiminen. Jätä minut yksin; älä opeta minulle Leibniztä äläkä Schellingiä, niin minä löydän tämän kaiken itse.» Vielä enemmän olemme toivomme lujittumisesta kiitollisia elämäkerroille.
Kuulijani tunsivat itsensä tästä viimeisestä niin liikutetuiksi, että hartaasti huudahtivat: 'Ah, voimmeko me sitä nauttia! Ainoastaan leipä ja viini puuttui, siis oli jäljellä vaan turva rukoukseen. Heti taas virkosi lakastunut toivomme, selvästi kuultuamme kaivamista tunnelissa, kuulimme vielä ilmanvaihtajan käynninkin.
Helppo on arvata miten suuri oli ilomme, kun selaillessamme tätä käsikirjoitusta, jossa oli viimeinen toivomme, löysimme kahdennellakymmenennellä sivulla nimen Athos, kahdennellakymmenennellä seitsemännellä sivulla nimen Porthos ja kolmannellakymmenennellä ensimäisellä sivulla nimen Aramis.
Ei meitä auta höyry, ei sähkö, ei lento. Siinä me surraan, siinä me huomenet huollaan, siinä on myös vesa toivomme kultainen, hento. Muistako sitten jälkehen jäänehet liemme vai muut meistä, sen uskon me hautahan viemme: ei sovi ihmisen olla ihmisen herra muulla kuin hengellä vain, kuin Väinämö kerran. Hulluuden kansako? Sitten on elo turhaa! Sitten ne harhausi taatot ja taattojen haaveet!
Päivän Sana
Muut Etsivät