Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 13. heinäkuuta 2025
"Mitäpä minulla enää muuta maailmasta jäljellä olisikaan kuin nämät lapset. Pois on mennyt miesvainajani, joka oli niin hellä ja hyvä; kaikki tarmonsa uhrasi hän perheensä hyväksi. Mutta poissa, poissa on hän nyt, ja koko elämän taakka on laskettu hartioilleni." "Minäkin olen sortunut ihminen.
Häneltä on tullut toivorikkaita kirjeitä, ja aavistusten raskas taakka, joka äänettömyyden pitkinä päivinä lähdön ja ensimmäisten tietojen välillä minua painoi, näyttää yhä enemmän kevenevän. Jok'ainoa vieno kevättuuli, jok'ainoa elähyttävä auringon säde vaikuttaa sydämeni huojentamiseksi.
Kun tuo ahdistus vähitellen poistui oli niinkuin taakka rinnallakin olisi helpompi, mutta nyt hänen katseensa oli muuttunut niin kummallisen tuimaksi. Melkein olisi voinut pelätä että hän oli järkeä vailla ja mietti jotain pahaa, semmoinen oli hänen katsantonsa. Hän ei liikahtanut kirstulta pois, vaan tuijotti eteensä ilmaan. Kyynäspäät piti hän polvillaan ja sormet olivat hiuksissa.
Ei yhtään kiertelemistä, ei yhtään myönnytystä, ei mitään väsymystä, mitään valitusta, vaikkakin tuo raskas taakka painoi häntä maahan asti. Mitä se auttoi, että hän, Saulus, oli pyhittänyt elämänsä palavan levottomuuden tuskalle?
Ei hän juuri kaunis ollut, mutta suuri, roteva nainen, rivakka töissään, hyväluontoinen ja kiltti; Åsbjörn piti hänestä. Kohteli häntä paremmin kuin niitä toisia ja melkeinpä sitä varmaksi luultiin, että he olivat kihlatuita. Kyllä Sigridkin arvasi, että hänellä semmoisia tuumia oli; mutta itsepuolestaan hän enemmän pelkäsi kuin rakasti miestä. Tämä kaikki vaan painoi häntä kuin raskas taakka.
Niin, tuntuuhan nyt ruoka maistuvan, vastasi hän omituisella äänenpainolla; hänestä tuntui äkkiä kuin taakka, mikä tähän asti oli painanut häntä, olisi nostettu, ja kevein askelin riensi hän sisään.
Siksi juuri puhuu nouseva päivä ja kukkiva kevät ijäisyyselämästä, ijäisyystotuuksista, joita ei mikään voi tyhjäksi tehdä. Toini antoi kynän painua ja ajatteli hetken. Hänen sielunsa silmäin eteen kohosi kuva hiljaisesta, kirkaskatseisesta miehestä, joka oli suuri nöyryydessään, jaloudessaan, mutta jolla oli suuri surujen taakka kannettavana. Hän tarttui äkkiä uudelleen kynään.
Mutta sisimmässään hän puhui vieressään istuvalle: sinä hyvä, sinä rakas, miten sinua kiitän! Ihmeellinen vapautuksen tunne oli vallannut hänet. Tuntui siltä kuin taakka, joka vuosikausia oli painanut, yhtäkkiä olisi hartioilta nostettu, ja joustava elinvoima sykähti läpi koko hänen olentonsa. Samassa muistui hänen mieleensä uni, johon hän lähtöpäivänsä aamuna oli herännyt.
Olin onnellinen, kun sain hänelle kertoa yhtä ja toista lohduttavaa, mutta teistä puhuessaan unohti hän kaikki muut, pyysi tervehtimään ja sanomaan, että kodissa oli kaikki hyvin. Maria loi Attilaan onnellisuutta säteilevän katseen. Olihan hänen sydämmestään vierinyt raskas taakka. Myöskin kapteeni Löfvingistä oli Attilalla tietoja.
MAUNO. Nyt, herrani, käyskelemään puutarhaani, kunnes päivällisen valmistavat meille Elma ja kiltti Hannani. Niin, tule, Niilo. Enpä kärsi tyttäreni kuhertelevan, vaikka oliskin se oman sulhasensa kanssa. Sitten on aika. Käykäämme. ELMA. Sä muistat miehen, onnettoman miehen, Jota väärän valan kauhee taakka painoi? Hänet muistatkos? Se oli mennä vuonna. HANNA. Oi Elma, Elma!
Päivän Sana
Muut Etsivät