Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. kesäkuuta 2025
Palvelukseksenne, armollinen nuori herra, vastasi hän, nöyrästi kumartaen pienen pojan edessä melkein maahan asti. Surkea vaan, minun täytyy sanoa, että kamelini on ollut sairas ja tämän onnettomuuden tähden en ole tilaisuudessa sopivalla tavalla teille eläimiä näyttää. Ei se mitään tee, Feliks vastasi. Jos vaan saisin niitä nähdä, etenkin karhua! Onko se suuri ja kesyttämätön?
Nähtyänsä, kuinka surkea heidän tilansa oli sekä henkisessä että aineellisessa suhteessa, koetti hän sitä parantaa ja lähti Tukholmaan Vermlannin Suomalaisten valitseman lähettiläskunnan kanssa, joka laski anomuskirjan silloin kokoontuneiden Ruotsin säätyjen eteen.
Harwoin saatiin hänet muulloinkin kertomaan retkistänsä, mutta Puolan sodan suhteen oli hän wielä umpimielisempi. Lopulla sotaa, luultawasti silloin kun Warssowan walloitettiin, joutui hän wangiksi Wenäläisten käsiin. Surkea kohtalo, wiheljäinen elämä Siperian autioissa erämaissa, näkyi nyt tulewan hänelle wälttämättömäksi kohtaloksi.
Silloin kuului hänen suustaan surkea parahdus, jonka jäinen metsänranta heikkona kaikuna kertoi, hän tuuskahti turvalleen lumeen, retkahti siitä selälleen ja oli kuollut. Takajalka oli tarttunut jälen alla väijyvään rautaan. Säikähdyksestä halkesi hänen hauras sydämensä. Kuolema tuli niin äkkiä ja odottamatta, ettei se ennättänyt painaa kauhistustansakaan hänen kasvoilleen.
Ja kaipauksen tyttökin tunsi, katsellessaan kallion kukkulalta veden ääretöntä valtakuntaa, jonka aallot synkällä pauhinalla vaahtoellen särkyivät kalliota vastaan. Olihan tuolla hänen rakastettujen vanhempainsa kylmä, syvä, musta hauta, haaksirikkoisten surkea kalmisto, joidenka lepopaikkaa ei mikään muistopatsas, ei risti eikä vihanta ruohokumpu osoittanut!
Mitäs itket?" kysyi Elsa suurella osanottavaisuudella pojan suruun. "Minä olen Kirkkonummelta, erään lesken poika, äitini on kipeänä ja minä lähden noita luutia myymään, vaan minulla on niin surkea nälkä, kun en ole syönyt kuin eilen pikkusen. Kaikki ruoka on kotona lopussa, äidilläni vaan on vesikiulu sängyn vieressä." "Mikä tauti on äidilläsi?" "Keuhkotauti."
Mutta hän kiiruhti niiden ohi yhä kauemmaksi, sillä hän ei voinut ajatella muuta kuin tuota onnetonta, jonka surkea valitus oli kuulunut hänen korviinsa. Vihdoin hän kuuli sen aivan läheltä, ja kun hän avasi puoleksi suljetun oven, niin hän näki kauniin, nuoren miehen, joka istui keskellä suurta salia mustalla marmorisella valtaistuimella. Päässään hänellä oli kultainen kruunu.
Minun ei olisi pitänyt silloin totella teitä, minun ei olisi silloin pitänyt uskoa teitä, mutta minä olin niin opetettu lapsuudesta saakka. Minä olin silloin wielä niin nuori ja kokematon, mutta nyt on minulla jo kokemusta liiaksikin, ja surkea on tuo kokemus. Nyt minä osaisin olla siinä asiassa teitä tottelematta, nyt minä osaisin olla teitä uskomatta, mutta woi! nyt on jo myöhäistä! Isä, isä!
Nyt oli hänen sielussaan hiljaista. Mutta hänen ympärillään torilla aaltoili Ravennan köyhien surkea joukko rukoillen, kiroillen, itkien ja haukkuen. "Mitä meistä nyt tulee?" "Leipä, jonka eilen sain, oli niin valkoinen, hyvä ja tuoksuva." "Mitä me nyt syömme?" "Kuninkaan täytyy auttaa." "Niin, kuninkaan on keksittävä keino." "Kuninkaanko?"
"Ja nyt se on varmaan vaihdettu," toimitti Lampelan Liisa ruvetessaan päreesen uutta tulta puuhaamaan. Ennenkuin hän sai siihen hiiloksesta tulen, tuli jo Sussukin takaisin. Sussun ovea avatessa kuului kuoppaan kirkonkellojen kajakka ääni, jota säesti Lampelan kartanokoiran surkea ulvominen. "Pimeässäkö täällä vielä ollaankin?" lausui Sussu sisään astuessaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät