United States or Svalbard and Jan Mayen ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hämärästi muisti hän kuuman kahakan seikkailut, joista viimeinen oli se, että Pappenheim heilautti miekkaansa hänen päänsä päällä. Hänen mieleensä johtui ajatus, että hän ehkä oli kuollut ja lepäsi nyt haudassaan. Hän koetteli kädellään sydämensä kohtaa, se sykki vielä; hän puri sormeaan, ja tunsi siihen koskevan. Hän käsitti vielä elävänsä, mutta miten ja missä, sitä oli hänen mahdotonta arvata.
Turhaan oli Pappenheim koettanut valloittaa takaisin kukkulaa; kahdeksannen koetuksen tehtyään täytyi hänen väistyä. Voitollisen vasemman sivustansa kanssa iski kuningas nyt vihollisten kylkeen: kaikki joutui mullin mallin. Tilly itki vihasta. Pappenheim, joka omakätisesti oli hakannut maahan neljätoista ruotsalaista ja suomalaista, oli menehtyä raivoonsa.
Stålhandsken mahtava ääni kuului läpi taistelun mellakan; vielä kerran sulkeutuivat suomalaisten rivit toisiinsa, vielä kerran työnnettiin vihollinen armotta takaisin. Haavojen peittämänä ajoi Pappenheim viidennen kerran vallooninsa eteenpäin. Ja nyt murtuivat suomalaisten rivit itsestään, mutta sulkivat samassa rautaiseen syleilyynsä vastaan tunkevan vihollisen.
Valloonien musta rintama ryntäsi eteenpäin silmittömällä raivolla; turhaa työtä, sillä he kilpistyivät rautaista muuria vastaan, heidän etummainen rivinsä musertui, toinen pyörähti takaisin, ja toinen hyökkäys oli torjuttu. Pappenheim raivosi; kolmannen kerran karkasi hän taisteluun; nyt oli suomalaisilla liiviläiset ja kuurilaiset apunaan.
Oli ihanaa, mutta samalla hirvittävää nähdä, kun Pappenheim teki hyökkäyksensä suomalaisia vastaan Rippach-puron itäpuolella. Rautapukuiset, vastustamattomat kyrassierit karkasivat Stålhandsken kimppuun; kaikki horjui ja ruhjoutui tuon musertavan hyökkäyksen alla, suomalaisten hevoset, jotka samoin kuin heidän isäntänsäkin olivat aivan uupuneita pitkän taistelun vaivoista, kaatuivat selälleen.
Koko keisarillinen sotajoukko uupui, murtui ja horjui tämän kauhean hyökkäyksen edessä; ruutivaunut räjähtivät ilmaan, Wallensteinin käskyt ja Piccolominin loistava urhoollisuus eivät enää voineet estää keisarillisten nurinniskaista pakoa. Silloin kajahti yli avaran kentän riemuhuuto: Pappenheim on täällä! Ja Pappenheim, tuo uljahista uljahin, oli todellakin siellä ratsumiehineen.
Samassa silmänräpäyksessä lähetti kuningas reinikreivin rykmentin ja Banérin ratsuväen häntä vastaan. Yhteentörmäys oli kauhea; hevoset ja miehet lensivät kuperkeikkaa toistensa yli. Pappenheim vetäytyi takaisin, mutta hyökkäsi jo seuraavana hetkenä suomalaisia vastaan.
Stålhandske sanoi hän ja hiljensi suuren mustan juoksijansa kulkua suomalaisten viimeisen rivin kohdalla: Te kai ymmärrätte, miksi olen teidät laitimmaiseksi asettanut. Meitä vastassa seisoo Pappenheim vallooniensa kanssa hän haluaa tehdä minun tuttavuuttani, virkkoi kuningas hymyillen, ja arvatenkin saamme me kovaa koettaa, jos hän tältä puolen heittää koko laumansa meidän kimppuumme.
Aurinko paistoi ruotsalaisten silmiin ja lounaistuuli ajoi pilvittäin tomua ja paksua ruudin savua heitä vastaan. Kuningas antoi sotajoukon kammeta oikealle kädelle väistääkseen tuulta ja aurinkoa; Pappenheim pyysi määräystä sitä estääkseen ja sai sen. Salaman nopeudella karkasi hän eteenpäin, teki tiukan käänteen ja ryntäsi ruotsalaisten oikeata kylkeä vastaan sivulta päin.
Siinä kaatui Pappenheim, siinä kaatuivat hänen uljaimmat miehensä; puolet Stålhandsken ratsumiehistä sotkeutuivat hevosten kavioihin, ja yhtä kaikki kesti raivoisaa taistelua hämäriin saakka. Stålhandsken sivulla ratsasti Bertel, ja niin tapahtui, että hän kohtasi Pappenheimin.