United States or Guinea-Bissau ? Vote for the TOP Country of the Week !
Siksi ei, kuten isällesi itse sanoit, koskaan huoleton, elämäänsä tyytyväinen voikaan rakkaudessa samaa onnea löytää kuin köyhä, onneton. SELMA. Niin, Pekka, niin se on. Sehän se on rakkautta. Me rakastamme toisiamme. RAHIKKA. Kuinka sitä enää epäillä voisimme. Mutta rakkaudella on vielä toinen ominaisuus.
Myöskin meillä kirjoilla on oma hautuumaamme, suuret kirjastot , ja myöskin meille suopi lempeä sallimus eloa muutamiksi lyhykäisiksi hetkiksi jouluyönä, jolloin saamme pitkään, väsyttävästi paradeerattuamme kirjahyllyllä liikkua ja tervehtiä toisiamme. Silloin olemme ainoastaan kirjoja ilman tuota monesti petollista kirjailijanimen mallikaapua.
Pian olimme niin lähellä toisiamme, ettemme enää voineet käyttää aseitamme, vaan taistelimme rinta rintaa vastaan. Säikähtyneet hevoset nousivat pystyyn ja peräytyivät nopeasti. Minä putosin kerran maahan ja näin raivokkaasti potkivia hevosen kavioita aivan lähellä päätäni.»
"Kunniani nimessä, tyttö", sanoi kuningas, "tuolla ainoalla sanalla sinä olet heittänyt minun satulasta; suudelkaamme siis toisiamme ja olkaamme ystävät. Minä heti lähetän vastauksesi Saladinille. Vaan tarkoin tuumittuna, serkkuni, eiköhän olisi parasta jättää vastauksesi siksi, kunnes olet saanut häntä nähdä. Hän sanotaan olevan erinomaisen kaunis mies".
Sitten elämme yhdessä, rakastamme toisiamme ja kannamme yhdessä taakkaamme ja olemme muista erillä. Sinä olet näinä aikoina ollutkin niin hiljainen ja alakuloinen, tyttöseni! Jokohan se aika, josta puhuin, on tullut?" "Ei, äiti kulta, ei vielä; mutta tunnenpa, että se saattaa tulla, ja silloin, kuten nytkin, kiitän teitä lemmestänne.
Olimme istuneet siellä syyskesän kuutamossa, itkeneet onnesta, vaikka ei se itkeminen tahtonut Petteriltä oikein sujua ja olimme uudistaneet valamme, rohkaisseet ja rauhottaneet toisiamme ja saaneet voimaa ja uskoa alkaa elämä näennäisesti erillään ollen. Niin tuli eron hetki. Saatoin häntä "Valamo"-laivalle. Laiva oli jo lähtövalmis.
Minä en tarkoita vuosien puolesta ainoastaan, vaan kokemuksen, ajatusten, kaikkien puolesta. Minä olin semmoinen tyhmä, pikkuinen olento! Minä luulen, että olisi ollut parempi, jos olisimme vaan rakastaneet toisiamme, niinkuin poika ja tyttö, ja unhottaneet sen. Minä olen ruvennut ajattelemaan, etten ollut sovelias vaimoksi".
Keskipisteenä oli kansakoulu, jonka katolla suuri juhlalippu harvallensa häilyen houkutteli joukkoa luokseen, ja pienemmät liput kilvassa kiirehtivät tulijoita. Aliina ja Hilja menivät Saliniin. Iida oli siellä laittautumassa arpojen myyjäksi ja tuli iloisena tervehtimään tuttaviansa. Onpa siitä jo aikaa, kun on viimeksi nähty toisiamme, sanoi hän Hiljalle pidellen kiinni kädestä.
Ei, Alma, se ei tapahdu koskaan. Ei, vaikka koko maailma tahtoisi minua pakoittaa. Me rakastamme toisiamme ja tulemme vast'edes aina rakastamaan toisiamme. Siinä ei auta mikään, minun päätökseni pysyy lujana. Minä tahdon olla hänen, eilisestä asti olen ainoastaan hänen omansa, enkä kenenkään muun. ALMA. Hyvä Jumala, kuinka sinä puhut!
Me laskimme pelloille, me sujutimme pellolta niitylle, niityltä jäälle, emme nousseet taloihin, vaan kiersimme ne, pysyen kuin ulkopuolella muiden maailmaa ja liikkuen kuin itseluomassamme omassa ilmapiirissä, poistuen ja läheten toisiamme, milloin toinen, milloin toinen, erillämme ja samalla yhteenliitettyinä, välillämme side, joka sujuu, vaan ei katkea.