Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. toukokuuta 2025
Ajattaren ankaran hän näkee: Puoleks lisko, suomuinen ja suuri, puoleks nainen punalieska-huuli, päässä silmät niinkuin pätsi palaa, pätsin pohjass' ajan pyyteet kiehuu, käden kohottaa hän vetääksensä sulhon syleilyynsä kauheahan. Seisoivat he hetken vastatusten, Ajatar ja urho miekan, mielen.
Korvenloukkolaisia oli ollut »kymmenen kertaa» enemmän heidän luulonsa mukaan. Koko loukon miehet ja vielä pitäjän pahimpia isäntiä suuri joukko kaupan päälle, kertoivat ja uskottelivat itseänsä. »Mutta kos-te-taan!» Tuo sana tuntui ikään kuin synkkämielisessä sävellyksessä verhoovan koko keskustelun ja peittävän sen kamalaan syleilyynsä. Mutta ketähän sinne jäi, sinne tappelukentälle?
Tavallista, inhimillistä kylmyyttä kyllä, mutta ei kosmillista, maailmankaikkeuden pakkasta, joka tuollaisina hetkinä tuntui hänet joka taholta ympäröivän ja käärivän hänet kuolettavaan syleilyynsä. Miksi ei Liisa sanonut mitään? Miksi hän ei ilmaissut itseään?
Ja aina hän oli lopuksi kamppaillut itsensä siihen huumaavaan, noidan-lauluiseen elämäntulokseen, että ainoa, minkä vuoksi voi elää, oli Liisan valkea ruumis, joka kannatti vielä valkeampaa sielua kuin kukkaa. Niin tapahtui nytkin. Hänelle tuli suorastaan hätä nähdä Liisaa. Nähdä hänet ja sulkea hänet jälleen syleilyynsä. Hän kiirehti juoksujalkaa kotia kohti.
Enhän minä tiedä muuta kuin että rakastan sinua, lausui Liisa käsivartensa ojentaen. Olen sinua aina rakastanut ja tulen rakastamaan iankaikkisesta iankaikkiseen. Johannes vaipui hänen syleilyynsä. Ja sai palkintonsa. Liisan pukeutuessa rupesi Johannes tuumimaan, miten he viettäisivät tämän päivän. Liisalla ei ollut mitään omaa ehdotusta.
Stålhandsken mahtava ääni kuului läpi taistelun mellakan; vielä kerran sulkeutuivat suomalaisten rivit toisiinsa, vielä kerran työnnettiin vihollinen armotta takaisin. Haavojen peittämänä ajoi Pappenheim viidennen kerran vallooninsa eteenpäin. Ja nyt murtuivat suomalaisten rivit itsestään, mutta sulkivat samassa rautaiseen syleilyynsä vastaan tunkevan vihollisen.
Ja ylitse ... siellä ovat vuoret ja lumi. Nuo julmat jättiläiset, jotka äsken olivat tukehduttaa syleilyynsä, jotka tuntuivat niin kömpelöiltä, raaoilta ja epäystävällisiltä huokuessaan kylmyyttään ja kolkkouttaan, ovat nyt muuttuneet hienoksi, lempeäksi, herttaiseksi kaukaisuudeksi. Se on leveä, sinisen ruskea ryhmä, joka asteittain kohoaa ja kohotessaan väriltään vaalenee.
Se on kuin satain tuhanten pienoisten yksimielisyydestä syntynyt yksi ainoa jättiläisolento, joka meret kietoo ja sen niemet ja saaret syleilyynsä sulkee. Mutta vanavedessä tämän meren jättiläisen vaanivat meren pedot, hauet, ahvenet ja muut ahnaat.
Mun sitten nosti, pestyn johti minut kisahan noiden neljän kauniin neitseen, ja kaikki sulkivat mun syleilyynsä. »Taivaalla tähdet, täällä immet oomme; jo ennen kuin Beatrice astui alas, olimme säätyt häntä palvelemaan. Silmäinsä eteen viemme sun; mut niiden valolle armahalle hijoo katsees muut kolme, jotka syvemmälle näkee.»
Majurin äänessä oli jotakin vienoa, joka vaikutti sovittavasti, ja kaikesta huolimatta tunsi Attila seisovansa Marian isän edessä. Ette siis kiellä minulta kunnioitustanne? kysyi hän kalpeana. Olisin kernaasti sanonut teitä pojakseni! Sprengtport aukasi sylinsä, ja nyyhkien heittäytyi Attila hänen syleilyynsä. Uskon että Maria rakasti sinua, sanoi majuri hiljaa. Uskon sen.
Päivän Sana
Muut Etsivät