Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. heinäkuuta 2025
NUORI JOUKO. Vaikkapa tuliterällä. Sinikka nauraa kamalasti, mutta säpsähtää omaa nauruansa. Taina ja Aino välittävät riidan. TAINA. Taatto auta tappeluista! Jos ei siskoas olisi, Näyttäisin mihinkä pystyn. Kuulkatte, pojat, tarina! Riitelivät sorsanpojat Kotirannan kaislikossa. Niin tuli topakka kyttä, Rantoja se hiipi, hiipi. Mut sit' ei näe sorsanpojat, Riidellä rapistellessa.
Kun hautani kerran aukee, Niin tarina loppunut on. He suutuksiin mun saivat Ja kiukkuun kalpeaan, Nuo toiset lemmellänsä, Taas toiset vihallaan. He leivän myrkytti multa, Kaas sappea juotavaan, Nuo toiset lemmellänsä, Taas toiset vihallaan. Mut ken toi kiukkujen kiukut Ja suutusten murheen tän, Mua ei hän vihannut koskaan, Eik' koskaan lempinyt hän.
Oh, älkää enää puhuko siitä, minä pyydän! Päinvastoin meillä on kaikki syy puhua siitä. Se oli erinomainen tarina ja todellakin suuren lakimiehen, suuren ihmistuntijan, etten sanoisi suuren ihmisen arvoinen... Minä pyydän... Mutta siinä oli yksi vika. Tiedättekö, mikä? En viitsi sitä enää ajatella. Se oli vikapää tarina ylimalkaan. Ei, se oli niin johdonmukainen ja loogillinen.
Doran mieleen johtui tarina, jonka hän oli kerran kuullut: kaukana meressä oli kallio, joka oli näöltään kuin naisen pää; kerran muinaisaikoina oli eräs äiti siinä nähnyt lapsensa hukkuvan, ja sitten hän istui siinä yöt päivät, tuijottaen syvyyteen, kunnes hänen kasvonsa kivettyivät ja hänen täytyi istua siinä, vuosisata toisensa jälkeen, äärettömässä surumielisyydessä tuijottaen syvyyteen.
Mutta Kustaa Aadolf Bertelsköldistä tarina kertoo, että hän ja hänen urhoollinen joukkonsa koko taistelun ajan seisoivat tulisimmassa taistelussa vasemmalla sivustalla.
Centuriain kokouksen, jota tarina sanoo kuningas Servius Tulliuksen asettamaksi, katsotaan saaneen alkunsa siitä pyrinnöstä, että kuninkuuden kukistuessa plebejit taipuisivat uuteen järjestykseen.
Ole ilonen! RACHEL. Ole ilonen, ole ilonen! CANZIO. Näin haastelevat enkelit autuaan sielun kanssa, joka jättänyt on murheenlaakson ja seisoo viimein taivasten esikartanossa, kohta valmiina astumaan hääsaliin sisään. Serafiimit häntä vaatehtivat pyhien hameeseen, hymyvillä huulilla kuiskaten hänen korvaansa jumalten kieltä. Se on ainoastaan tarina, tarina onnellisesta sielusta.
"Tämä ennustus saattoi isäni suuren tuskan valtaan ja kymmenen päivää sitten, saatuaan kuulla, että kuningas Agib todellakin oli syössyt kupariritarin mereen, hän antoi valmistaa minulle tämän maanalaisen luolan. Täällä minun täytyy olla, kunnes nuo viisikymmentä päivää ovat kuluneet, ja sitten isäni tulee minua jälleen noutamaan. Tällainen on minun elämäni tarina."
NATHAN. Tosiaan, kaunis nimi! Mutta suo, sulttaani, ennenkuin mä mielen' avaan kokonaan sulle, pieni tarina mun kertoa! SALADIN. Miks' ei! Ain ilolla oon tarinoita, hyvin kerrottuja ma kuunnellut. NATHAN. Niin, hyvin kerrottuja, kunp' ois se taito mullakin! SALADIN. Taas, taas niin kainon ylpeä! Ei, kerro, kerro!
Vähitellen unhottivat ihmiset hänet kokonaan. Hänen vanhat toverinsa juttelivat enää harvoin hänestä ja silloinkin vain ikäänkuin jostakin menneestä ja käsittämättömästä luonnon-ihmeestä, joka oli pyrstötähtenä heidän taivaalleen ilmestynyt, paistanut hetken ja kadonnut omille tuntemattomille radoilleen. Nuorempi polvi voi tuskin pitää häntä todellisena. Hän oli myytti, hän oli tarina.
Päivän Sana
Muut Etsivät