Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. kesäkuuta 2025
Se on romantinen kertomus romantisesta, runoileskentelevasta nuorukaisesta, paroonin pojasta, joka lakkaa kirjallisesta tuotannostaan sen vuoksi, että hän huomaa, miten »sen arvo kokonaan riippui niistä vieraista kirjailijoista, joita viimeksi olin lukenut». Hän julkaisee kuitenkin runovihon nimeltä »Yön hattaroita», muutamat arvostelijat, joille hän on lainannut rahaa, muutamat »vanhat virnakat», jotka pitävät hänen mustaa tukkaansa ja kalpeata laihuuttaan »varsin viehättävänä» ja »muutamat nuorukaiset, jotka katsoivat neron ja runollisuuden tunnusmerkiksi ainoastaan eriskummallisuutta», julistavat hänet heti suureksi runoniekaksi.
Paitsi metsiä ei siellä ollut mitään muuta kuin viljelemätöntä maata, lampia, hiekkaharjuja, kivikkoja, ja yleisenä mielipiteenä paikkakunnalla oli, ett'ei yksikään maanviljelijä voi koskaan saada näistä maista mitään. Ainoastaan armeijan muonavarainhankkija olisi voinut unelmoida tuosta romantisesta puistosta ruhtinaallisen linnan ympärillä.
Hänen ei ole tarvis mennä merta etemmä kalaan: ajan mystillisen tarpeen hän suorittaa omalta kohdaltaan luonnon-mystiikalla, ajan vaatimuksen romantisesta kauneudesta sukeltamalla syvälle kalevalaisiin kauneusmaailmoihin, joista Jorman lempeä, sopusointuinen ihanne-ihminen Panussa hänelle vähitellen seijastuu.
Hän on nyt yksinomaan ja ainoastaan taiteellinen syrjästä-katsoja, huomioiden-tekijä, tarkastaja. Hänen esitystapansa on kemiallisesti vapaa kaikesta romantisesta tunteesta ja tunteellisuudesta. Myöskin mielikuvituksen osa taideteoksen luomisessa on supistettu vähimpäänsa. Aihe, nuoren ylioppilaan matka pienen sisämaan-kaupungin rannasta »Helsingin hämärään» asti, on taiteellinen mitättömyys.
Ja stenofoniin hän uutisen tuon ärjäisi: »Kummitus toimistossa!» Ja vartoi nyt vihanhurmiossa, miten sihteeri vastaan-ottais sen. Mut sihteeri palasi puhelimesta ja istui vanhalle paikalleen, ei mitään merkkiä romantisesta, hän vaipui vain yhä realiseen, hän puhui Porvoosen, Raumalle, Poriin, hän heitteli pinkkoja paperikoriin, mut nähnyt ei vierasta vieläkään.
Hän on päästänyt mielikuvituksensa valloilleen ja samalla ruvennut pyrkimään niihin »harvoihin viivoihin», jotka realistisen taiteen klassillisesta ja vielä enemmän romantisesta taiteesta erottavat. Taikka toisin sanoen: hänkin on löytänyt monumentalisen taiteen syntysanat. Mutta hänen suuri tilintekonsa nykyisen ajan kanssa on vielä tekemättä.
Nuorsuomalaisten kirjailijain kautta kirjallisuutemme vapautuu romantisesta kansan-ihannoimisesta ja kansallisuus-aatteen liian yksinomaisesta palveluksesta, kehittyen yhä enemmän ympäröiviä oloja arvostelevaksi, yksilöllisempää sielun-elämää eritteleväksi nykyaikaiseksi taidekirjallisuudeksi.
Päivän Sana
Muut Etsivät