United States or Western Sahara ? Vote for the TOP Country of the Week !
Yrttitarhaa nokallansa Huuhk' ei raasta kumminkaan, Metsämiesi, Suomen kansa, Sitä uhkaa luikullaan: "Puh!" ja ruunan pirtti heti Kaunistuksen oivan veti! Lapsuuteni ajoilta. Kerta nälkävuoden rasittaissa Kansaa Suomen kansaa armahinta Isän kanssa metsän sydänmailla Samoilimme, löytyi vehkalaakso.
Saan vielä kerran toivottaa teidät tervetulleiksi kattomme alle. Tämä päivä on meille merkkipäivä monessa katsannossa. Me elämme täällä kaukana sydänmailla suurimman osan vuotta kuin haudattuina hankien sisään. Me kyllä toimimme ja harrastamme omia asioitamme, puuhaamme omia puuhiamme.
Mutta tilattu oli tilattu. Ja pian oltiin sillä asteella, että Anteron rekivirret olivat esille otettavat. Vielä niitä honkia humisee tuolla Sa-aavon sydänmailla eikä ne nuoret Karjalan poiat enää ole mitään vailla, lauloi Antero, ja me yhdyimme loppusäkeeseen, johon kohta yhtyi koko suuri salikin. Siellä oli jo päivällinen päättynyt ja booli tilattu.
Häntä pelättiin vielä täällä kirkon maillakin ja vielä enemmän sydänmailla, pelättiin kostajana ja salaisen tuhon tuottajana, niinkuin Reita oli kertonut. Ruton nuolet luultiin hänen voivan lentämään panna, vihat nostaa, vainot liikkeelle loihtia ja ehkä hän voikin. Voudillekin oli hän välistä siitä puhunut ja voudillakin oli omat pelkonsa. Hän kertoi kireistä suhteista valtakuntain välillä.
Marjat kypsyy kankahilla, Helteiseks kun päivä käy. Silloin Suomen sydänmailla Syksyä ei koskaan näy. Hengen tiellä kesän voittaa Kansa kerran ikuisen. *Silloin* ihmislapsi soittaa Iloisna kuin leivonen! rt Sinisilmäis, armas impi, Oi, mi puhtaus niistä loistaa, Päivän varjopilvet poistaa: Sydämeni rauhoittuu. Kirkas, niinkuin illan taivas, Katsehesi lumoovainen!
Mä etsin huvitustani Ja elän tällä lailla, Kuin kesälintu laulelen Mä näillä Pohjanmailla. Vaikk' on kylmät kylämme Näillä sydänmailla, Vaan on luonto lempeä Laulamahan aina. Kuullaksesi kultani En laulamasta lakkaa, Kun mä etsin ja nyt löysin Ystäväni rakkaan. Kun on meillä rakkaus, Niin ei puutu mitään, Ennen kaikki maailmassa Unhottaman pitää.
Mutta syvällä alla kaikkien hetken kuvien ja käsitteiden, hänen sydämensä koskemattomissa pohjakerroksissa, lepäsi harmajien sukupolvien perintö, isien ja äitien uskonnollinen mielenlaatu; nukkui niinkuin routa nukkuu Suomen suurilla sydänmailla, missä mustat vedet seisovat liikkumattomina hallaisissa rämeissä. Kävi paljon väkeä saunassa, miestä, naista, nuorta ja vanhaa.
Ja taas kertoi se hänelle keväästä tuolla kaukana Suomen suurilla sydänmailla, missä virpi niin heleästi vihoitti, yö oli valkea kuin päivä ja päilyivät vuorten alla yksinäiset metsälammet... Mutta enin kertoi se hänelle suurista, häntä itseään suuremmista pedoista, joita vastaan hän kerran olisi tahtonut taistella, tavata kerrankin vertaisensa, iskeä hänet maahan ja hänet musertaa...
Sydänmailla on elämä kurja ja raskas taakkakin, Mut raskaampi elämä mieron ja kulkijan sauvakin, Koti on koti sentään aina, jos köyhäkin kuinka lie, Ja armas on synnyinpaikka ja pystyä orvon tie.
Kun minä arvelin, etteiköhän vain ole väärä luulo se, että Suomen kansalla ei muka ole ollut mitään korkeampaa sivistystä ja korkeampaa siveellisyyttä, ennenkuin se tuli yhteyteen Ruotsin ja kristinuskon kanssa, jotka muka olivat vapauttaneet sen törkeästä taikauskosta, niin hän sanoi, että niitä on täällä sydänmailla olemassa vieläkin ihmisiä, jotka eivät osaa lukea eivätkä ole monta kertaa elämässään kirkossa käyneet, mutta joilla kuitenkin on, mitä lienee, vanhaa tietoa, sananlaskutietoa, jonka mukaan ratkaisevat kysymyksensä oikeasta ja väärästä eli, niinkuin hän sanoi siitä, »miten olla kuin eleä.» Ja ne semmoiset, lisäsi hän, ovat monta kertaa parempia ihmisiä kuin nykyajan jumaliset.