Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. kesäkuuta 2025
Näköhäiriössä joskus tapahtuukin niin, olet tulevinasi, tinarinta tienkäänteessä, kuutamossa, samassa haihtuaksesi kuin vitilumi hangella ... ja jäinen kuusi tiepuolessa taas kohisee ja tiuku ja kulkunen yhä itkee ja minä istun pää hupussa syrjin viimaan ja viluuni.
Silloin valahti välkkyvä valovirta sinivihreille laineille, kastehelmet kimaltelivat tiepuolessa kirkkaina, hopeanhohtavina, ja kuutamo kutoi kultalankojaan metsän salaperäisiin pimentoihin. Matka edistyi hitaasti. Aikaa oli tarpeeksi sekä nauttimiseen että ajattelemiseen. Ja ajattelemista oli myöskin.
Matkalla huomasi Jeriko Riihimäen rinteessä kaksi mustaa ristiä tiepuolessa. "Toinen noista on varmaan pystytetty rukkiukon kuoleman muistoksi", lausui hän isällensä, "mutta mitä varten siinä on kaksi". "Toisen panivat siihen Mustalle Heikille, joka sitten, toisena syksynä hirtti siinä itsensä", kertoi vanha Kaikunen. Viimein saavuttiin Sormulaan ja siellä tietysti oli ilo suuri.
Joka päivä olin näkevinäni silmieni edessä tuon onnettoman miehen, välistä vimmastuneena lyövän rikki peilin, joka viattomasti aiheutti hänen tuskaansa, välistä seisovan liikahtamatta tuon hirmukuvan edessä mikä hänet kiveksi jähmistytti. Minä muistelin kuinka kerran, poikettuamme tiepuolessa olevaan ravintolaan, satuin hänet äkkiä näkemään. Hän seisoi samalla tapaa aivan kirkkaalla päivällä.
Ja meillä kun oli kiire olevinaan, kiiruhti Liisa läähättäen Villen rinnalle puhumaan, luultiin ettei ennätettäisikään, niin piti melkein juoksujalassa... Ketä lie ollut miehiä tiepuolessa tuolla vähän matkan päässä, eivätkö lie olleet päissään, siitäpä näytti niin kysyttiin, että joko se kohta lähtee, niin huusivat meille: »jo lähtee! ... jo lähtee! juoskaa, ette muuten ennätä!» Ja meillekös kiire käteen ... huhhuh! ... että ehkä ei ennätetäkään?
Eräänä päivänä kulki hieno, erinomaisen hyvinpuettu herra pitkin puistokäytävää; hän käveli kädet selän takana, hieno kävelykeppi kädessä ja tähysteli pilviä, niin ettei huomannut pientä tyttöstä, joka istui tiepuolessa. Tyttö äännähti kun kulkijan jalka sattui häneen. Herra oli tohtori Lindfält, tytön oma isä.
Hän kulki alkumatkasta kiivakasti, melkein juoksujalassa, matkan määrä mielessä autuaasti kangastellen. Ei joutanut taloihin poikkeamaan, ei yösydännäkään levähtämään, tuskin tiepuolessa ruokailemaankaan. Yhtä menoa hän painoi kengät käsivarrella sinne, missä tiesi ystäväin olevan koolla.
Ne tulevat kyllä takaisin tässäkin kertomuksessa vielä, mutta levähtäkäämme hetkeksi kukkasten keskeen ja hengittäkäämme tiepuolessa kevään tuoksua, sillä sydän siitä nuortuu.
Jos olisi oikea ihme ollut, niin eivät olisi lumihanget haitanneet ... yli olisi mennyt! ... eikä olisi kallioitakaan väistänyt ... saipahan Mooses kalliosta vedenkin vuotamaan ... mutta siinä miehessäpä olikin Herran henki... Kulkivat maantietä pitkin, niin alkoi tien pohjasta näkyä Valkeiskylän taloja. Kenenkähän nuo on lehmiä? kysyi Matti, kun näki lehmiä tiepuolessa.
Kiitin sen noutajaa, pysähdyimme ja levähdimme tiepuolessa, jossa Petteri voiteli polkupyöräni laakerit ja pumppasi ilmaa sen renkaaseen. Nyt tulee tässä hyvin hellä paikka. Tämän kertomuksen ihanin, runollisin kohta. Vihdoinkin oli näet herra Ratinen matkustanut Joille, omille asioilleen ja me pyöräilimme kahden kesken.
Päivän Sana
Muut Etsivät