Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. toukokuuta 2025
Pääasia on se, että on luotava uusi kulttuuri, ei lainattu, ei ulkoa opittu, vaan oma, sen temppeli omista hirsistä rakennettu ei temppeli, vaan tupa, suomalainen tupa, suuri ja laaja kuin Pohjolan hääpirtti, ikihongista kyhätty puoleksi pirtti, puoleksi kirkko semmoinen on oleva kansan uuden kulttuurin symboli, korkealle vaaralle kohotettuna Ristivaaralle, vanhalle Uhrivaaralle.
Hänen kirjailijanimenään on ollut *Yrjö Koskinen*. Nuoruuden innolla hän jo ensi ylioppilas-aikoinaan antautui suomalaisen kansallisuus-aatteen omaksi, ja hänen toimittamansa Kertomus Hämeenkyrön pitäjästä oli ensimmäinen suomalainen kirja, joka saatiin julkaistuksi 1850 vuoden kiellon jälkeen, vaikka se sisällykseltään ei ollut hengellinen eikä taloudellinen.
Tähän »Suomalainen»-runoon Juteini oli liittänyt erään nykyään vielä hyvin paljon lauletun ja kauniin lyyrillisen runon »Laulu Suomessa», joka on yleisemmin saanut nimen ensimäisestä säkeestään ja joka vielä ikäänkuin täydentää ja varmentaa todistelua suomalaisen arvokkuudesta. Sillä
LEONTJEV, heidän yhteinen venäläinen tuttavansa, puhuu venäjänvoittoista suomea, sivistynyt suurmaailmanmies, käyttää puhuessaan paljon käsiliikkeitä, tukka suittu keskijakaukselle. MARIA MARTOLA, 26-ikäinen talonpoikaisnainen. KUULA, entinen kersantti, nyttemmin nimismiehen käytettävänä oleva maapoliisi, suomalainen, ymmärtää vähän ruotsia, juoppo.
Mutta sinä siivon suopa, Sinä jäykkä-jäseninen, Suomalainen syntymästä, Meidän mielenkin halusta. Ennen muinon elämäsi Laittelit keväällä kerran Kaikki kalut taitavasti, Kävit sitten vaan kädellä Yhdellä ja yksinäsi Oman nerosi ojassa, Varustukset jo varana, Yhdellä yrityksellä Tuosta noin vaan tunkemahan Auraa ahkerikko-maahan.
Ja niinkuin ikivanha Soi sana tuo: "vie Roomaan kaikki tiet", Niin työhön onneks Suomen, suomalainen, Ties kaikki viekööt kunnon mies jos liet! LAULU KYNTTIL
Tuntui kuin olisin niellyt hänen sanansa, vaikka en niistä juuri ymmärtänyt kuin viimeisen lauseen, joka minua tosin vähän lohdutti. Mutta tiellä johtui mieleeni, että sulhoni kuitenkin oli kieleltään suomalainen, että hän oli Suomessa syntynyt ja kasvanut. Olkoon kreikanuskoinen, ajattelin minä, kunhan vaan on suomalainen. Onhan meillä sitten maailmassa jotakin yhteistä.
Ett'ei saanut, eikä saakaan koskaan, Suomalainen, umpi-suomalainen, Sulosointua sen kuulla, ääntä Ikirunojansa ihastella, Eikä ihanuutta ihmetellä, Jolla Suomen suurin taideniekka Kuvas Suomen kansan kaunihiksi! Kansa toinen, vaikk'ei varsin vieras, Ruotsalainen, runotemppelinsä Pyhimpähän pystyttävä ompi Sarjaan suurten laulusankartensa Ruotsiks runoillehen Runebergin!
Liisa palasi ja astui kynnyksen yli. Mitä? Menevätkö sun isäs ja äitees vaaliin? Isä taitaa mennä, mutta ei suinkaan äitee. Mitä puoluetta se isäs äänestää? Eiköhän maalaisliittoa. Hääh? Mitä lempparia se? Eikö sun isäs ole suomalainen mies? Liisa nauroi: Totta kai! Ei suinkaan se ruotsia taida sanaakaan.
Suomenmieliset rouvat huomasivat hänet sieltä pian, ja kun perustettiin Suomalainen Seura, valittiin hänet huutoäänestyksellä johtokuntaan. Hän oli itseoikeutettu pukutansseihin menuetissa varsin ruhtinaallinen ja yksi noita harvoja, jotka osasivat tanssia masurkkaa. On hän vielä nytkin seuran hienoimpia kavaljeereja.
Päivän Sana
Muut Etsivät