Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. heinäkuuta 2025
Kramsulle se nousee Nuijasodan hurmekentiltä, Suomen sorretun, talonpoikaisen kansan kirous, pilkka ja uhka puhuvat hänen suunsa kautta. Muuten hän omaksuu kansallisuus-aatteen sellaisenaan. Hän ei tuo siihen mitään älyllistä uutta, yhtä vähän kuin hän millään tavalla käsitteellisesti sitä kehittää. Aate on hänelle vain aate niinkuin pullo on pullo ilman mitään aatteellisia lisäselityksiä.
Mutta yleisenä suomalaisen sanomalehtikirjailijan perikuvana hän on jalkeilla jo viime vuosisadan keskivaiheilta saakka, liittyen lujasti yllämainittuun kirjalliseen piiriin ja sen edustamaan aikakauteen Suomen sivistyshistoriassa. Hän on, samoin kuin kaikki hänen silloiset kalpaveljensä, kansallisuus-aatteen läpitunkema ja innostama.
Hänen kirjailijanimenään on ollut *Yrjö Koskinen*. Nuoruuden innolla hän jo ensi ylioppilas-aikoinaan antautui suomalaisen kansallisuus-aatteen omaksi, ja hänen toimittamansa Kertomus Hämeenkyrön pitäjästä oli ensimmäinen suomalainen kirja, joka saatiin julkaistuksi 1850 vuoden kiellon jälkeen, vaikka se sisällykseltään ei ollut hengellinen eikä taloudellinen.
Onpa hänen pilkkansa, muuten purevimpia koko suomenkielisessä kirjallisuudessa, kohdistunut niinkin pyhiin asioihin kuin itse kansallisuus-aatteen ajajiin: Nuori sielu on siitä todistuksena.
Suomenkielinen nykyaikainen kirjallisuus oli syntynyt kahden suuren yleis-europalaisen virtauksen vaikutuksesta: kansallisuus-aatteen ja siihen liittyvän romantisen taidesuunnan. Edellinen oli lainannut sisällyksen, jälkimmäinen muodon sille, kumpikin tietysti meikäläisten erikoisten olojen mukaiseksi muovautuen.
Nuorsuomalaisten kirjailijain kautta kirjallisuutemme vapautuu romantisesta kansan-ihannoimisesta ja kansallisuus-aatteen liian yksinomaisesta palveluksesta, kehittyen yhä enemmän ympäröiviä oloja arvostelevaksi, yksilöllisempää sielun-elämää eritteleväksi nykyaikaiseksi taidekirjallisuudeksi.
Mutta päästäkseni pitkistä luettelemisista, mainitsen ainoastaan voimakkaimman myöhemmistä uusista aatteista, kansallisuus-aatteen, joka on herättänyt kansat penkomaan oman henkensä peltoa ja etsimään kaiken edistymisensä ehdot omasta itsestään. Ulkomaalta on sekin aate meillä saanut sysäyksensä.
Kansallisuus-aatteen antama sisällinen totuus on muuttumassa heille jo ulkonaiseksi todellisuudeksi. He seuraavat ajan virran mukana, he kääntävät huomionsa ulospäin, heistä tulee todellisuudenkuvaajia, realisteja. Samalla muuttaa koko suomenkieli luonnettaan heidän käsissään. Se on ollut tähän saakka koko kansallisen entisyyden hengen mukana karua, yksivakaista, harrasta ja ytimekästä.
Hänen siihen tuomansa uusi on kokonaan hänen traagillisen tunteensa asia, tässä tapauksessa rotutunteen. Ja sen kannalta hän kärjistää kansallisuus-aatteen, kaikesta päättäen sangen itsetiedottomasti, kansan aatteeksi vastaan muukalaista vallas-säätyä. »Herra» ja »talonpoika» seisovat hänellä vastakkain kahtena sovittamattomana valtana, joista jommankumman on maan päältä poistuttava.
Edellisestä johtuu, että kristillisyys ei hänellä koskaan joudu ristiriitaan kansallisuus-aatteen ja sen käytännöllisen ajamisen kanssa politiikassa, sanomalehdistössä ja yleisessä kansalaistoiminnassa.
Päivän Sana
Muut Etsivät