Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. marraskuuta 2025
Sammunut oli suitseva kynttilä, katkennut oli kärsivä sydän, turhaksi oli käynyt pettynyt toivo; niin oli käynyt sen sielun, sen sydämen, sen toivon ja niin käypi monasti maailmassa.
Kaikki toivo oli loppunut, ja vaikka hänen oli kauhea ajatella, että hän miehensä menettäisi, ei kuitenkaan tämä ollut mitään sen tunteen suhteen, ettei hän olisi valmis kuolemaan, ettei hän ollut antanut itseänsä Kristukselle, vaan että hänen täytyisi kuolla synneissänsä, eikä siis voisi kohdata Jumalaansa ilolla.
Niin hän oli itse uskonutkin, kun naapurit hänen vuoteensa vieressä puhuivat... Hän oli silloin itse sanonut, että se olisi merkki Jumalalta, jos heidän lapsensa Juhani ja Hanna kristillisellä avioliitolla vahvistaisivat heidän sovintonsa... Oliko semmoinen toivo ollut Jumalan kiusaamista?
Niiden keskessä oli sydän tyhjentynyt tunteista, joiden juuria nakerti kaukainen kaipaus ja toteutumaton toivo. Mistä kaipaus ja mitä toivo? Sitä en itsekään tiennyt. Se oli hämärä ja sanaton. Se kitui vain vanhoissa muistoissa, joiden kuivuneissa juurissa ei ollut mehua uuden taimen tekoon. Eikä ollut ilo iso omista ajatuksistakaan.
Oli näet Jacobin toivo ja aikomus heti viettää häänsä Louisen kanssa ja niiden jälkeen matkustaa Tukholmaan, johon hän aikoi perustaa ylemmän poikakoulun.
Myös kuule, Eglon, toivo Moabin! Jos mieltynyt liet uhrijuhlihin, Joiss' autuutta juo nuoruus, joissa maa Syliisi vuotaa sulaa hekkumaa: Ihanat neitseet, viinit hehkuvat Jumalat ruhtinaille sallivat. Jos mielessäs ne palaa, niin nyt muista Pelastaa pyhät uhrit häviöstä. Jälleen Baalakille. On Eglon silmäsi, oi kuningas, Hän eikö tähtää vihollisias?
Yhä likemmältä kuuluivat äänet. Hän erottikin niitä väliin. "Se on mahdotonta!" kuuli hän sanottavan. "Hän ei ole tullut ulos" kuuli hän "Akkunasta ei, ja ovi porstuasta oli, niinkuin illalla sen suljin, kiini". Näistä viimeisistä sanoista tunsi hän kapteenin. Toivo pelastuksesta heräsi Matissa. Ja niin pian kuin tämä heräsi, rupesi hän ajattelemaan turhaa vaivansa näköä.
Mutta nuoruus on se aika, jolloin aletaan tehdä niitä vääriä laskuja, joita synnyttää mieletön toivo ja tunto ruumiillisesta voimasta.
Tämä herätti hänessä levottomuutta; hän kehoitti sen vuoksi toisia lähtemään jatkamaan matkaa, ja siihen he kaikki olivat kohta valmiit. Ei kukaan valittanut eikä pelännyt erämaan vaivoja; jokainen tahtoi päästä länteen päin, siellä oli se maa, johon kaikkien toivo veti. Muutamia viikkoja sen jälkeen tapaamme siirtolaiset Klar-joen rannalla omien maanmiestensä parissa.
Noo, veli Claudio, katsahda joskus uuden valtakuntas pyhien vuorien kukkuloilta alas pimeyden syvyyteen, jossa Canzio raskaan velkataakkansa alla mykkänä hikoilee, ja rangaistuksen vihan-liekit häntä pieksee. Oi! katso joskus hänen päällensä; sillä hän toivoo, vaihka onkin tämä toivo etäinen kuin Uranuksen haamea valo. Sitä kohden riennän.
Päivän Sana
Muut Etsivät