United States or Australia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Jassoo, jassoo, sanoi vanhempi naisihminen ihan muuttuneella äänellä, nuoremman myöskin anteeksianovasti hymyillessä hänen takanaan. Juuri ikään hän pistäytyi ruokatunnilla täällä kotona, tuli juoksujalassa, kirjoitti kirjeen ja taas läksi. Mutta herra on hyvä ja astuu sisään hänen huoneeseensa, koska herra on hänen sukulaisiansa. Ehkä herra onkin veli? Niin, veli.
Huimassa vauhdissa ne sitten kiitivät kukin eri haaralle, ja lunta tuprusi niin vasten silmiä, jotta oli mahdoton nähdä eteensä. Vielä rajummin ne lensivät eteenpäin päästyään kukkulalle ja nähdessään susilauman takanaan. Viimeisessä törmänteessä tyttö kellahti semmoista vauhtia erästä kantoa vastaan, jotta sekä hän että lapsi sinkosivat reestä.
Bertelsköld seisoi synkkänä ja vaiti, ja Janssen jatkoi: Vaikka olikin pieni, ei poika sittemmin koskaan voinut unhottaa äitinsä viimeistä huutoa, jonka kuuli takanaan epätoivoisena kaikuvan. Se kuului hänen korvissaan yötä ja päivää kaiken elinajan, ja jos hänestä olisi tullut hyvä ihminen, olisi siitä kenties ollut paremmat seuraukset hänelle itselleen ja muille.
Sentähden, että olet sieltä mistä minä. Ja sentähden, etten minä kysy lupaa, vaan otan kysymättä, ja että jos et tule hyvällä, niin minä vien sinut väkisin. Shemeikka on hänen takanaan, puhuu hänen korvaansa, Marja jo selin hänen sylissään, silmät ummessa.
Aika oli taikauskoinen, ja kreivittären ensimmäinen ajatus oli, että hänen takanaan seisoi kummitus.
Hänen takanaan istuu osa lukuisasta palvelusväestä, ja näiden tulenliekin valaisemien olentojen lisäksi näemme lattialla kehräävän harmaan kissan ja suuren, paksuvillaisen kartanokoiran, joka käärynä makaa Merin jalkojen juuressa ja näyttää olevan tyytyväinen siitä, että saa olla emäntänsä jalkajakkarana.
Eukon se olisi saanut milloin tahansa, kun tiettiin hänellä olevan rahojakin takanaan ja muutoinkin oli siivoluontoinen mies eikä vähääkään viinaan menevä. Onhan noita tainnut välistä olla niitäkin tuumia, sain hänet kerran tunnustamaan, kun johdatin puheen näihin asioihin. Minkä tähden et ole sitten totta tehnyt? kysyin minä. Eihän tuota ole tullut asiaan asti tuumatuksi.
Ja mihin me menemme?» »Maailman loppuun!» oli Esterin valmis vastaus. Holma katselihe. Kaukana heidän takanaan oli viimeinen katulyhty ja kulkusissa soiva kaupunki, edessäpäin jostakin ikkunasta kuin salaperäisestä aukosta kuumotti himmeä valo ja sen takana oli maasta taivaaseen äänetön pimeys. Holma huitoi käsillään, sitten kuiskaten sanoi: »Maailman loppuun! Todellakin!» Esteri nauroi.
No, mitä on tuo vaalea hattara tämän yläpuolella? Mikä kuvarikkaus siinäkin! Tuossa istuu nuori neitonen rukkinsa ääressä syviin mietteisin vaipuneena. Hänen silmänsä ovat alas painuneina, ne seuraavat taisteluun rientäviä uroita... Kuinka kirkas kyynel vierähti hänen rinnalleen, kuinka kirkas, monivärinen. Hänen takanaan seisoo synkän näköinen, parrakas mies.
MATTI. He tietysti eivät meitä hoksanneet, vaan alkoivat laasta risteyksessä, jotta pöly sakeana tuoksui heidän ympärillään. Ja niin kiivaat he olivat siinä toimessa, etteivät ollenkaan kuulleet askeleitamme, ennenkuin olimme aivan heidän takanaan, ha, ha, ha.