Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. heinäkuuta 2025
Tuntui omituiselta tämmöisenä aamuna ryömiä vuoren koloon taistelemaan kukaties minkälaatuisia pimeyden valtoja vastaan. Mutta juuri tässä tarkoituksessa olimme erämaan vaivoja uhmailleet. Nyt toivoimme saavamme korjata vaivojemme palkan. Jotakin sai kuitenkin tuo vastakohtaisuus aamun valon ja vuoren sisustan synkkyyden välillä aikaan.
»Kuvahan vain ruoatta elää, mutta ei ihminen», sanoi Aabel vakaasti ja haukkasi taas kappaleen. Simo katseli häntä vähän aikaa vaiti ja sanoi viimein: »Jospa olisin kuva, niin en näkisi kaikkea kurjuutta, mitä nyt leviää aivan ympäri maata.» »Hm, niin,» myönsi Aabel, »toispäivänä tähän aikaan olimme iloisemmat kuin ennen ja toivoimme enemmän kuin ennen, mutta nyt on kaikki ollutta ja mennyttä.
Me ajattelimme ja toivoimme hänelle mitä suuremmoisinta tulevaisuutta. Mikä hänestä tulisi? Tämä kysymys, joka tosin ei vielä tarvinnut olla hyvin kiireellinen, lausuttiin kuitenkin usein Rurun kätkyen ääressä, ja vastaus oli aina sama: sotilas. Joskus rohkeni hänen äitinsä panna heikon vastalauseen: mutta ajatteles, jos hän kaatuisi sodassa!
Pedoista me viis välitimme, koska kelpo tulta ylläpitäissämme ne arvattavasti eivät uskaltaisi meitä hätyyttää; ja pääsyy, minkä vuoksi tässä päästimme ratsujemme satulat, oli se, että toivoimme saavamme jonkun sarvaan ammutuksi.
Mutta joka toisena yönä otimme me, asettamalla kynttilän ikkunaan, selville oliko hän vielä täällä, ja jos merkkiin vastattiin, vei mieheni hänelle lihaa ja leipää. Joka päivä toivoimme, että hän olisi lähtenyt pois, mutta niin kauan kun hän oli läheisyydessä, emme voineet häntä hylätä.
Rakas armas Emma kultaiseni! Nyt olen minä siis Helsingissä, jonne kaikin viime vuonna niin toivoimme; mutta varsin toissa suhteissa, kuin silloin ajattelimme. Silloin sinä ja Eeli te'itte ehdoituksen matkustaa tänne, ja minä ajattelin ihan surullisena, ett'ei se onni milloinkaan minun osakseni tulisi.
Me olimme jotakin nähneet ja huomanneet tästä merkillisestä kaupungista, joka niin sanoaksemme on itämaiden porttina. Toisen kerran astuimme "kultaisen sarven" poikki Stambulista Galataan, josta soutajamme vei meidät "Diana" laivalle. Toivoimme saavamme viettää ilman enempiä vastuksia lopun tästä päivästä, joka oli ollut niin rikas vaiheista ja muistoista. Mutta toivomme ei toteutunut.
"Sitten niiden aikain on paljo tapahtunut," ja kun ei tyttö mitään sanonut, pitkitti hän: "mutta suurimmaksi osaksi toisin, kuin minkä toivoimme."
Toivoimme me totta elämältä, uneksimme uutta hengen aikaa, jolloin kauneus ois kansan usko, nauru naisten, laulu miesten miekka, sotaa käytäis, iskis innon tulet, jyräis vastatusten vakaumukset vaan on väkivallan väärän aika. Liemme heränneetkin liian myöhään; ollut lie se iltarusko, jonka vuorten päältä päivä näytti meille. Tullut yö on. Mennään maata, maani!
Meille ei vielä ollut mitään vastausta tullut, ja kerran toisensa perään olimme toinen toisellemme muistuttaneet, kuinka luonnollista oli, että kirjeet eivät voineet kulkea niin pian, kuin toivoimme. Postit olivat niin epäsäännöllisiä, ja saattoipa ilman sitä ajatella sata eri tapaa, joilla kirjeet taisivat mennä hukkaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät