United States or South Sudan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Nivalinkanen piti kauniin puheen: hän kertoi miten hän synkeissä mietteissä ajaa jorotteli tänne Tyynevedelle; mutta ensimmäinen, joka häntä vastaanotti oli nuori neiti, tämän illan kuningatar, ja taas kohta väistyivät hänen synkeät mietteensä, ja hän näki kaikki ruusunpunassa. Se oli hyvä enne ja hyvin oli käynytkin, loistavan lopun tämä asia saanut.
Ylä-ilmassa leivonen lauluksi lyö, On kaukana kaiho ja loittona yö Kai täällä sun henkes säilyy. Kai säilyvi myrskyltä maailman Tuo kukkanen kentältä taivahan Niin tuoksuvan tuores, hento. Elon synkeät synnit ja murheet sen Urat uurtais otsahan impyisen, Joka noille on vieras vento. Nuku lapsonen nurmella keväimen, Puron varrella puhtahan lähtenen, Nuku kukkain keskessä aina.
"Andreas," sanoi kuoleva, "minä olen syntiä tehnyt taivasta ja sinua vastaan, enk' enää ole kelvollinen sinun vaimokses nimittää." André avas silmänsä. Samana hetkenä, jona hänen tajuntansa toipua alkoi, ei hän muuta nähnyt kuin synkeät kasvot, joita hän, aina siit' aikain kuin hän Tromsöössä nämä ensi kerran näki, pahan henkensä kasvoiksi nimitti. Täss' olivat ne taas!
Sä henkes voimat kätke veteen Ja katseen aran loihdi eteen Nuo vaiheet, jotka peittävät Viel' aijat oudot, synkeät! Sä joudu, aave tumma yön, Ja salat täytä tenhotyön! Tule, jo tule! Oot suurin taivahan ja maan, Sun vertaas ei oo Rheakaan, Ei valon ylhä valtias, Ei tuonen herra kalvakas; Ei itse Zeuskaan suurempaa Oo saava konsa kunniaa, Tule, jo tule!
Miksi meidän lempeällä äidillämme on semmoiset synkeät itsesyytöksen ajatukset, ja miksi hänestä tuntuu, kuin hän ja perheemme olisivat jonkun kirouksen alla?
Vallat synkeät nyt taistelevat Hänen rinnassaan, ei voi hän päättää Viipyä, ei eteenpäinkään mennä. Koska epäillen hän tuossa viipyy Itsekiusaajana onnetonna, Liikutuksiltansa häilytetty, Päivä laskeksen ja ilta nousee Maiden yli rusko-siivillänsä.
Jo soi sun äänesi, leivonen, Vaikk' kylmä ilma on vallan. Sä laulat kevättä toivoen Taas jälkeen yöllisen hallan. Vaikk' yöt on kylmät ja synkeät, Ja lumen peitossa maamme, Iloiten ilmassa viserrät: »Kevähän kohta me saamme!» On uskos suuri, sä pienoinen!
Syreenit valkeat kesä-yössä, teille ma uskon itseni kuin säveleille, te hiljaa tuoksutte kuin tuoksui kerran mun tielläin kukka kesäpäivän Herran. Syreenit synkeät kesä-yössä, elkää mua pelotelko, ellen itse pelkää tään tähkäpääni päivän täyttymystä, tään elon, lemmen lyhyen lyhennystä.
Kas, murhe itse, vaikka synkeät On kasvot sillä, hellän sydämen Tok' kätkee rinnassansa rikkahassa. Vaan hetket rientävät! Mun lähteä Jo täytyy, minne velvollisuus kutsuu. MARIA. Ja vaara oottelee. Oi kauheata, Ett' ero taas on edessämme, että Kenties ei koskaan toisiamme nähdä! Oi taivas! Kätkee kasvonsa hänen rintaansa vasten. Werner kumartuu ja suutelee hiljaa hänen päätänsä.
Mutta kuin Turun wanha linna wihdoin pilkistyi metsän takaa näkywiin ja torwensoittajat alkoiwat puhaltaa torwiinsa, silloin paisui Klaus herran rinta uudesta tunteesta, uusi waloisampi näköala awautui hänen henkensä silmiin, kaikki synkeät warjot haihtuiwat.